Meinasi mennä liian vakavaksi

Kyllä me muutakin tehdään kuin kisataan, mutta näitä kisapostauksia saatte varmasti lukea tässä kuukauden sisällä useampia. Suunnitelmissa on nimittäin kisata joka viikonloppu kesän kisahuipennukseen eli agilityn SM-kisoihin asti. Tähän postaukseen on koottu kahden kisan tunnelmat.

Viikko sitten kisattiin Iisalmessa. Taisi olla meidän pisin kisamatka tähän asti, eli kun aamukymmeneltä lähdettiin niin illalla vaille kaksitoista oltiin kotona. Marin ja Pyry-koikkerin kanssa matkaa tehtiin siis yhteensä 13,5 tuntia. Ja kun ajatellaan, että kolmen radan suoritukset kestävät yhteensä sellaiset kaksi ja puoli minuuttia, niin kaikkea sitä tuleekin koiraharrastuksen nimissä tehtyä. Mukana oli myös Pyryn tyttö Binja, joka vauvakoirana toimi meidän mainiona kisamaskottina.

Tuomarina oli Minna Väyrynen, joka oli meille uusi tuttavuus. Kontaktitreenin kannalta piti nämäkin kisat suorittaa, eli sylikyytiä oli tarjolla, jos ei pysähdyskontaktit meinaa muistua mieleen, niin lähdetäänpä niitä radan reunalle muistelemaan. A-radalla ei ollut lainkaan puomia, vaan A-este mentiin kahteen kertaan. Takakiertoja ja koukeroita tuntui Minna Väyrysen radoilla olevan muutenkin ihan kylliksi. Ihanneajat taisivat olla kaikilla radoilla 3,6 m/s etenemällä. Ensimmäinen rata onnistui meiltä parhaiten, vaikka se ei rataa tehdessä kovin hohdokkaalta tuntunut. Koko ajan oli sellainen olo, että on jäljessä ja koiran tiellä. Ei puhettakaan sujuvasta menosta eikä ainakaan flowsta. Videolla se ei näytä niin pahalta miltä se tuntui. Mutta pääasia että kontaktit onnistuivat ja päästiin maaliin. Yliaikanollahan siitä tuli kymmenen sekunnin yliajalla. Pysäytyskontaktit hidastavat meidän matkantekoa hurjasti.

Toisella radalla kaikki lähti alusta asti pieleen. Martta ei jäänytkään lähtöön kuten ekalla radalla, vaan jouduin tekemään lentävän lähdön. Siihen en ollutkaan varautunut, mutta jollakin tavalla sain sen toimimaan. Puomin kontakti oli hyvä, mutta A:lle ei muistanutkaan pysähtyä ja niin jouduin tarjoamaan sylikyytiä. Sen radan jälkeen tuli ikävät fiilikset. Kun katsoin videolta meidän ratasuoritusta, niin tajusin, että Marttahan itseasiassa teki parhaimman kontaktin ikinä, ilman pysähtymistä. Se suoritti A:n hyvällä vauhdilla alusta loppuun ja juoksi kontaktin hienoati alas ja katse oli jo lukittunut seuraavaan esteeseen. Ja mitä minä teen, kannan koiran pois, kun alla on nolla ja jäljellä neljä estettä. Aloin miettimään, että onko tämä sitä, mitä minä haluan. Onko tämä enää kivaa? Meidän pitäisi viettää hauskaa agilityradalla, ja nyt tämä on mennyt liian vakavaksi touhuksi. En tykkää.

Sekavin mielin lähdin kolmannelle radalle. Huomasin, että koira alkoi olla jo väsynyt ja samoin minä itsekin. Lentävälähtö taas, joten en ennättänyt ohjaamaan kolmatta estettä takaakierrolle. Martta ehti pylörähtää ennen hyppäämistä ja siitä vitonen. A:n kontaktin teki hienosti, joten olin varma, että radan loppupuolella oleva puomikin onnistuisi. Ajattelin, että vapautan koiran puomilta salamannopeasti. Mutta kävikin niin, että Martta ei sittenkään pysähtynyt. Se hidasti kyllä, jolloin annoin jo vapautuskäskyn, mutta ei sillä ollut aikomustakaan pysähtyä. Minun reaktiokyky ei pystynyt sitä käsittämään ja tajusin vasta seuraavan hypyn jälkeen, että pysäytyskontakti jäi tekemättä. Niinpä tehtiin loput kolme estettä ennen maalia. Ratavirheitä 5 ja yliaikaa 8 sek.

Kotimatka menikin pää pyörryksissä miettiessä, että tuliko talven kontaktitreenit nyt nollattua tällä yhdellä suorituksella, kun luistin kriteeristä. Päätin, että nyt tämä kontaktihullutus saa rauhoittua, ja pitää miettiä, miten me tästä jatketaan, että hauskuus ja hyvämieli säilyy.

Tänään matkattiin kisaamaan Varkauteen ja haettiin kyytiin Maiju ja kääpiösnautseri Rommel. Tarjolla olisi ollut neljä rataa, mutta ilmoittauduttiin vain kahdelle. Ja hyvä niin, sillä kisapäivä oli aurinkoinen ja erittäin lämmin, joten huomasin jo toisella radalla, että Martta oli tosi väsynyt. Tuomarina Varkaudessa oli Anne Huittinen, joka oli kinkkiset radat meille järkännyt. Epäonnekseni olin saanut lähtönumeroksi ykkösen, mikä ei sovi meille ollenkaan. Ensinnäkin tarvitsen rataantutustumisen jälkeen aikaa käydä rataa läpi mielikuvissa. Toiseksi, Martalle ei saa samanlaista draivia päälle, kun haen sen nopeasti autosta ja juostaan lähtöpaikalle. Koira ei selvästikään tajua olevansa kisapaikalla silloin. No, jonkunhan se on rata aloitettava joka tapauksessa, joten nyt oli meidän vuoro olla se aloittaja. 

Tämän päivän ratojen plussat ja miinukset:

+ ei yhtään lentävää lähtöä

+ super kontaktit

+ koira oli hyvin kuulolla (ehkä turhankin hyvin)

- rata oli heikosti ohjaajan muistissa

- ohjaaja unohti, että myös koira on radalla

- ohjaaja keskittyi kontakteihin eikä muistanut ohjata muuta rataa

- koira oli etenkin toisella radalla hyvin väsynyt ja pudotteli rimoja

Tuloksena siis oli kaksi hylättyä rataa, mutta nämä olivat todella hyviä "hyllyjä".  Ekalla radalla muistin liian myöhään, että A:n jälkeinen hyppy piti ohjata takaakierrolle, joten Martta ehti hypätä hypyn väärältä puolelta. Toisella radalla en edes huomannut, että Martta jätti toisen hypyn tekemättä, kun itse jo kiirehdin eteenpäin. Aivan tyystin unohdin koko koiran, kun juoksin rataa. Surkea suoritus minulta. Martta oli selväsi hitaampi kuin tavallisesti, enkä minä osannut muuttaa juoksuvauhtiani sen mukaiseksi. Unohdin ohjata esteet ja jätin koiran niistä selviytymään itsekseen. Martta tiputteli rimoja, joten videolta jälkeenpäin katsoessa huomasin, että johtui varmasti väsymyksestä. Pikkukoira ei vaan jaksanut kesän ensimmäisenä lähes helteisenä päivänä keskittyä. Tajusinkin, että onhan se hieman epäreilua vaatia koiralta huippusuoritusta kuumassa kelissä, kun treenataan aina vaan optimaalisissa olosuhteissa hallissa. Nyt tarvitaan enemmän ulkokenttä treeniä erilaisissa olosuhteissa. Mutta tärkeintä tässä päivässä oli se, että kontaktit oli huiput! Jos minä olisin vielä tehnyt oman osuuteni ja ohjannut koiraa, niin sehän olisi ollut täydellistä. Mutta olen silti erittäin tyytyväinen tämän päivän ratoihin.

Tämän päivän radoista ei ole muuta näytettävää kuin kooste hienoista kontakteista:

Niinpä olen nyt päättänyt, että kontaktien kriteereihin tulee lievennys: sylikyytiä on tarjolla vain silloin, kun Martta hyppää kontaktipinnan yli. Muussa tapauksessa rata jatkuu, mikäli nolla on alla. Jos taas ollaan kerätty ratavirheitä, voidaan siinä tapauksessa treenata hienoja pysäytyskontakteja. Kuulostaako loogiselta? Näillä kriteereillä meidän kisaaminen saadaan pidettyä mukavana touhuna ja motivaatiot korkealla meillä molemmilla. 

Nyt innostuneena odotan ensi viikonlopun Kuopion kisoja.