Yksi tavoite saavutettu!

Eli startattiin sitten vihdoinkin virallisissa agilitykisoissa! Olin asettanut sen tämän vuoden tavoitteeksi, ja nyt se on sitten saavutettu.

Olin ajatellut näitä Varkauden kisoja jo aikaisemmin ja sitten ne jo unohtanutkin, kunnes Maria soitti ja kyseli, olisinko lähdössä kisaamaan. Kun kerran mukavaa matkaseuraa oli tarjolla, niin päätös olikin helppo tehdä. Niinpä tänä aikaisin aamuna haettiin Maria ja portugalinvesikoira Beijo kyytiin, ja aloitettiin matka Varkauteen ikävässä lumipyryssä ja jäisellä tiellä. Oltiin varattu reilusti aikaa matkaan, joten ennätettiin tehdä puolen tunnin lenkki koirien kanssa heti kun tultiin perille. Martta oli selvästi vähän täpinöissään uudesta ympäristöstä, joten oli hyvä, että oli aikaa tutustua paikkaan rauhassa.

Koska Beijo kisasi maksiradalla ja Martta mineissä, niin rataantutustuminen oli meillä eri aikaan. Niinpä Maria kävelytti Marttaa minun rataantutustumisen ajan ja minä puolestaan Beijoa, kun oli maksiradan rataantutustuminen. Ja koska meillä molemilla oli lähtönumerona kaksi, niin rataantutustumisen jälkeen piti olla nopeasti starttivalmiina.

Ensimmäinen rata oli helppo ja melko yksinkertainen. Parissa kohdassa mietin vaihtoehdoiksi valssia tai takaleikkausta. Se, kumman sitten loppujen lopuksi missäkin tein, en voi muistaa. Todennäköisesti tein jotakin epämääräisiä kuvioita hermostuksissani. Kuten etukäteen pelkäsinkin, niin ensimmäisellä radalla Martta teki varaslähdön. Olinpa siihen varautunut, ja pääsin nopeasti vauhtiin mukaan. Onneksi alku oli helppo (hyppy+hyppy+putki), joten kilpajuoksua ei tarvinnut tehdä kuin parin hypyn verran. Eka rata olikin melkoista juoksua. Martta meni sen hienosti, kunhan vain olin ajoissa kertomassa mitä seuraavaksi. Vähän ennen keppejä koira kuitenkin kuumui ja alkoi haukkua. Keppien alkuosassa oikoi, joten siinä saimme 5 ratavirhepistettä sekä keppien uusimiseen kuluneesta lisäajasta 7 virhepistettä ihanneajan ylityksestä. Muuten ensimmäinen rata sujui hienosti.

Toinen rata oli jo hiukan hankalampi, mutta se oli kuitenkin minun mieleen. Radassa oli enemmän pyöritystä ja paria kohtaa piti miettiä jonkin aikaa. Rataantutustumisen aika tuntui lyhyeltä, joten hieman epävarmalta tuntui lähteä starttiin. Tällä kertaa Martta pysyi aloituksessa paikoillaan, kun käskin sen napakasti paikoilleen ja sitten vielä itse peruuttamalla menin ensimmäisen esteen taakse hokemalla koko ajan "paikka". Martta oli tällä toisella radalla paremmin kuulolla alusta asti. Ei haukkunut ollenkaan eikä kuumunut liikaa. Kepit otin nyt varman päälle ja ne menikin hienosti. Oikeastaan suoriuduttiin mallikelpoisesti lähes loppuun asti, kunnes sitten loppui Martalta kunto ja minulta kisahermot kolmen viimeisen esteen ajaksi. Martta hyppäsi alas puomin alastulolta sekä pudotti kahden viimeisen hypyn rimat. Martta on treeneissä ollut varma hyppääjä, eikä kontakteillakaan ole ollut ongelmia. Liekö sitten tappijaloissa alkoi väsymys painamaan vai minäkö se innoissani rynnin maalia kohti niin, että unohdin koiraparan oman onnensa nojaan.

Virhepisteistä huolimatta sijoituttiin kummallakin radalla kolmansiksi. Kaiken kaikkiaan olen erittäin ylpeä tuosta minun hassusta pikku otuksesta. Se teki hommat täysillä ja varmasti yritti parhaansa. Mitäpä se sille voi, että ohjaaja säheltää ja hermoilee. Martta käyttäytyi  hienosti myös kisapaikalla, joten jatkossa sitä ei minun tarvitse jännittää. Mutta kylläpä "Puttis" oli väsynyt päivän päätteeksi. Kotona nukkui koko loppuillan. Tehtiin ainoastaan pieni iltapissityslenkki, ja koira on jatkanut nukkumista senkin jälkeen. Tuskinpa kahden radan juokseminen Marttaa näin uuvutti, vaan nimenomaan tuo matkustaminen sekä kisapaikalla kaikenlainen odottaminen. Martta ei pysty kovin hyvin rentoutumaan autossa. Sillä tuntuu olevan jatkuvasti vahti päällä, ettei vaan ketkään ulkopuoliset hiipparit valloita autoa.

Varkauden kisoissa oli rento ja mukava ilmapiiri. Nythän sitä oikeastaan tämä kisainnostus vasta minuun iskikin. Täytynee aloittaa kisakalenterin selaaminen, sillä nollaradan metsästys kiinnostaa. Huomasin, että tarvitaan vaan lisää kisakokemusta (ja parempaa kuntoa meille molemmille), niin nollarata on mahdollinen. On tuo pikkukoira vaan niin taitava!