Tällaisessa spanieliseurassa ollaan samoiltu Jaamankankaan metsiä. Binja, Pyry ja Ainu ovat ottaneet pienen Kääppäsen hyvin laumaansa.
Satuttiinpa kerran nuotiopaikallekin. Muita kiinnostaa nuotion jämä ja mahdolliset makkaranjämät, mutta Martalle mielenkiintoisempaa on jäniksenjäljet.
Martta on sujuvasti soluttautunut myös collieporukkaan. Naapurin Sera ja Nasta ovat pysyneet hyvin mäyräkoiran ojennuksessa ja väistävät erittäin luontevasti, kun Martta tulee paikalle. Pieni koira luulee nähtävästi olevansa isompi kuin colliet. Ja ainakin Sera ja Nasta antavat Kääppäsen pysyä siinä uskossa.
Tänään tehtiin nähtävästi talven ensimmäinen ja viimeinen jäälenkki. Maria, Miux ja Diva lähtivät meidän kanssa ihailemaan auringonlaskua jäälle. Martan reaktio Marian tapaamiseen oli mielenkiintoinen ja liikuttava. Maria on yksi Martan harvoista lempi-ihmisistä, jonka tapaaminen saa pötkökoiran s-kirjaimen muotoon ja hännän villiin vipatukseen. Tällä kertaa Martta ei sännännytkään suoraan Marian luo, vaan pörräsi kyllä siinä ympärillä, mutta vilkuili ympärilleen, kuin etsien jotain. Edes Marian tarjoama kinkku ei ensin kelvannut Martalle, vaan kulki siinä ympärillä kolmen metrin kehää ja kurkisteli autojen välistä ja katseli välillä metsään päin. Emme keksineet moiselle käytökselle muuta syytä kuin että Martta odotti Beijoa. Ei tullut Beijoa, sillä Beijoa ei enää ole kuin meidän muistoissa. Martta oli Beijon narttu, ja niin monien yhteisten kisa- ja treenimatkojen jälkeen niistä oli hitsautunut hyvä parivaljakko. Meillä on Beijoa kova ikävä. Jonkin aikaa ympärille tiirailtuaan hämillään olevan näköisenä Martta kykeni tervehtimään Mariaa ja kinkkukin maistui.
Tehtiin jäällä lähes parin tunnin lenkki. Istahdettiin välillä rantakiville juomaan lämmintä kaakaocappuccinoa ja tuoreita pullia. Beijon muistoksi.
Auringonlasku oli kaunis ja yritettiin ottaa joitakin kuvia.
Päivän kysymys: Mitä ihmettä mäyräkoira voi saada turkkiinsa jäällä? Jotakin väritöntä tai vaaleaa, lähes hajutonta tai ainakin suht' miedon hajuista ei erityisen pahaa, sekä erittäin tahmeaa. Näin kun se piehtaroi autuaasti yhden pilkkireiän luona, joten luulin, että oli löytänyt mehevät kalanhajut, mutta ei. Sen turkissa oli monessa kohtaa jotakin pihkaista, mikä ei kuitenkaan haissut voimakkaasti pihkalle. Kotiin tultua mietin, että pitääkö minun nyt tosiaan pestä mäyriäinen ensimmäistä kertaa vai lähteekö tahma sen niskasta, selästä ja kankusta jollain muulla tavalla. Ensin kampasin sen turkin ja lopulta vedin furminaattorilla. Pari viikoa sitten nypitystä koirasta lähti karvaa ihan mukava kasa. Myös suurin osa tahmasta taisi jäädä kampaan. Hieman nihkeän tuntuinen turkki on selästä, mutta vielä en ottanut shampoota käyttöön. Epäselväksi jäi, että mitä tuo mönjä oikein oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti