29.3.2013

Väärien valintojen kisat

Jos vuoden ensimmäiset kisat näyttää suunnan loppuvuoden kisoille, niin eipä ole hohdokasta agilityn kisakautta meille tulossa. Tänään uskaltauduttiin korkkaamaan kisakausi eikä mennyt suunnitelmien mukaan.

Meidän kompastuskivet on lähdöissä. Tuolle pienellä Kääpälle nousee niin korkea kisavire sillä sekunnilla kun me astutaan radalle, että minä en saa sitä enää hallintaan. En saa siihen enää kontaktia, ja koko touhu menee sähläämiseksi. Kun se on kisavireessä, niin mitkään käskyt ei mene läpi. Paikallaolo lähdössä on aivan mahdoton tehtävä. Siis kerrassaan mahdoton. Kun sitten lähdöstä selvitään, niin sitten se kulkee kuin ajatus. Mutta ne lähdöt.

Ensimmäinen rata saatiin jollakin tavalla rämmittyä. En käyttänyt Marttaa hallissa ennen kisaa. Otin sen suoraan autosta lähtöön. Niinpä se ei tiennyt mitä odottaa, ja malttoi sen pienen hetken olla paikallaan. Paitsi nyt kun videolta katsoin meidän suoritusta, niin huomasin, miten se varasti, heti kun minun selkä kääntyi. Mutta joka tapauksessa alkurata meni hyvin, kunnes tultiin puomille. Huomasin heti, kun se nousi puomille, että tästä ei hyvää seuraa. Sen vire oli niin korkealla, että mitkään minun hiljentämisyritykset eivät uponneet, vaan hyppäsi mahtavalla loikalla kontaktin yli. Ja kun vielä viimeinen rima tuli alas, niin tulokseksi saatiin 10 virhepistettä. Mutta jotakin hyvää tässä radassa oli: selvitettiin se ihanneajassa! Eli vauhtia tuolla pienellä Kääpällä oli tarpeeksi.

Ensimmäinen rata on tallennettu jälkipolville, se löytyy tästä.

Toinen rata oli fiasko. Vaikka olin etukäteen päättänyt, että jos lähtö ei onnistu, niin keskeytän koko touhun, nappaan koiran kainaloon ja tulen pois. Mutta mikä ihme siinä mättää, että kun olen radalla, niin järjellinen ajatus häviää. En kykene enää tekemään mitään päätöksiä, vaan yritän viimeiseen asti tehdä radan, kuten olin suunnitellut. Jos suunnitelmiin pitää tehdä muutos, niin olen ihan hukassa. Nähtävästi se samanlainen kisavire on minulla kuin koirallakin: järki häviää ja koko homma menee merkilliseksi säätämiseksi. Toiselle radalla tultaessa Martta kävi sellaisilla kierroksilla, että näin jo sen ilmeestä, että nyt tämä homma menee puihin. Kun otin hihnan irti, niin samalla sekunnilla koira lähti käsistä. Syöksyi ykkösesteen ohi räkyttämään ensin tuomaria ja sitten minun ympärille hyppimään ja räkyttämään. Ei auttanut käskyttämiset eikä mitkään. Käyttäytyi juuri niin sikamaisesti, että minulla meni pasmat sekaisin. Minun olisi ehdottomasti pitänyt viheltää peli poikki ja viedä koira ulos hallista. Mutta kun ei järki juokse niin ei. Siinä sitten kun sain Martan olemaan kaksi sekunttia paikallaan, niin lähdettiin lennosta tekemään rataa. Ja siitähän ei sitten tullut mitään, vaan otettiin hylky jossakin vaiheessa. En edes itse tiedä missä. Onneksi tästä radasta ei ole edes todistusaineistoa.

Huomenna on uusi kisapäivä. Nyt olen yrittänyt koko illan suggestoida itseäni toimimaan toisella tavalla huomenna. Tein niin suuren virheen tänään, kun annoin koiran lähteä varaslähtönä. Martalle paras palkka on se, kun pääsee tekemään rataa. Niinpä se sai törkeästä käytöksestä parhaan palkan tänään. Jihuu, luuletteko tosiaan, että se ei tee sitä huomenna? Todennäköisesti käyttäytyy vieläkin törkeämmin kuin tänään. Ja kun se on tuollainen "Lassie", joka ei unohda kerran oppimaansa, vaan käyttää niitä tapoja aina tarpeen tullen itse parhaaksi katsomissaan tilanteissa, niin tässä taidetaan olla ison ongelman äärellä. Täytyykö minun vakavasti alkaa harkita lentäviä lähtöjä?






2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Toinen tapa on se, että kun koira varastaa, huudat ei, nappaat kainaloon ja menette pois. Mutta se kyllä syö ohjaajaa ja kukkaroa. Sillä on kyllä tehoa, mutta voi joutua aika monta euroa makasamaan yhdestä hypystä.

Toinen vaihtoehto voisi olla (jos tilaa on) laittaa koira tosi kauas ekasta esteestä. Näin, jos se varastaa, ehdi vielä kieltää ja viedä takaisin alkuun ja itse mahdollisesti saat enemmän etumatkaa.

Varastaminen on tosi tylsää, kun se kyllä saa omat ohjauspasmat sekaisin iloisesti. Kisaatteko tänään?

Leppoisaa pääsiäistä joka tapauksessa!

t: Jaana ja tytöt

Kati kirjoitti...

Joo, kisattiin tänäänkin. Ja tänään kokelin sitä, että jätin kauemmaksi ekasta esteestä. Ei auttanut. Tänään myös tehtiin ennen molempia ratoja tokoa 10 minuuttia ennen omaa vuoroa. Ei auttanut. Toisella radalla ei päästy lähtöä pitemmälle, kun varastaminen oli niin röyhkeää, että nappasin koiralle pannan kaulaan ja poistuttiin radalta. Se olisi pitänyt tehdä jo eilen ja myös tänään ekallakin radalla. Nähtävästi joutuu euroja laittamaan kankkulan kaivoon, että saadaan homma haltuun. Plääh.

Mukavaa pääsiäistä teille kaikille tytöille :)