Käytiin kisoissa treenaamassa

Tämän vuoden viimeiset kisat takana. Nyt keskitytään treenaamaan ja seuraavat kisat on vasta ensi vuoden puolella. Tämän päivän kisatkin oli tarkoitus ottaa treenin kannalta, joten tulostavoitteita ei ollut. Johtuukohan siitä, että itse osasin olla rennompi radalla, niin meidän maksetut treenit meni tänään paremmin kuin osasin kuvitellakaan. Olin jo mielikuvaharjoitteluna käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot keskeyttää rata jo ennen lähtöviivaa, kun koira tekee omavaltaisia ratkaisuja lähdön hetkellä. Olin miettinyt eri keinoja: koira kainaloon ja pois, koira hihnaan ja pois, koira jätetään radalle ja juoksen pois sen minkä kintuista pääsen, koira myydään mustalaisille tai jollekin muulle eniten tarjoavalle. Vaan eipä tarvinnut mitään näistä vaihtoehdoista toteuttaa tänään.

Eihän ne lähdöt vielä mitään mallisuorituksia ollut. Jouduin lähdössä odottamaan ja käskemään monta kertaa, että sain Martan ensin edes istumaan. Sitten jouduin  käskemään uudestaan. Sitten jouduin karjumaan sen takaisin, kun meinasi jo hypätä ensimmäisen esteen, jouduin palaamaan koiran luo, kun jo nousi pylly maasta, kun otin kolme askelta eteenpäin. Joka kerta jouduin tekemään näin. Mutta itsellä oli rento olo, en kiirehtinyt lähtöä. Ajattelin, että tätä me tehdään niin pitkään, kunnes lähtö onnistuu ja ennen kuin tuomari viheltää toisen kerran. Yhden kerran jouduin palaamaan koiran luo, kun olin jo ylittänyt ensimmäisen esteen, mutta joko tuomari ei sitä nähnyt tai sitten antoi anteeksi. Olin varma, että meidät oli jo hylätty siinä vaiheessa, mutta kun lähtö sitten lopulta onnistui, niin ajattelin juosta maaliin asti, kävi miten kävi.

Olin ilmoittanut Martan kolmelle radalle, koska ajattelin, että ei me kolmea rataa päästä kuitenkaan lähtemään. Mutta kuinkas sitten kävikään: juostiin kaikki kolme rataa. Ensimmäinen rata meni tuloksellisesti parhaiten, ja taisi se lähtökin onnistua ekalla radalla vähimmillä käskytyksillä. Ja aah, nautin joka sekunnista. Rata meni juuri niin kuin olin sen suunnitellut. Mäykkynen kulki kuin ajatus. Ainoa harmittava asia oli, kun toiseksi viimeisenä esteenä olleen okserin rima tuli alas. Alkoi jo jalkoja painamaan ja melkoisen loikan olisi okserin ylitys vaatinut. Mutta voi miten meillä oli kivaa! Yliaikaakin tuli 2 sekuntia, vaikka Martta juoksi ihan rivakasti koko radan eikä mitään turhia kiemuroita tehnyt matkan varrella.

Toinen ja kolmas rata olivat sitten hylsyjä. Toiselta radalta hylsy tuli kepeiltä. Luulin, että meidät oli hyllytetty alkusählinkien takia, mutta kuulin vasta maalissa, että Martta oli aloittanut kepit väärin. Enkä minä puusilmä sitä edes huomannut! Kepit ovat olleet meillä niin varmat, että en odottanut sellaista virhettä. Tosin, tiputti se riman just ennen keppejä, eli ei me sitä nollaa oltaisi saatu kepeistä huolimatta.

Kolmas rata vaikutti mukavan simppeliltä. Mutta ne kepit, taas! Keppien jälkeen seuraava este oli suoraan vasemmalla ja keppien edessä oli ansaeste. Minä ehkä liian aikaisin lähdin etenemään vasemmalle, joten Martta jätti kepit kesken ennen viimeistä väliä ja salmannopeasti hyppäsi väärän esteen. Tehtiin siitä kuitenkin rata loppuun.

Mutta kylläpä jäi mahtifiilis kaikkien ratojen jälkeen. Ei haitannut hylsyt, riman pudotus eikä yliajat. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että minulla oli tilanne hallinnassa koko radan ajan, tehtiin radat, niin kuin olin ne suunnitellut ja mäyriäinen kulki kuin ajatus. Ei mitään turhaa sähläystä, pyörimistä, ei ex tempore -ohjausta. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja sujui kuin tanssi.

Ainoa asia mikä jäi kaihertamaan oli ihanneajat. En tiedä oliko tämän päivän tuomarilla (Allan Mattsson) tiukemmat ihanneajat kuin muilla, mutta ne tuntuivat meille saavuttamattomilta. Vaikka tehtiin sujuvat radat, niin silti kaikki menivät pari sekunttia liian hitaasti. Vaikka olisi vältytty ratavirheiltä, niin ihanneaikoihin ei oltaisi tänään päästy. Tuntuu hieman kummalliselta, että mineillä ja makseilla on sama ihanneaika. Onhan se kuitenkin ihan eri asia, kun tuollainen tappijalka juoksee tuulispäänä kun vertaa mihin tahansa maksikoiraan. Siksi mietinkin, että saavutetaanko me koskaan noita kakkosluokan ihanneaikoja. Jos koira kuitenkin painaa laukalla koko radan, niin eikö sen pitäisi riittää? Keinu meni meillä ehkä kaikkein hitaimmin, mutta ei sekään selitä kahta sekuntia. Vai oliko Martta vaan niin väsynyt, ettei puhtia riittänyt kovempaan vauhtiin. Pitäisi varmaan rueta treeneissä silloin tällöin kellottamaan ratoja, niin näkisi vähän, missä mennään.

Tämän päivän kisat antoi rutkasti motivaatiota treenaamiseen. Näin, mihin mäyriäinen pystyy parhaimmillaan. Nyt aletaan treenata keppejä, keinua ja vauhtia. Niin ja niitä lähtöjä treenataan edelleen. Jotenkin tuntuu, että pari viikkoa sitten olleet ACE-treenit antoivat pontta tämän päivän kisoihin. Sain taas hieman itseluottamusta ja varmuutta ohjaamiseen. Tästä on hyvä jatkaa.

Tässäpä sitten Marian kuvaama video, jossa on kisojen kolmas rata. Kuten näkyy, niin alkusählingit vievät aikaa, mutta lopulta Martta malttaa olla edes hetken aikaa paikallaan, että päästään lähtemään. Kolmannella radalla alkaa pikku koiralta puhti hieman loppua, mutta innokkaasti se jaksaa loppuun asti. Tulokseksi tuli hylätty, kun mokoma jätti kepeistä viimeisen välin tekemättä ja ennen kuin ehdin sitä korjata, niin hyppäsi vielä väärän hypyn. Siksi en enää pyytänyt tekemään keppejä uudestaan, vaan tehtiin rata loppuun asti hyvällä fiiliksellä, kun ei ollut enää kuin kolme estettä jäljellä.