1.7.2015

Ja sitten ne alkoi leikkiä


Mietin pitkään, että kannattaako todistusaineistoa videon muodossa julkaista, koska se saattaa vaarantaa Martan imagon, jota se on agilityharrastuksen äärellä pitkään ja hartaasti rakentanut. Martta ei ehkä anna tätä minulle koskaan anteeksi, jos kokee, että sen uskottavuus kärsii ja joutuu ehkä naurunalaiseksi harrastuskavereiden parissa. Kotiväkihän on nähnyt Martan pehmopuolen jo aikaisemmin, mutta sitruunaimagoa on pidetty tiukasti yllä kodin ulkopuolella. Videopätkä saattaa järkyttää herkimpiä katsojia, joten omalla vastuulla, olkaa hyvä:







No, kaikki aika ei suinkaan mene leikkiessä, vaan pääsääntöisesti Martta suhtautuu pentuun melko välinpitämättömästi. Seuraava videopätkä kuvaa hyvin meidän metsässä samoiluita ja laitan sen tänne lähinnä siksi, että itse voi myöhemmin muistella, että "on se joskus ollut pieni ja hassu".






1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Silke on ihanan sinnikäs tuossa leikkiin pyytämisessään. Martan pitää ensin vähän esittää, mutta sittenhän tuo sulaa aivan täysin. Ihana pari.