25.5.2013

Se haisee ketulta

Tänään oli jännittävä päivä: Martta pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan oikean luolakoiran toimia. Haaveena on ollut käyttää Marttaa keinoluolilla, niin vihdoin se tapahtui, kun saatiin kaveriksi Hanna ja Amalia-mäykky. Amalia on käynyt luolilla kerran ja Martalle tämä oli eka kerta. Melkoisia turisteja me oltiin kameroiden kanssa, mutta pakkohan tällainen tapahtuma oli saada ikuistettua.

Ensin koirille näytettiin kettua. Tai ei näytetty, vaan saivat nuuhkia kettua laatikon ja reikäpellin läpi. Martta ei ihan heti käsittänyt, että siellä on oikeasti kettu. Oli hyvin kiinnostunut, mutta vasta hetken kuluttua tajusi ketun, ja silloin alkoi raivokas haukku.

Pari terrieriä teki luolatreeniä ennen meitä. Sain itsekin paremman käsityksen, kun näki yhden osaavan koiran ja toisen vasta-alkajan suoritukset. Martta laitettiin ensin avonaiseen luolaan, josta sai nuuhkia kettua reikäpellin läpi. Hyvin haukkui kettua. Sitten laitettiin kansi kiinni ja odotettiin, että Martta tulee pois luolasta ahdinkoputken läpi. Melkoista houkuttelua se vaati, mutta lopulta uskaltautui ryömimään. Tehtiin sama toisen kerran, ja tuli jo hiukan nopeammin, mutta kyllä se vaan vaati Martalta melkoista rohkeutta.


Kolmannella kerralla Martta päästettiin kulkemaan luolastoon. Kyllähän se taas vaati melkoista kannustamista ja rohkaisuja, ennen kuin uskalsi lähteä kulkemaan eteenpäin, mutta loppua kohti petrasi ja löysi lopulta ketun. Ja haukku oli taas komea.  


Kaiken kaikkiaan treeni ei kestänyt kuin 10-15 minuuttia, mutta huomasin, että se oli Martalle aika rankkaa. Seuraava treeni kolmen viikon päästä, joten katsotaan, meneekö yhtään itsevarmemmin luolassa.

Palkkioksi Martta sai kolme uutta pantaa. Kiitos Hanna, heti iltalenkillä testattiin niistä yksi ja hyväksi todettiin.

Aika hieno mäykkypanta, vai mitä :)

2 kommenttia:

Satsa kirjoitti...

Mahtava Martta! Ootahan vaan ensi kertaa, todennäköisesti ei tartte houkutella menemään ahdingosta läpi!

Satu

Anonyymi kirjoitti...

Kiva panta, sopii martalle ! :)
liittyisitkö blogini lukijaksi ? pikkuinenpiski.blogspot.com
jos tykkäät niin liity ihmeessä ! Ja vähän ihana toi kuva tuol oikees "yläkulmassa". Näyttää ihan siltä et martal ois parta vaik onki tyttö XD