30.12.2015

Pauketta odotellessa

Uuden vuoden aatto on ovella. Eli kohta paukkuu.

Joulun jälkeen on ilotulitus ollut täällä meillä harva se päivä. Ilotulitusta on soitettu cd-soittimesta päivittäin. Eilen nostin volumea entisestään, mutta eipä Silke enää reagoi soittimesta kuuluvaan paukkeeseen millään tavalla. Tässä videokuvaa eilisestä harjoituksesta (laittakaa äänet päälle):




Kun ei eilen reagoinut tuohon meteliin millään tavalla, niin tänään nostettiin panoksia ja pidettiin kenraaliharjoitukset. Jos on joku naapuri tämän päivän touhua nähnyt, niin anteeksi, ei ollut tarkoitus häiritä. Emmekä ole seonneet. Testasimme vain ja ainoastaan nallipyssyn napsetta ja kuulapyssyn (ilman kuulia) losahduksia takapihallamme ja samalla väläyteltiin valoja taskulampulla ikkunasta sisään. Minä seurasin pennun reaktioita sisällä ja syöttelin nameja. Ensin Silke hämmästeli valon välkähdyksiä, mutta ei suinkaan pelokkaasti, ennemminkin uteliaasti. Sitten keskittyi kerjäämään lisää nameja, eikä mitkään äänet tai valot saaneet sitä hätkähtämään. Näillä eväillä mennään uuteen vuoteen.

Tänään aamupäivällä käytiin hallilla hieman aksailemassa naapurin lassielauman ja Annin kanssa. Silken kanssa olen käynyt hallilla muutaman kerran nyt joululoman aikana, sillä harvoin minulla on näin paljon joutoaikaa treenaamiseen. Ollaan tehty enimmäkseen yksittäisiä esteitä ihan vain tutustumismielessä. Mutta tänään tehtiin jopa viiden esteen rata. Sellaista pätkää ei juurikaan olla Silken kanssa tehty.



Marttakin on päässyt hallille, mutta sen kanssa ollaan tehty vain ja ainostaan pieniä tokojuttuja. Pääasiassa seuraamista pienissä pätkissä, sillä se on samalla hyvää takaosan jumppaa Martalle.




Hyvää uutta vuotta teille kaikille! Toivotaan lauhaa ja vähälumista talvea, ihanaa kevättä, lämmintä ja leppoisaa kesää! Toivotaan onnistumisia harrastusten parissa, hyvää mieltä ja iloa kaikenlaiseen puuhasteluun! Ja ennen kaikkea: Toivotaan terveyttä, terveyttä, terveyttä! Että me kaikki saamme olla terveinä, kivuttomina ja onnellisina seuraavan vuoden ja kaikki tulevatkin vuodet!




2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kylläpä hömpötteli pikku tyttö hienosti.
Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille.

Jaana ja tytöt

Kati kirjoitti...

Kiitos samoin teille!