Cacciareja ja kisat Lappeenrannassa

Jonkin aikaa on ollut mielessä ilmoittaa Martta kisaamaan Lappeenrantaan, sillä Marttahan on syntynyt Lappeenrannassa ja samalla olisi kiva nähdä kasvattajaa. Lokakuun loppu alkaa olla ajankohdallisesti viimeisiä hetkiä kisata säiden puolesta, mutta niinpä sitä lauantaina lähdettiin pienelle lomalle ja koira-aiheiselle reissulle Etelä-Karjalaan. Loma siitä tuli sen takia, että yövyttiin hotellissa ja koiramatka tuli vierailukohteista ja kisoista.

Lauantaina iltapäivällä käväistiin Martan kasvattajan luona katsomassa Cacciare-laumaa, jossa oli Martan sisko Tiitu ja Tiitun kaksi tyttöä. Sen jälkeen käytiin tervehtimässä Martan toista siskoa, Siiriä ja Siirin tyttöä Tessaa. Nähtiin siis kaksi Martan siskoa ja kolme siskontyttöä. Ja ne ketkä Martan tuntee, niin voin kertoa, että luonteeltaan olivat aika lailla samasta puusta veistettyjä. Ääntä ja epäluuloa riitti. Rakenteeltaan Martta taitaa olla pienimmästä päästä. Ainakin lyhytselkäisempi ja niukempikarvaisempi. Mutta sama ilme oli kaikilla, joten kyllä ne sukulaisiksi tunnistaa. 

Lauantaina iltalenkki ja sunnuntain aamulenkki tehtiin Lappeenrannan linnoituksen ja sataman alueella. Hotelli oli siitä mainio, että huoneessamme oli takaovi ulos, mistä oli todella kätevä liikkua koiran kanssa suoraan pihalle. Martta on mahtava reissukaveri. Kun sille pakataan oma viltti ja pehmolelu mukaan, niin se loikoilee tyytyväisenä hotellihuoneessa, sängyllä tietenkin.

Martta syntymäkaupungin huipulla.

Pönötystä linnoituksen jollakin muistomerkillä.

Sunnuntaina ensimmäinen rata alkoi klo 10.30, joten saatiin ilman kiirettä nautiskella aamupala hotellissa ja lähteä kaikessa rauhassa kisapaikalle. Kisoja tuli katsomaan myös Martan kasvattaja sekä Siirin emäntä. Olipa kisoissa talkoissa vielä yksi Cacciare-koiran omaava henkilö, joten mikäs sen mukavampaa viettää kisapäivää, kuin höpötellä mäykkyihmisten kanssa. Niitä kuin ei normaalisti agilitykisoissa ruuhkaksi asti ole. Kiitokset Liisa, Eeva-Mari ja Sari! Oli mukava tavata. Aikamoista odotteluahan se oli, kun ensimmäinen rata on klo 10.30 ja kolmas rata puoli neljältä. 

Ensimmäinen rata oli Kari Jalosen agilityrata. Ennen ei olla Jalosen radoilla oltukaan. Olihan siinä joitakin kinkkisiä kohtia, joista yksi sitten koitui meidän kohtaloksi. Puomin jälkeen takakierto ja voin kertoa, että ei ollut ensimmäinen kontaktin jälkeinen takakierto, jossa tehtiin hylly. Pitäisiköhän tätä treenata joskus ihan oikeasti treeneissäkin? Ongelmana on tietysti se, että treeneissä Martta pysähtyy kontaktille, mutta kisoissa ei. Ja kun se vielä niin vahvasti lukitsee sen seuraavan esteen puomilla ollessaan, niin en vaan mitenkään ehdi takaakierrolle ohjaamaan.

Toinen rata oli Kari Jalosen hyppyrata. Kun ennätin katsoa maksien ja medien suoritukset, niin alkoi tuntua ihan mahdottomalta koko rata. Aika epätoivoisin fiiliksin lähdin radalle, kun näytti niin hankalalta. Liekö epätoivo tuonut jostakin lisää tarmoa, niin tämä hyppyrata oli meillä tämän päivän paras rata. Yksi rima tippu, mutta muuten rata sujui juuri niin kuin sen olin suunnitellut. Kaikilla radoilla oli tänään rimoja kolmessa eri korkeudessa, mutta Martta ei pudottanut niitä 35 cm:n rimoja, vaan taisi olla 30:n rimoja ne, jotka tänään tippui.

Kolmas rata oli Anne Viitasen agilityrata. Haastava se oli, mutta ei mahdoton. Piti olla koko ajan valppaana eikä ote saanut herpaantua missään. Aloin jo itsekin olla melko väsynyt ja niin Marttakin. Olisiko sitten itselläni ohjaus herpaantunut sadasosasekunniksi kepeillä, sillä Martta jätti kepit kesken. En mitään varsinaista syytä siihen keksinyt, sillä kuljin Martan vieressä samaa tahtia, en liikkunut sivuttainsuunnassa enkä juossut edelle tai mitään muutakaan. Yhtäkkiä vaan Martta katsoi minuun  ja päätti tulla pois kepeiltä. Arvelen, että kun koiraa jo väsytti, niin kepit on se, missä ei motivaatio vaan enää riitä. Tehtiin kepit alusta uudellen ja rata meni muuten ihan nappiin. Tulipa taas huomattua se, että meille riittää kaksi rataa päivässä, etenkin, jos odotteluaikaa ratojen välillä on pari tuntia. Ei me vaan jakseta keskittyä enää.

 

Mutta kaikenkaikkiaan meillä oli todella hyvät radat, vaikka virheitä tulikin. Martta kulki jälleen kerran hyvässä vireessä, vaikkakin yliaikaahan me kerättiin siitä huolimatta. Tähän on hyvä päättää meidän tämän vuoden kisat ja aloittaa treenikausi. Huhti-toukokuussa taas jatketaan kisaamista, kunhan kelit lämpenee.