Kisamaiset treenit ACE:lla

Tänään oli taas ACE-päivä, eli viiden koirakon joukkio pakkautui autoihin ja suuntasi kohti Kuopiota. Martta matkusti ensimmäistä kertaa vieraan koiran kanssa irrallaan auton peräosan häkissä. Tai eihän Rommel, mukava kääpiösnautseripoika, mikään vieras ole, vaan tokotreenikaveri ja muutaman kerran yhdessä lenkilläkin ollaan käyty. En vaan ollut varma, osaako Martta käyttäytyä nätisti ja olla komentamatta Rommelia. Martan oma häkki oli mukana kaiken varalta, jos joudutaan tuo kipakka narttu laittamaan takapenkille. Vaan matka menikin ihan hyvin. Hieman piti Martan osoittaa Rommelille kaapin paikkaa, mutta nätistihän se Martta sitten osasi olla, ainakin niin pitkään kun auto on liikkeessä. Kun auto pysähtyy ja moottori hiljenee, niin sitten alkaa autossa meteli. Ja se meteli on tuosta pikkuisesta kääpästä lähtöisin. Se tekee sitä vain, kun on muita koiria autossa. Ärsyttävä piirre, enkä ole keksinyt, miten sen saa kitkettyä pois. Se haukkua räksyttää niin pitkään, että pääsee autosta pois. Siinä oli Rommelillakin ihmettelemistä ja kestämistä, kun auton täytti korvia raastava räyhäntä. Mutta kun auto käynnistyy ja lähtee liikkeelle, niin äänet hiljenee.

Mutta matka meni siis hyvin ja ACE:lla oli meillä hyvät treenit. Vaihtoehtoina oli helppo rata, joka tehtäisiin kisanomaisesti tai sitten vaikea rata, jossa hinkattaisiin ohjaustekniikoita. Valittiin porukalla se helppo kisarata. Ja hyvä olikin, että valittiin se. Alkaa olla aika ilmoittautua tämän vuoden ensimmäisiin agilitykisoihin, joten saadaan vähän kisatuntumaa.

Tutustuttiin rataan itsenäisesti ja mietittiin itselle sopivat ohjauskuviot. Sitten suoritettiin rata. Jos tuli ongelmia, niin Harri-koutsi tuli apuun ja kertoi, miten radan voisi tehdä paremmin. Täytyy sanoa, että meidän rata onnistui kertarysäyksellä, paitsi että Martta hyppäsi puomin alastulokontaktin yli. Martta ei kestänyt minun sivuttaissuuntaista liikettä puomilla. Sille tulee kiire minun perään, eikä malta tehdä kontaktia. Saatiin sen treenaukseen hyvät ohjeet. 

Toinen kierros tehtiin sitten kisanomaisesti. Eli rata mitattiin (157 metriä) ja kellotettiin. Saatiin laskettua koiran etenemät. Mielenkiintoista, koska sitä ei ollakaan koskaan treeneissä tehty. Mutta miten paljon voi vaikuttaakaan radantekemiseen se, että otetaan sekunttikello esille ja sanotaan, että nyt on onnistuttava loppun asti? Sama rata oli hetkeä aikaisemmin tehty ja nyt kun sitä aletaan suorittamaan kisanomaisesti, niin eipä enää olekaan niin rentoa. Ensinnäkin Martta kuumeni lähdössä. Mistä ihmeestä se lukee minun hermoilun? Vaikka enhän omasta mielestäni hermoillut ollenkaan selvästi, niin jostakin tuo pieni kääpätti sen aistii. Ei meinannut lähdöstä tulla mitään, kun kääpällä oli kiire radalle. Varmaan kolme kertaa yritti varastaa ja sain sen aina palauttaa takaisin. Toisaalta olin siitä iloinen, että sain kerrankin lähtöä treenattua, kun normitreeneissä ei tuota varastamista tapahdu. Mutta sen verran se minusta aisti, että nyt on tosi kyseessä, että alkoi höyrytä radalle pääsyä. Muuten rata meni lähes samalla tavalla kuin ensimmäisellä yrittämällä. Parissa kohdassa jäin ihan turhaan varmistelemaan, mistä Harrikin sanoi, että turhaa se on: koira kyllä menee ja osaa.

Mutta se etenemä: 3,1 m/sek., eli ei voi sanoa hyväksi. Martan meno kyllä näyttää vauhdikkaalta, mutta kello sanoo toista. Nyt täytyy miettiä, mistä saataisiin vauhtia lisää.

Tässä tämän päivän treeni:

Opin tänään uuden termin: Lassie. Ja että minulla on sellainen.
Koira, joka on erittäin oppivainen ja soveltaa kaikkea oppimaansa itse parhaaksi katsomallaan tavalla aina tilanteen mukaan. Eli se ei aina toimi samalla tavalla samassa tilanteessa, vaan järkeilee itse, mitä milloinkin tekee. Erittäin hankalaa siis agilityradalla, koska vaikka kuinka vahvistaa treeneissä esim. kontakteja, niin kisatilanteessa koira voi valita jonkun toisen tavan, mikä ei taas ehkä miellytä minua.