Kiitos Anne Savioja!

Lauantain agilitykisat Lieksassa eivät olleet samanlaista (yliaika)nolla-ilotulitusta kuin viikko sitten Kuopiossa.  Radat eivät olleet yhtä sujuvia, ja ihanneajatkin jäivät todella kauas, mutta sen sijaan saimme sellaisen palkinnon, joka lämmittää mieltä vielä pitkään.

Meillä oli oikein hauska kisamatka. Kolme ihmistä ja neljä koiraa: kaksi collieta, yksi kääpiösnautseri ja yksi mäyräkoira. Automatkat meni höpötellessä ja kisoissakin oli mukavan leppoisa tunnelma. Eniten jännitin sitä, pysyykö Martta lähdössä paikoillaan. Ja kun se ensimmäisellä radalla pysyi, niin jännitys hävisi. Nyt viimeistään tajusin, että Marttahan pysyy ihan hyvin lähdössä, kun itse osaan olla napakka ja rento yhtäaikaa.

A-radalla ohjasin esteen huonosti ja Martta meinasi luikahtaa puomille. Sain sen kuitenkin kääntymään sen verran ajoissa, että hylkyä ei tullut vaan 5 virhepistettä. Loppurata sujuikin suunnitelman mukaan. Ja yliaikaa reilu 8 sekuntia.

 

 

B-radalla Martta teki saman kuin SM-kisoissa eli jätti kepit kesken. Tämä tuli minulle yllätyksenä, koska se ei ole tyypillistä Marttaa. Uusittiin kepit, loppurata meni taas suunnitelman mukaan. Tuloksena 5 virhepistettä ja reilu 12 sekuntia yliaikaa.

 

C-rata oli hyppyrata. Tämän radan ajattelin ottaa riskillä. Juoksisin kovaa, vedättäisin kunnolla ja vaihtaisin kaikki valssit persjättöihin. Se oli hyvä rata, jos ei lasketa mukaan keppien aloitusta, jossa itse sekoilin. Ei kuitenkaan saatu siitä virhettä, vaan tehtiin nollarata yli kuuden sekunnin yliajalla.

A-radan palkintojen jaon jälkeen kuulutettiin, että onko mäyräkoiran ohjaaja paikalla. Tuomari Anne Savioja halusi palkita meidät erityispalkinnolla. Tilanne tuli minulle niin täydellisenä yllätyksenä, että en osannut sanoa mitään. Anne Savioja sen sijaan sanoi, että Martan meno oli parasta mäyräkoira-agilityä, mitä hän on nähnyt. Myös Martan kontaktit ovat parhaat, mitä hän on mäyräkoirilla nähnyt. Tilanne veti kyllä minut hiljaiseksi. Tämä palkinto oli paras, mitä olemme koskaan saaneet. Eihän minun hassu agilitykoira pärjää "oikeille" aksakoirille eikä pääse palkintosijoille, mutta se tekee agilityä täydellä sydämellä: innolla ja täysillä. Eikä me tälle tasolle olla päästy helposti. Paljon treeniä ja vielä enemmän treeniä. "Harjoitus tekee mestarin ja mestarit harjoittelee aina." Ja se, miten paljon on päätä hakattu seinään, ei ehkä arvaa kukaan. Kokeiltu erilaisia koulutusmetodeja niin, että pää on ollut pyörällä itselläkin, saati sitten koiralla. On tehty monta erehdystä, on korjailtu ja on ehkä jotakin opittukin. Mutta kaikki on tehty koiran ehdoilla ja nauttien yhteisestä tekemisestä. Tuo minun pieni tosikko mäyriäinen ei tee mitään puolivillaisesti, vaan kaikki tehdään täysillä ja tosissaan. Se on niin pätevä otus, multitalentti, että sellaisia ei tule joka päivä vastaan. Se rakastaa agilityä. Agilityradalla se on rohkea ja yritteliäs. Siellä se ei epäröi, vaan näen sen ajattelevan mielessään: "Minä osaan!"

Lohikäärme luolassaan tämän päivän palkinnon kanssa.