Hyvän mielen treenit

Alkaa Joensuu-Kuopio -väli tuntua niin kotoiselta, kun tämä oli jo kolmas viikonloppu peräkkäin, kun sinne ajettiin. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut itse ajaa, vaan Satu toimi kuskina ja minä ja Heli saatiin nauttia kyydistä. Auto oli lastattu mitä parhaimmilla agilityroduilla: Martta-mäykkysen lisäksi mukana oli Pippa-whippet ja Uljas-springerspanieli. Kohteena Tiian treenit Musti ja Mirri -areenalla.

Tiialla oli taas sellainen "kevyt" 37 esteen rata odottamassa huippusuorituksia. Ensin se näyttikin suht helpolta. Rataan tutustuessa suunnittelin, että tuosta vaan ja sitten tuosta ja noin vaan. Ensi vaikutelma sitten hämäsi, sillä Tiialla oli vähän hankalammat kuviot mielessä kuin minun "tuosta vaan" -ohjaukset. Ensimmäiselle kuudelle esteelle tarvittiin takaakiertovalssi, pakkovalssi-persjättö, pakkovalssi-valssi ja vielä yksi pakkovalssi-persjättö. Siinä oli jo tämän tantan pää niin pyörryksissä, että alkoi epäusko radan suorittamiseen nostaa päätään. Sitten kun radalle vielä lisättiin sellaisia kuvioita, mitä yritän aina vältellä viimeiseen asti, kuten takaleikkaus hypylle, vippaus ja viskileikkaus, niin alkoi oppimiskyky (ja keskittymiskyky) olla äärirajoilla.

Martalla oli ihan supervire päällä. Se teki rataa ihan täysillä ja hurmoksessa. Uskokaa tai älkää, mutta me tehtiin hienot pakkovalssi-persjätöt, vippaukset ja lopulta se viskileikkauskin. Martta teki hienot kontaktit, vaikka pari kertaa pitikin ottaa uudestaan, kun ei jarrut vaan toimineet. Kun vaan jaksaisin olla tarkka, niin sen kontaktit olisi aina ihan parasta laatua, mutta kun en jaksa niuhottaa. Martalla oli sellainen vire päällä, että sen hermot eivät meinanneet kestää muutamaa toistoa, joissa jouduin jotakin ohjusta treenaamaan. Pari kertaa mokoma otus nappasi minua pohkeesta, kun jäi rata kesken ja jouduttiin ottamaan uudestaan. Tunsin nipistyksen lahkeessa, niin eikös tuo raivohullu suorittaja ole sitä mieltä, että minä olen täysi tollo ja hänen suorituksen pilaaja. Ja oikeassahan se onkin. Se tekee niin täysillä, että minä en voi kuin ihmetellä. Se kulkee kuin ajatus ja me ollaan niin samalla radalla. Yhdessä tekeminen on se meidän juttu. Martta ei keljuile tai possuile. Se antaa aina kaikkensa ja tekee parhaansa. Jos meidän rata johonkin kaatuu, niin kyllä se on aina puhtaasti minun syy. Martta ei tee asioita puolivillaisesti.

Tässä meidän rata. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin esteet 1-30, vippaukseen asti. Toisella kierroksella aloitettiin alusta, ja ajatuksena mennä niin pitkälle kuin päästään. Päästiin toiseksi viimeiselle esteelle, jossa eteneminen pysähtyi viskileikkaukseen. Sitä ei osattu, koska en käytä sellaista ohjausta koskaan. Normaalisti olisin tuollaisessa paikassa kisaradalla tehnyt saksalaisen, mutta nyt päätin treeneissä tehdä aina ne minulle vieraimmat ohjaukset. Eikä tarvittu kuin pari toistoa, niin sen jälkeen Martta teki viskileikkauksenkin ihan helponnäköisesti. Täytyypä kokeilla seuraavissa treeneissä kotihallilla.

Kotimatkalla pysähdyttiin jo ACE-treenien perinteeksi muodostuneeseen jälkipuintikeskusteluun roskaruuan äärellä. Väsyneenä mutta onnellisina mutustetaan hampurilaisia ja ranskalaisia, ennen vajaan parin tunnin kotimatkaa.