Marraskuinen retki

Tänään tuli taas muistutettua itselle, miten ennaltasuunnittelemattomat tempaukset ovat elämän suola. Elämä on nykyisin niin aikataulutettua ja suunnitelmia täynnä, että yhä vähemmän jää aikaa ex tempore -tapahtumiin. Tänä iltana iltalenkkiä miettiessä välähti ajatuksiin, että voisihan sitä koirakaverukset pakata autoon ja lähteä johonkin muualle kuin tuohon lähimetsään. Tosin, nythän on marraskuu, mikä tarkoittaa pimeyttää ja märkää, joten ulkoilukohteet ovat nyt hieman rajalliset. Toisaalta taas se antaa mahdollisuuksia: tuolla pimeydessä ei välttämättä muita kulkijoita ole.

Kun sain meidän "kusetuskaverit" Marin ja Lempin houkuteltua osallistumaan vaihtoehtoiseen iltalenkkiin,  niin samantien alkoi pakkaaminen. Reppuun kuumaa kaakaota, eväsleipiä, polttopuita, sytykkeitä, tulitikut, otsalamppu, taskulamppu ja istuinalunen. Koirat autoon ja suunta kohti Kuhasaloa. Voi olla varma, että metsän synkässä pimeydessä marraskuisena arki-iltana räntäsateessa siellä ei ole muita kulkijoita. Koirat voivat juoksennella irti ja voimme itsekin rennosti keskittyä nauttimaan pimeydestä, hiljaisuudesta, laineiden liplatuksesta ja nuotiosta.

Otsalamput ja taskulamput olivat tarpeeseen, kun se muutama sata metriä hoipuimme polkua pitkin autolta nuotiopaikalle. Koiristakin oli jännittävää kulkea pilkkopimeässä metsässä. Martta ei kovin kauas lähde pimeällä. Itse asiassa pysyi ihan muutaman metrin säteellä koko ajan, vaikka varmasti jänisten ja muun riistan haju on tuntunut nenään.

Räntäsateesta huolimatta nuotio syttyi heti ja paloi iloisesti. Oltiin ajateltu, että koirat saavat juoksennella mielin määrin, kun me nautiskellaan nuotiosta. Mutta koiria ei juoksentelu kiinnostanut. Olivat hieman ihmeissään, että mitä tässä nyt tapahtuu. Martan piti ottaa vahtijan rooli. Otti elämäntehtäväkseen vahtia minun reppua ja meidän runsaita eväitä. Lempin ei tarvinnut kuin katsoa reppua kohti, niin johan alkoi Martalla irvistely ja murina. Jouduin komentamaan tiukasti, että vahtiminen pysyi joissakin rajoissa.

 

 

 

Siinä me sitten istuttiin: marraskuisessa pimeydessä ja räntäsateessa katsellen tulta ja hörppien kuumaa kaakaota. Tätä voisi tehdä useamminkin. Tätä pitäisi tehdä useammin.