Olipa meillä mukavat treenit eilen ACE:lla Kuopiossa! On tuo minun tappijalka vaan niin taitava! Radassa oli pari hankalaa kohtaa meille: Martta on edelleen liian kiinni minussa, joten irtoaminen esteille ei meinaa onnistua millään. Pikku otus kyttää minua koko ajan ja on turhan halukas pysymään minun lähellä. Sain pari "kotiläksyä", mitä pitää nyt tosissaan alkaa treenata. Minulle kerrottiin, että Martta kulkee kuin ajatus, silloin kun se saa tulla minun perässä. Mutta heti kun pitäisi mennä ohi, niin alkaa ongelmat. Esimerkiksi esteen riman pudotus johtui siitä, että me oltiin esteellä yhtä aikaa. Ja kun Martta sen huomasi, niin hyppy jäi vajaaksi, kun ei halunnut hypätä minun edelle. Minun olisi siis oltava riittävän nopea ja juostava puoli metriä koiran edellä, tai sitten aloitamme treenaamaan irtoamista. Eli siis tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa yritän petrata. Mutta se, mitä pelkäsin eniten etukäteen, eli lähtökäskyn odottamista, niin Martta toimi kerrassaan hienosti. Eilisessä treenissä piti koira jättää melko kauas, mutta Martta kesti paineen. Ajattelin silti, että käyn sitä vielä perjantaina ennen kisoja treenaamassa.
Huomaan, että Martta on vieläkin väsynyt eilisestä. Ei ehkä niinkään treenistä, vaan lähinnä matkustamisesta. Ei kuitenkaan osaa ottaa riittävän lunkisti, etenkään silloin kun ei olla omalla autolla liikenteessä. Tämä päivä ollaan otettu rauhallisesti, eikä koirakaan ole ohjelmaa ollut vailla. Ollaan hiihtolomalla tämä viikko. Vaikka ilma oli tänäänkin aurikoinen ja suht lämmin, niin aika vaatimattomat lenkit kierrettiin. Nyt ei voi Marttaa pihaankaan laskea vapaasti: hankiainen kantaa pötkylää turhan hyvin ja aita on jäänyt lumen alle. Mäyriäinen ei voi millään muistaa, mistä se tontin raja nyt kulkee. Ainakin näyttää juuri siltä, että hiippailee ihan vaivihkaa naapurin puolelle ja leikkii tyhmää. Pyydän: Tule jo kesä ja sulata nämä lumet!
Luunpureskeluvimma on tänään Martalla ollut. Martta tykkää noista kevytrullista. Mutta pitääkö muut koiranomistajat luuta, kun koira sitä järsii? Martan kasvattaja-Liisa piti sitä lähinnä huvittavana, että johan nyt on kaikenlaista kuultu ja että kaikkeen sitä onkin koira opetettu. Mutta meillä on pennusta asti Martta kantanut kaikki purutikut ja -luut meidän luokse ja olettanut, että joku sitä pitää, että pikkukoiran on sitä helpompi jyrsiä. Ja totta kai aina joku heltyy ja pitää luuta. Jos ei kukaan suostu luunpitelijäksi, niin alkaa mahdoton marmatus ja silmiin tuijotus. Niinpä sitä on vähintäänkin aseteltava luu jalkojen tai varpaiden väliin siten, että mäyriäinen saa luusta mukavasti tukevan otteen. Tänäänkin Martta yritti ujuttaa luuta minun käteen, kun lattialla istuin läppäri sylissä. Tässä koneella istuessa on huomattavasti nopeampaa kirjoittaa kahdella kädellä kuin että kirjoittaisi vain yhdellä, kun toisella kädellä on pidettävä koiralle luuta. Kun en sitä luuta koko ajan pitänyt, niin mokoma heitteli sitä tähän näppäimistön päälle, kun ei muuten huomiota saanut. Ja kun en siltikää luunpitelijäksi suostunut, niin närkästyneenä valtasi yhden tyynyistäni ja kävi siihen nukkumaan. Tai ei suinkaan nukkumaan, vaan mulkoili minua alta kulmien mielenosoituksellisesti. Oli erittäin loukkaantunut saamastaan huonosta palvelusta ja lemmikinpidon törkeästä laiminlyönnistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti