Reilu viikko sitten nypin Martan, joten koira on pelkkää nahkaa. Mutta nyt tulkoon kevät ja kurakelit. Mieluummin ne, kuin pakkanen ja kylmyys. Onhan meille onneksi kevät ilmoja jo näytettykin. Nuo hankiaiset eivät vaan ole kovin mukavia: pihan aita on hautautunut lumen alle, joten eihän pieni koira voi millään tietää, mistä pihan rajan kulkee, eihän? Sitä ihan kuin huomaamattaan luiskahtaa naapurin puolelle. Mutta kummallisesti sitä luiskahdusta ei tapahdu, jos ylimääräinen silmäpari on koiruuden puuhia tarkkailemassa. Annas olla, kun Martta huomaa olevansa ulkona ilman valvontaa, niin johan askel kummasti vetää hangen pintaa pitkin naapurin puolelle. Niinpä nyt toivotaan, että kevätaurinko lämmittää lumihankia ja kinokset valuvat alemmaksi ja aita tulee taas näkyviin. Vaikka kyllähän se jo syksyllä todettiin, että aita on tänä kesänä uusittava, kun tuntuu olevan liian heiveröistä tekoa tuolle pedolle, metallilangan jyrsijälle.
Viime viikonloppuna vietettiin perheessämme rippijuhlia. Sehän tarkoitti Martan osalta sitä, että talo tupsahti täyteen epäilyttäviä ihmisiä, joista joka ikinen oli räkytettävä. Etenkin miehet ja lapset saivat Martan hyvin epäluuloiseksi, ja silloin sitä räkytystä riitti. Kun vieraat olivat asettuneet antimien ääreen, loppui myös haukkuminen. Ainoastaan lasten liikehdintä sai Martan taas epävarmaksi. Silmä kovana sen piti vahtia lapsia, välillä tuolin alta mulkoillen tai sitten lasten ympärillä pyörien. Huomasi kyllä, että loppuajasta alkoi vahtikin jo herpaantua, eikä enää niin herkästi aloittanut haukkua. Täytyisiköhän sitä pitää tällaiset juhlat joka viikonloppu, niin mäyriäiselle saataisiin tarpeeksi rutiinia vieraista ihmisistä? Ainakin lapsivieraita voisi käydä useammin, niin tottuisi varmasti nopeasti lapsiin. Kun vieraat sitten lähtivät, niin meidän "Puttis" oli kuin maratonin juossut: makasi ihan raatona loppuillan. Harvoin olen nähnyt Marttaa ihan noin väsyneenä. Ei tarvinnut pitkää lenkkiä illalla, vaan ihan pieni pissitys riitti, ja koira oli taas iloinen kun pääsi jatkamaan uniaan.
Juhlien jälkeisen päivän pidin vapaata, joten oli suunnitellut meneväni vapaavuorolla treenamaan agilityä. Se kun on harvinaista herkkua näin työssäkäyvälle harrastaa keskellä päivää. Martta tuntui kuitenkin sen verran väsyneeltä, niin jätettiin treenaaminen väliin. Sen sijaan tehtiin reilu tunnin lenkki Kuhasalossa sekä Pyhäselän jäällä. Metsässä ei hanki kanna, joten Martta sai juosta vapaana. Pitkään ei jaksa tappijalka kahlata upottavassa hangessa, joten pysyy hyvin polulla eikä ole vaarana, että lähtee jänisten jäljille. Jäällä sen sijaan hanki kantoi ja Martta juoksi ihan villinä. Ennen autolle tuloa polku kulki kaislikon ohi. Liekö nuo kaislikot pupujen ja muiden pieneläinten lymyily- ja ruokailupaikkoja, sillä ei ollut ensimmäinen kerta kun Marttaa saa kaislikosta hakea. Alkaa haukkumisella ilmoittaa, että kohta on riistaa tarjolla. Ja kun se haukku alkaa, niin silloin häviää kuuloaisti. Turha on koiraa huudella luokse, vaan silloin on itsekin rämmittävä kaislikkoon ja napattava koira vauhdista kiinni. Siinä oli hyvä muistutus, että kun jäät alkavat sulaa, niin irti ei voi Marttaa laskea rantalenkeillä. Järven jäät ja kaislikot vetävät Marttaa puoleensa turhan voimakkaasti.
Tänään käytiin kuitenkin omalla vuorolla treenaamassa agilityä. Menomatkalla Martta kulki hieman laiskasti, joten mietin, onko sillä lihakset jumissa vai mikä. Mutta treeneissä kuitenkin meni kuten ennenkin. Hirmuinen into koiralla on radalle ja tekeekin ihan täysillä. Kotimatkalla katsoin taas, että koira jättäytyi jatkuvasti taakse kulkemaan. Täytyy hieman tarkkailla tilannetta ja kenties nyt olisi syytä varata Martalle aika hierontaan. Viime syksystä astihan olen sitä suunnitellut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi.
Ps. Edelliseen blogikirjoitukseen on nyt lisätty Varkauden kisavideot. Voi miten hassunnäköistä on "Puttiksen" (ja minun) meno!
2 kommenttia:
Beijon blogin kautta törmäsin nimeen Martta mäyräkoira ja linkkiin blogiisi. Näet sisareni Marja kertoo usein Tuisku-koiran Martta-kaverista. Kun vielä oli maininta rippijuhlista, joista Marja puhui myös, taidan olla ihan oikean Martan sivuilla. Hauska kuulla, että Marttakin harrastaa agilitya ja tokoa. Mäyräkoira on varmaan haasteellinen kumppani ainakin tokossa, mutta uskon, että hauskaa on silti tehdä yhdessä. Itse harrastan portugeesieni kanssa molempia. Jäänpä seuraaman Martan elämää.
Hei Jaana, kyllä vaan, tässä me Tuiskun naapurissa asutaan. Itse asiassa me nähtiinkin Tanelin juhlissa, kun olin siellä kahvinkeittäjänä.
Martan kanssa harrastaminen on ollut tosiaankin hauskaa. Mäyriäinen kun ei ole mikään tyypillinen rotu agilityyn eikä tokoonkaan, niin voidaapa ainakin hauskuttaa treenikavereita ja yleisöä. Agilitykisat ollaan avattu, ja suunntelmissa olisi osallistua tokokokeeseenkin tämän vuoden puolella. Luulen, että Martta on mäyräkoiraksi helppo yksilö kouluttaa. Innokkaasti se on aina lähdössä treenaamaan, etenkin kun huomaa, että lihapullia sullotaan treeniliivin taskuihin :) Tervetuloa lukemaan Martta-juttuja.
Lähetä kommentti