Verta mustikkametsässä

Täytyisi tosiaan ryhdistäytyä verijälkiharjoitteluun. Sen verran hauskaa puuhaa se on, että voisi harrastaa enemmänkin. Etenkin kun Martta on selvästi hoksannut humpan juonen, niin voisihan sitä mejä-koetta ensi kesänä kokeilla.

Tänään Martan jälkiseurana oli Beijo ja Diva. Maria oli koiriensa kanssa verijäljellä ihan ensimmäistä kertaa, joten tehtiin kaikille kolmelle koiralle lyhyet jäljet, sellaiset harjoitusjäljet, että nähdään, miten Beijo ja Diva veren hajuun reagoivat. Mustikka- ja kanttarellikausi on nyt parhaimmillaan, joten on hankala löytää sellaista metsää, missä ei marjastajat ja sienestäjät sotke jälkiä. Niinpä päädyttiin ajamaan jäljet tuoreina. Eli ensin veretettiin jäljet, sitten tehtiin koirien kanssa sellainen vajaan tunnin lenkki, ja sen jälkeen aloitettiin jälkien ajaminen koira kerrallaan.

Diva oli aluksi hieman hämillään tilanteesta, mutta ymmärsi nopeasti mistä oli kyse. Kulki hienosti jälkeä pitkin, vaikka lopussa tuuli selvästi sotki jälkeä ja Diva sai ilmavainun ja oikasi loppumakaukselle. Tuli ehkä tehtyä liian jyrkkä kaarros veretyksessä, mutta hienosti Diva sen suoritti. Lopussa oli kyllä selvästi hieman pettyneen oloinen koira, kun jäljen päässä ei ollutkaan riistaa.

Beijo oli aivan uskomaton: jätkä meni jäljen kuin vanha tekijä. Todella reipasta vauhtia ja todella  varmasti. Välillä kävi meitä perässä hiihtäjiä moikkaamassa, mutta etsi nopeasti jäljen uudelleen ja jatkoi loppuun asti. Seuraavalla kerralla Beijolle pitää tehdä makauksetkin, sen verran helposti tämän jäljen meni.

Martan jälki tehtiin korkeampaan varvikkoon. Meinasi maastonakki hävitä sinne kokonaan.

Siellä se "Puttis" tarpoo varvikossa hienosti jäljellä . 

Kuva: Maria Hirvonen

 Maastonakki elementissään.

Kuva: Maria Hirvonen

Martta teki jäljen rauhallisella vauhdilla mutta varmasti. Taisi olla tuore jälki liian helppo, kun näytti siltä, ettei edes nenäänsä käyttänyt, sen kun vain hyppelehti mustikanvarpujen keskellä. Mutta kulki aivan jäljellä eikä hötkeltänyt mitään muuta. Vähän ennen loppumakausta lähti vetämään voimakkaasti pari metriä jäljen sivuun. Voi olla, että kova tuuli vaikutti hajuihin, ja se, että loppumakaus piti tehdä jyrkähköön alamäkeen. Mutta pakko se on uskoa, että kyllä se Martta tämän(kin) homman osaa. Siksipä ensi kerralla tehdään kunnon jälki makauksineen kaikkineen. Nythän nämä meidän jäljet tänä kesänä ovat olleet sellaisia u:n muotoisia helppoja jälkiä ilman makauksia.

Mariakin innostui verijäljestä sen verran, että yritetään saada jälkitreenit aikaiseksi ainakin muutaman kerran ennen lumien tuloa. Jospa vaikka parin viikon päästä tehdään seuraavat jäljet, kunhan löydetään sopiva metsäkaistale jälkien tekoon. Onkohan silloin jo puolukka-aika? Tänään oli ainakin sormet ja suupielet sinisinä, kun kotiin päästiin.