Alkaa olla vauhtia radalla

Uskottava se on. Vaikka muutama kanssatreenaaja on sen jo sanonut, niin uskottava se on itsekin: Mäyriäisen vauhti agilityradalla on lisääntynyt. Ehkä en voi enää tuudittautua ajatukseen, että kakkosluokan radat olisivat hitaan vauhdin vuoksi meille mahdottomia. Kyllä tuo maastonakki viilettää radalla hyvää vauhtia, jos minun ohjauskuviot vain pysyvät kasassa.

Viime viikonloppuna oltiin taas ACE:lla treenaamassa. Tällä kertaa rata tuntui turhan helpolta. Toki siellä oli pari hankalaa kohtaa Martalle, ainakin aluksi.

Suurpiirteinen ratapiirros treeneistä.

 

Irtoaminen tuottaa ongelmia, edelleen, vaikka sitä ollaan treenattu. Näköjään, kun mennään uuteen paikkaan, niin Martta irtoaa entistäkin huonommin. Kotihallilla irtoaminen on onnistunut viime aikoina, mutta samaa kun tehtiin ACE:lla, niin irtoaminen onnistui vasta parin yrittämisen ja palkkaamisen jälkeen. Sain Tiialta ohjeen, että kotitreeneissä koiralle laitetaan palkka jo heti ensimmäiselle yrittämälle niihin kohtiin, missä irtoaminen saattaa olla hankalaa. Eli ei jankata samaa kohtaa, vaan ennakoidaan irtoamisen vaikeus ja palkataan jo ensimmäisestä yrittämisestä.

Toinen ongelma ACE-treenissä oli rengas. Martta on ruennut oikomaan rengasta omissa treeneissäkin. Jos renkaalle tullaan vähänkin vinosta kulmasta, niin Martta vilahtaa mieluumin renkaan alta tai jostakin välistä. ACE:lla renkaalle tulo oli suorassa linjassa, mutta kun vauhtia oli paljon, niin Martan mielestä on aivan turha hidastaa hyvää vauhtia, kun nopeammin eteenpäin pääsee renkaan alta. Mutta kun renkaan kohdalla käskytän renkaan kuin kirosanan, painokkaasti ja kolmella ärrällä "RRRENGAS!", niin johan onnistuu. Tarkoittaa vaan sitä, että en saa olla yhtään edellä. Täytynee alkaa naksutella rengasta ja palkatakin enemmän, niin jospa se sitten muuttuisi kivemmaksi ja varmemmaksi esteeksi.

Tässä vielä videopätkä radasta.

Kaiken kaikkiaan treenit olivat hyvät. Saatiin Tiialta kommentteja, että meidän lähityöskentely on huippua,  mutta irtoaminen takkuaa. Niin pitkään kun rataa mennään rinnakkain, niin Martta toimii kuin ajatus. Saan sen kääntymään pienissäkin kulmissa ja lähietäisyydellä minun ohjauskaan ei tarvitse mennä nappiin, kunhan vaan saan virheet korjattua vaikka viime tipassa, niin Martta toimii. Mutta irtoamisissa pitää olla tarkempi ohjauksessa. Silloin pitää olla selkeä ja varma, että koira uskaltaa irrota. Tämä taitaa olla meidän ikuisuusprojekti, tämä irtoaminen. Treeniä treeniä, eikä aina mennä siitä missä aita on matalin.