31.1.2015

Oreniusta omalla hallilla

Tänään meidän "omalla" eli PokSin (Pohjois-Karjalan Seurakoirat ry:n) hallilla oli tarjolla Juha Oreniuksen agilitykoulutusta. Oltiin Martan kanssa aamun ensimmäisessä ryhmässä, sillä huomenna on vuorossa agilitytreenit Kuopiossa ACE:lla, joten Martalle (ja minulle) jää hyvin aikaa palautua ennen seuraavaa ponnistusta.

Rata oli seuraavanlainen:




Itse asiassa rata näytti näin paperilla (tai ruudulla) haastavammalta kuin se sitten lopulta oli. Mutta ei se todellakaan mikään läpijuoksurata ollut, vaikka juosta saikin ihan enemmän kuin tarpeeksi. Ainakin tällainen huonokuntoinen tantta sai kyllä jalkansa huutamaan hoosiannaa ensimmäisen 10 minuutin sessiossa, kun hinkattiin yhä uudelleen ja uudelleen paria kohtaa. Esteet 9-12 oli ensimmäisenä tahkottavana. Persjättö pituusesteen jälkeen ja pakkovalssi hypylle 11, siinä kun sain ajoituksen kuntoon, niin Martta kääntyi todella hyvin. Eniten kuitenkin tahkottiin esteväliä 23-26. Siinä vaiheessa rataa oli jalat maitohapoilla 10 minuutin juoksemisen jälkeen, niin enää ei vaan aivojen ja jalkojen välinen tiedonkulku toiminut.  Hyppyjen 23 ja 24 väli takaperinjuoksua, siitä törkkäys takaakierrolle, saksalainen ja putkeen, ja putken jälkeen piti ehtiä persjättöön. 

Toiselle kierrokselle lähdettäessä Orenius sanoi, että että nyt sitten vaan rata nollana läpi. Tunsin jo, miten jalat olivat voimattomana ennen radalle lähtöä, mutta jostakin sitä sai puristettua sen verran tsemppiä suoritukseen, että nollana se rata sitten viuhdottiin. Minut pelasti se, että Martta ei käynyt täydellä moottorilla tänään. Se ongelma meillä on kotihallissa tapahtuvissa koulutuksissa ja treeneissäkin. Harvoin sitä saa omalla hallilla sellaiseen täyteen draiviin mitä muualla. Etenkin ensimmäinen sessio oli sellainen, että Martta ei juuri haukkunut radalla. Varmaan vaikutti se, että me oltiin aloittava koirakko, jolloin Martta ei kerännyt kierroksia muiden tekemisestä. Toiselle sessiolle sitä draivia sainkin hieman enemmän. Se näkyy huonoina 2on2off -kontakteina, joista se vapautti itsensä sadasosasekunnissa.

Tässä tämän päivän menoa:







Huomenna sitten Kuopioon Tiia Vitikaisen oppiin.







2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Olen joskus ollut Oreniuksen koulutuksessa ja minusta tuntuu, että hän saa sadistista mielihyvää siitä, että täti-ihmisiä juoksuttaa henkihieveriin. En enää menisi, vaikka kuinka hyvä olisikin. Hyvän näköistä menoa videolla.

emmi kirjoitti...

Teillä on kyllä niin kadehdittavaa yhteistyötä! Näyttää siltä, että Martta pienimmästäkin vihjeesta tietää mihin sen haluat menevän. Hienoa menoa!!