Kun sanat ei enää riitä

Voiko vappua viettää muuten kuin agilitykisoissa? En nyt ainakaan heti muista, mikä voisi olla parempi tapa. Oman seuran vappukisat veivät koko vappuviikonlopun, joten ei tarvinnut muuta tekemistä miettiä. Perjantaina talkoilin ykkös-kakkosluokan kisoissa kymmenen tuntia ja lauantaina talkoilin ykkösten radat aamupäivän ajan kolme tuntia. Talkoilun jälkeen kävin hakemassa Martan ja tultiin iltapäivällä kolmosten radoille kisaamaan. Sunnuntaina kisattiin sitten neljän radan verran.

Lauantain radoilla oli tuomarina Salme Mujunen. Ennen en ole ollutkaan Salmen radoilla, joten yllätys oli melkoinen, kun tajusin, että rimat ovat 25cm:ssä ja ihanneaika saavutettavissa. Tykkäsin kovasti myös rataprofiileista. Aivan yksinkertaisen helppoja ne eivät olleet, vaan ratoihin sisältyi joitakin kompastuskiviä, mutta myös hyvää etenemistä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että yksi tavoitteemme ja virstanpylväs on nyt saavutettu: nollatulos kolmosista. Ja kun se tehtiin ensimmäiseltä radalta, niin tehtiin se myös toiseltakin. Eli tuplanollat. Oli kyllä niin hieno fiilis. Ja ne radat: kun koira on kuin ihmisen mieli ja toimii kuin ajatus, niin kyllä radan tekeminen on.. hmm.. se on hienoa, upeaa, mahtavaa. Sitä fiilistä kuvaamaan ei ole suomenkielessä sopivaa sanaa.

Sunnuntaina kolmella ensimmäisellä radalla oli tuomarina Minna Räsänen. Tiesinkin jo, että nyt on edessä paluu todellisuuteen ja mahdollisuus korkeintaan yliaikanolliin. Lähdettiin tekemään ratoja niin, että säilytetään hyvä ja rento fiilis ja nautitaan vaan. Ehkä se on se rentous, mikä vaikuttaa, mutta niinpä vaan tehtiin kolme rataa ilman ratavirheitä, mutta pienillä yliajoilla kylläkin. Yhdellä radalla jopa sijoituttiin kolmanneksi, mitä ei ennen ole kolmosluokassa tapahtunutkaan. Sunnuntain viimeinen rata oli Salme Mujusen tuomaroima. Melkoinen urakka on pieneltä kääppäseltä juosta yhtenä päivänä neljä rataa, mutta kun Salmen radalla rimat oli taas alimmillaan ja ihanneaika ja rataprofiili meille suotuisa, niin tehtiinpä sitten viimeiseltä radalta se oikea nollaa ja sijoituttiin toiseksi.

Viikonlopun saldo siis: kuusi rataa, joista kolme nollaa ja kolme yliaikanollaa. Sijoituksina yksi kakkossija ja yksi kolmossija. Ja se hieno tunne, flow, kaikilla radoilla. Ei yhtään mitään väkisin vääntämistä tai viime hetken pelastuksia. Me vaan juostiin ja meillä oli kivaa. Martta oli ihan liekeissä. Jopa sunnuntain neljännellä radalla se kävi hyvällä moottorilla ja teki täysillä. Videolta tosin huomaa, että töppöjalat alkoivat hyytyä radan lopussa.

Kyllä nämä oman seuran kisat olivat huikeimmat kaikista. Tasaista suorittamista ja meidän parasta tekemistä. Onnistuttiin täydellisesti. Minun agimäykky on super! Se on nyt parhaimmillaan. Sen kanssa kisaaminen on parasta. Se tekee agilityä niin tosissaan ja täysillä. Se ei sikaile eikä ole tuhma, vaan se ottaa tekemisen tosissaan. Se antaa anteeksi minun huonot ohjaukset, sillä se osaa lukea rataa. Se hakee esteet, se lukittaa esteet, se irtoaa. Luultavasti se lukee minun ajatuksia, sillä miten se muuten osaa tuon kaiken.


Laitetaanpa kolmen radan videot esille:

Martta ja palkintokassit.

Ps. Näissä kisoissa oli myös toinen kolmosluokan mäyräkoira, pitkäkarvainen Felix. Olipa hauska yhteensattuma, että tällä hetkellä ainoat kolmosluokan mäyräkoirat koko Suomessa sattuivat samoihin kisoihin. Felix tuli Helsingistä asti Joensuuhun kisaamaan. Oli niin hienoa nähdä toinen taitava agimäykky!