Treenirata sisälsi 20 estettä, joissa oli monenlaista haastetta. Ensinäkemältä rata vaikutti melko simppeliltä, mutta mitään se ei antanut ilmaiseksi. Jenna muisti Martan viime marraskuun koulutuksesta, ja sen, että tällaisista koulutuksista Martalle haetaan nopeutta radalle eli optimaalisia linjoja, joilla vauhti säilyy. Niinpä ihan alkuun hinkattiin neljää ensimmäistä estettä, kun etsittiin sitä oikeaa linjaa ja ohjausta. Kun muut koirakot tekivät alkuun kaksi valssia, niin minäpä juoksinkin kolmoshypyn aivan eri puolelta. Kellotettiin aikoja, ja pelkästään sillä välillä saatiin pudotettua muutama kymmenys pois ajasta. Oma rohkeus ei kisoissa riittäisi valitsemaan täysin erilaista ohjausta kuin mitä kaikki muut tekee. Eikä moinen kuvio olisi edes mieleen pälkähtänyt. Mutta mielenkiintoista nähdä, miten eri ohjaukset ja reittivalinnat vaikuttaa vauhtiin.
Sitten radalla oli poispäinkääntö, joka ainakin edellisen ryhmän koirille tuntui olevan hankala. Minähän en juurikaan minkäänsortin vippauksia tai poispäinkääntöjä harrasta kuin ihan vain pakon edessä. Tällaisiin kuvioihin pyrin aina sullomaan persjätön tai jonkun muun sähellyksen, ettei vaan tarvitse poispäinkääntöjä tai sylkkäreitä tehdä. Olin myös aivan varma, että Martta ei tällaisista ohjauksista mitään ymmärrä. Mutta niinhän siinä kävi, että olin aivan väärässä. Martta teki jokaikinen kerta hienon poispäinkäännön. Luulin, että ensimmäinen onnistuminen oli vain aloittelijan tuuria, mutta mitä vielä. Martta teki sen yhä uudelleen ja uudellen. Ja aina yhtä hienosti.
Kaiken kaikkiaan Martta teki aivan supertreenin. Voin taas jälleen sanoa, että minun Kääppänen on paras mahdollinen treenikaveri. Sen kanssa harrastaminen on niin helppoa, sillä se tekee täysillä ja parhaansa. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin rata pätkissä, kun katsottiin sopivat linjat ja kuviot. Toisella kierroksella vedettiin sitten rata alusta loppuun asti nollaratana. Kun aikaa vielä jäi, niin kokeiltiin loppuun yhtä leijeröintiä. Martan piti lähteä hypyltä putkeen ja vielä toiseen putkeen, kun minä juoksen puomin toiselta puolelta. Sanoin Jennalle, että ei tule ensimmäisellä kerralla onnistumaan, mutta päätettiin kokeilla. Ja taas minun Kääppänen teki sen: osoitti, miten väärässä olinkaan, taas. Martta osoitti, että leijeröinti(kin) on sille tuttua kauraa. Jätettiin treeni sitten siihen, sillä tällaiseen suureen onnistumiseen on niin hyvä lopettaa.
Kyllähän tämä treeni osoitti sen, että minä aliarvioin Martan taitoja monessa suhteessa. Ja sitä Jennakin sanoi minulle. Martta on ihmemäykky, joka osaa enemmän kuin uskonkaan. eikä Jenna pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että Martta olisi jäämässä eläkkeelle. Ihmemäykky on nyt parhaassa iskussa ja sillä olisi pari kisavuotta vielä edessä. En kuitenkaan halua, että minun parhain kisakaveri rikkoo itsensä harrastuskentillä, ja siksi haluan kietoa sen pumpuliin. Tämä vuosi kisataan. Ensi vuodesta en tiedä. Mennään kisa kerrallaan.
Tässä videokuvaa ensimmäisestä treenisessiosta:
Ja toki tänne pitää saada kuva matka- ja treenikaverista Rommelista. Kaksi partanaamaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti