18.5.2015

Pentujen ihastelua ja kisatunnelmia

Helatorstain neljän päivän vapaat alkaa olla ohi. Sunnuntaina eli viimeisenä lompäivänä kisattiin Savonlinnassa. Alun perin nämä Savonlinnan kisat eivät kuuluneet suunnitelmiin, mutta kun seurakaveri Inka houkutteli mukaan ja tarjoutui toimimaan kuskina, niin tulipa sitten tehtyä kisailmo.



Matkakaverit Isla ja Martta Olavinlinnan maisemissa verryttelylenkillä.


Kolme rataa kisattiin, tuomarina oli Anne Savioja. Koiria oli kisoissa todella vähän, sillä samaan aikaan oli kisat myös Mikkelissä ja Kuopiossa. Ensimmäinen rata oli hyppyrata, jolla tippui yksi rima ja hieman yliaikaakin. Toisella radalla tehtiin yliaikanolla parin sekunnin yliajalla. Kolmannella radalla tuli alas muurin palikka sekä rima, ja vielä hivenen yliaikaakin. Kuitenkin tuolla kolmannella radalla sijoituttiin kolmanneksi. Näistä kolmesta radasta vain viimeinen saatiin videolle:







Oli ehkä hulluutta lähteä kisaamaan, sillä edellisenä päivänä oltiin tultu Helsingistä minilomalta. Tai Martta ei siis lomamatkalla ollut, mutta minä itse olin reissusta sen verran väsynyt, että kisapäivä tuntui todella raskaalta. Viikonloppuna tuli sen verran paljon istuttua autossa, että jalat tuntuivat tönköiltä ja raskailta. Oma väsymys heijastui varmasti Marttaa  ja rimojen tippumiset olivat ihan minun oman keskittymisen puutetta.


Mutta komeat puitteet oli kisata Savonlinnassa, kun kisakentän takana näkyi Olavinlinna ja Saimaa.









Mutta palataanpa minilomaan, joka suuntautui etelä-Suomeen. Menomatkalla Helsinkiin pysähdyimme Mäntsälässä, jossa kävimme ihastelemassa viisiviikkoisia mäyräkoiravauvoja. Viime syksystä asti niitä oli odotettu ja vihdoin näin ne omin silmin. Kerrassaan suloisia ja mahdottoman reippaita tapauksia! Niin siinä sitten kävi, että pari tuntia pentuja ihasteltiin ja sen jälkeen pitikin päättää, että kumpi kahdesta narttupennusta muuttaa meille kahden viikon päästä.

Tässä se sitten on:








2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Voi että, mikä ihana pieni lylleröinen vauveli. Ja vielä kasvissyöjä. ;-) Ilmankos Marttaa Savonlinnan kuvassa nauratti. Onnea tulevasta perheenlisästä. Saas nähdä, mitä Martta oikeasti sanoo.

Kati kirjoitti...

Kiitos Jaana! Luulen, että Marttaa ei pennun tulo paljoa naurata :) Saattaa olla melkoinen järkytys, että samaan taloon muuttaa tuollainen pieni liritintti. Toivotaan kuitenkin, että toipuu nopeasti alkujärkytyksestä ja oppii sietämään kaveria.