Nyt se on viis!

Martta siis. Viisi vuotta.

Ja kuten joka vuosi, tässä virallinen synttärisankarin pönötyskuva:

Meidän karvainen perheenjäsen on nyt viisi vuotias. Koira parhaassa iässä. Sen luonne on hioutunut ja se on hitsautunut tähän perheeseen sopivaksi. Onhan se melkoinen sitruuna. Vaativa ja tosikko. Vieraat ihmiset näkevät siitä vain sen huonot puolet: hemmoteltu pikkuräksy, haukkuu, murisee, ei pidä vieraiden koskettelusta, ei pidä vieraista koirista, vahtii tavaroita ja kerjää. Mutta tuttujen kanssa se on kuin eri koira: hellyydenkipeä, hauska, leikkisä, hiljainen ja tottelevainen. Siitä kyllä huomaa kenestä se pitää. Se ei ole kaikkien kaveri, mutta kenen kaveri se on, se on sitä täydellä sydämellä. 

Olenkin sanonut, että jos Martta olisi ihminen, niin se olisi sellainen vanhapiika-kyylääjä. Huonosti käyttäytyvä jonoissa etuileva tantta. Sen mielestä sillä olisi siihen oikeus, totta kai, koska se vaan olisi niin. Se kyttäisi ikkunasta ohikulkevia ihmisiä ja naapureita. Ärsyyntyisi lasten äänistä ja koirien haukkumisesta. Ärsyyntyisi, jos asiat ei menisi niin kuin niiden kuuluisi mennä. Ärsyyntyisi ylipäätänsä hyvin helposti. Mutta olisi sillä hyvätkin puolet: sillä olisi oma lähipiiri, jossa sen parhaat puolet tulisi esille. Avulias, kiltti, kekseliäs ja mitä lojaalein ystävä. Mutta vain niiden kesken, jotka sen on oppinut tuntemaan ja joihin se on oppinut luottamaan. Sellainen olisi meidän Martta ihmisenä.

Mitä odotetaan tapahtuvaksi viisivuotiaan Kääppäsen kanssa? Todennäköisesti tämä tulee olemaan meidän viimeinen aktiivinen agilityvuosi. Olemme saavuttaneet agilityssä enemmän, mitä ikinä olisin voinut toivoa. Korkeammalle emme pääse, joten nautiskellaan tämän kesän kisoista ilman sen kummempia tulostavoitteita. Nautitaan yhteisestä tekemisestä ja flowsta. Sitä on agility parhaimmillaan.