Voihan anaali

Tai siis anaalirauhasen tulehdus, joka teki meille reilun kahden viikon kisatauon. Martta ei ole aikaisemmin oireillut anaalirauhasia eikä oireillut oikeastaan nytkään. Parissa tunnissa nousi peukalonpään kokoinen märkäpaise peräaukon viereen. Pari päivää sitten, ennen agilitytreenejä huomasin, että peräpää hieman punottaa. Parin tunnin päästä agilitytreenien jälkeen paise oli jo noussut ja koira oli kipeä. Alkuyöstä paise puhkesi ja sieltä valui märkää. Yö hoideltiin pientä potilasta ja seuraavana päivänä päästiin eläinlääkäriin. Tulehdus oli sen verran paha, että Martta rauhoitettiin ja anaalirauhaset huuhdeltiin. Ja kun se rauhoitusaine koiraan lykättiin, niin samalla otettiin viralliset selkäkuvat. Eläinlääkärin mukaan selkä on priimaa, mutta nyt odotellaan Kennelliiton lausuntoa. Sitä ennen en uskalla vielä hengähtää.

Rauhoituksesta herääminen oli Martalle hankalaa. Vaikka operaatio oli aamupäivällä, niin sain Martan lähtemään iltalenkille vasta kymmenen aikoihin illalla. Koko päivän Martta vain nukkui. Oli selvästi kipeä. Onneksi minulla oli mahdollisuus olla koko päivä Martan kanssa kotona. En olisi voinut jättää niin kipeää koiraa yksin kotiin. Tänä aamuna oli kuitenkin lähdettävä töihin ja koira jätettävä kotiin. Onneksi sen tarvitsi olla vain neljä tuntia yksin. Eläinlääkäri ohjeisti, että Martta ei saa nuolla haavaansa, vaan sille pitää laittaa kauluri. Sellaista kapistusta ei ole Martalla koskaan ollut. Ja nyt voin sanoa, että ei enää ikinä laitetakaan. Martan olotila kaulurin kanssa vaihteli paniikista lamaantumiseen. Martan silmistä näki, että se ei ymmärtänyt kauluria ollenkaan ja minä olin tehnyt valtavan särön meidän luottamukseen laittamalla kaulurin. Lopulta päädyin siihen, että otin kaulurin pois ja puin Martalle bodyn. Tokihan se pystyy tarvittaessa nuolemaan haavaa bodyn kanssakin, mutta kyllä se hiukan hidastaa. Eläinlääkäri ei suositellut bodya siksi, että haavan pitää saada olla ilmavasti. Mutta minä en nyt töihinlähtökiireessä parempaakaan keksinyt. Sen päätin, että kaulurit kuuluu koirille, mutta ei todellakaan meidän Martalle.

Tänäänkin Martta on ollut yllättävän vaisu vielä. Pääasiassa se on urvottanut vilttien ja täkkien keskellä, joita potilaalle on tietysti kasattu kahdelle eri sohvalle. Illalla tehtiin tunnin lenkki, missä se kyllä kulki reippaana. Kotona on sitten urvotus jatkunut. Eikä se ole oikein syönytkään kahteen päivään.  Jospa tuo antibioottikuuri alkaa pikku hiljaa puremaa ja haava parantumaan.

Huomenna olimme ilmoittautuneet Maaningalle agilitykisoihin ja viikonpäästä olisi ollut oman seuran kisat, piirinmestaruudet. Eli kahdet kisat menee nyt puihin. Pidetään tässä pieni tauko ja katsellaan, jos syksyllä olisi kisoja, joihin voisi mennä ennen kuin talvitauko alkaa. Pääasia tietysti, että Kääppänen saadaan taas kuntoon ja omaksi itsekseen. Me pidetään sairastupaa alakerrassa: vuodesohva on käytössä ja Martta nukkuu tyytyväisenä minun täkin alla umpsukkelissa. Ilman kaulureita.