Ihmemäykky kävi Mikkelissä koulutuksessa

Mitä on viikonloppu ilman agilityä tai jotakin muuta koiraharrastusta? Ei mitään. Niinpä sitä oli taas pakattava treenireppu ja treenieväät. Maijun ja Rommelin kanssa suunnattiin Mikkeliin Jenna Caloanderin agilitykoulutukseen. Koko päivähän tuohon reissuun meni, kun pelkkä yhdensuuntainen matka Joensuusta Mikkeliin kestää vajaa kolme tuntia. Mutta kyllä kannatti.

Treenirata sisälsi 20 estettä, joissa oli monenlaista haastetta. Ensinäkemältä rata vaikutti melko simppeliltä, mutta mitään se ei antanut ilmaiseksi. Jenna muisti Martan viime marraskuun koulutuksesta, ja sen, että tällaisista koulutuksista Martalle haetaan nopeutta radalle eli optimaalisia linjoja, joilla vauhti säilyy. Niinpä ihan alkuun hinkattiin neljää ensimmäistä estettä, kun etsittiin sitä oikeaa linjaa ja ohjausta. Kun muut koirakot tekivät alkuun kaksi valssia, niin minäpä juoksinkin kolmoshypyn aivan eri puolelta. Kellotettiin aikoja, ja pelkästään sillä välillä saatiin pudotettua muutama kymmenys pois ajasta. Oma rohkeus ei kisoissa riittäisi valitsemaan täysin erilaista ohjausta kuin mitä kaikki muut tekee. Eikä moinen kuvio olisi edes mieleen pälkähtänyt. Mutta mielenkiintoista nähdä, miten eri ohjaukset ja reittivalinnat vaikuttaa vauhtiin.

Sitten radalla oli poispäinkääntö, joka ainakin edellisen ryhmän koirille tuntui olevan hankala. Minähän en juurikaan minkäänsortin vippauksia tai poispäinkääntöjä harrasta kuin ihan vain pakon edessä. Tällaisiin kuvioihin pyrin aina sullomaan persjätön tai jonkun muun sähellyksen, ettei vaan tarvitse poispäinkääntöjä tai sylkkäreitä tehdä. Olin myös aivan varma, että Martta ei tällaisista ohjauksista mitään ymmärrä. Mutta niinhän siinä kävi, että olin aivan väärässä. Martta teki jokaikinen kerta hienon poispäinkäännön. Luulin, että ensimmäinen onnistuminen oli vain aloittelijan tuuria, mutta mitä vielä. Martta teki sen yhä uudelleen ja uudellen. Ja aina yhtä hienosti. 

Kaiken kaikkiaan Martta teki aivan supertreenin. Voin taas jälleen sanoa, että minun Kääppänen on paras mahdollinen treenikaveri. Sen kanssa harrastaminen on niin helppoa, sillä se tekee täysillä ja parhaansa. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin rata pätkissä, kun katsottiin sopivat linjat ja kuviot. Toisella kierroksella vedettiin sitten rata alusta loppuun asti nollaratana. Kun aikaa vielä jäi, niin kokeiltiin loppuun yhtä leijeröintiä. Martan piti lähteä hypyltä putkeen ja vielä toiseen putkeen, kun minä juoksen puomin toiselta puolelta. Sanoin Jennalle, että ei tule ensimmäisellä kerralla onnistumaan, mutta päätettiin kokeilla. Ja taas minun Kääppänen teki sen: osoitti, miten väärässä olinkaan, taas. Martta osoitti, että leijeröinti(kin) on sille tuttua kauraa. Jätettiin treeni sitten siihen, sillä tällaiseen suureen onnistumiseen on niin hyvä lopettaa. 

Kyllähän tämä treeni osoitti sen, että minä aliarvioin Martan taitoja monessa suhteessa. Ja sitä Jennakin sanoi minulle. Martta on ihmemäykky, joka osaa enemmän kuin uskonkaan. eikä Jenna pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että Martta olisi jäämässä eläkkeelle. Ihmemäykky on nyt parhaassa iskussa ja sillä olisi pari kisavuotta vielä edessä. En kuitenkaan halua, että minun parhain kisakaveri rikkoo itsensä harrastuskentillä, ja siksi haluan kietoa sen pumpuliin. Tämä vuosi kisataan. Ensi vuodesta en tiedä. Mennään kisa kerrallaan.

Tässä videokuvaa ensimmäisestä treenisessiosta:

Ja toki tänne pitää saada kuva matka- ja treenikaverista Rommelista. Kaksi partanaamaa:

Ihana kevät!

Ihana kevät on taas täällä! Lumikinokset hupenee, valon määrä lisääntyy ja lämpötilat nousee. Jos minä odotan kesää niin kyllä odottaa Marttakin. Se nauttii jokaisesta lämpimästä päivästä ja auringon valosta. Siellä missä aurinkoa, siellä myös Martta.

Nyt kun tiet ovat sulaneet, niin olemme taas päässeet pyörälenkeille. Eilen tehtiin sellainen reilun kymmenen kilometrin pyöräily, johon yhdistettiin tunnin mittainen kävelylenkki metsässä ja joenrannassa. Eipä tarvitse Marttaa pyörälenkille paljoa houkutella. Kun kuulee korin risahduksen, niin heti se hiipii paikalle tarkistamaan tilennetta, että ollaanko sitä lähdössä vai ei. Niinpä tänäänkin pyöräiltiin ja samoiltiin metsäpolkuja.

Jos joku blogin lukija on jaksanut selata kuvia näin pitkälle, niin hänelle voidaan palkkioksi kertoa keväinen paljastus. Toinen näistä pienistä "marsuista" muuttaa meille kesäkuussa:

Pääsiäinen aloitettiin kisaamalla

Kaksi viikkoa sitten kisattiin kaksi rataa Esa Muotkan tuomaroimilla radoilla ja tänään sama juttu. Naapuriseuran kisat on lähes kotinurkilla, joten pakkohan se oli osallistua. Tarjolla oli neljä rataa kolmosille, mutta ilmoitin Martan vain kahdelle radalle ja se oli viisautta. Ulkona oli märkää, loskaa ja koleaa ja hallissa oli kylmää ja kivituhkaa. Voitte kuvitella, minkä näköisiä oli koirat, kun ne vietiin märästä ulkoilmasta kivituhkahalliin. Minun lenkkarit ja sukat olivat läpimärät jo lämmittelylenkin jälkeen, joten kolmetuntinen kisapäivä oli ihan riittävä. Luulen, että en saanut Marttaa tarpeeksi lämpimäksi ennen ratoja, kun keli oli niin märkä ja kylmä. Ei tainnut Martta kulkea niin vetreästi, sillä tänään putoili rimat. Yleensä Martta ei rimoja juurikaan pudottele. Hyvin harvoin treeneissä eikä kyllä kisoissakaan tule rimoja alas.

Ensimmäisellä radalla oli minulla itsellä sellainen hukassa oleva fiilis. Tein valsseja kun piti tehdä persjättöjä ja tuntui, että kädet ja jalat oli eriparia. Martta kyllä teki täysillä, tapansa mukaan. Kontaktit oli tänään karmeita, mutta annoin mennä. Ainoat ratavirheet tuli, kun viimeisen hypyn rima tippui. Lisäksi saatiin yliaikaa jotain päälle 5 sekuntia.

Toisella radalla oli minulla itselläni parempi fiilis. Martta paahtoi samaan tuttuun malliin, mutta tällä radalla tuli kaksi rimaa alas. Molemmat rimat tuli tilanteissa, missä Martta hyppää minusta poispäin. Olisi pitänyt ehkä varmistella näitä hyppyjä, mutta mitäpä sitä jossittelemaan. Hyvä oli rata ja meillä oli hyvä meininki. Yliaikaa vähän yli 4 sekuntia.

Tässä olisi melkein kuukausi aikaa seuraaviin kisoihin, sillä oman seuran kisat on vappuna. Toivotaan siis mukavaa vappusäätä: lämmintä ja kuivaa.

Hyvän mielen treenit

Alkaa Joensuu-Kuopio -väli tuntua niin kotoiselta, kun tämä oli jo kolmas viikonloppu peräkkäin, kun sinne ajettiin. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut itse ajaa, vaan Satu toimi kuskina ja minä ja Heli saatiin nauttia kyydistä. Auto oli lastattu mitä parhaimmilla agilityroduilla: Martta-mäykkysen lisäksi mukana oli Pippa-whippet ja Uljas-springerspanieli. Kohteena Tiian treenit Musti ja Mirri -areenalla.

Tiialla oli taas sellainen "kevyt" 37 esteen rata odottamassa huippusuorituksia. Ensin se näyttikin suht helpolta. Rataan tutustuessa suunnittelin, että tuosta vaan ja sitten tuosta ja noin vaan. Ensi vaikutelma sitten hämäsi, sillä Tiialla oli vähän hankalammat kuviot mielessä kuin minun "tuosta vaan" -ohjaukset. Ensimmäiselle kuudelle esteelle tarvittiin takaakiertovalssi, pakkovalssi-persjättö, pakkovalssi-valssi ja vielä yksi pakkovalssi-persjättö. Siinä oli jo tämän tantan pää niin pyörryksissä, että alkoi epäusko radan suorittamiseen nostaa päätään. Sitten kun radalle vielä lisättiin sellaisia kuvioita, mitä yritän aina vältellä viimeiseen asti, kuten takaleikkaus hypylle, vippaus ja viskileikkaus, niin alkoi oppimiskyky (ja keskittymiskyky) olla äärirajoilla.

Martalla oli ihan supervire päällä. Se teki rataa ihan täysillä ja hurmoksessa. Uskokaa tai älkää, mutta me tehtiin hienot pakkovalssi-persjätöt, vippaukset ja lopulta se viskileikkauskin. Martta teki hienot kontaktit, vaikka pari kertaa pitikin ottaa uudestaan, kun ei jarrut vaan toimineet. Kun vaan jaksaisin olla tarkka, niin sen kontaktit olisi aina ihan parasta laatua, mutta kun en jaksa niuhottaa. Martalla oli sellainen vire päällä, että sen hermot eivät meinanneet kestää muutamaa toistoa, joissa jouduin jotakin ohjusta treenaamaan. Pari kertaa mokoma otus nappasi minua pohkeesta, kun jäi rata kesken ja jouduttiin ottamaan uudestaan. Tunsin nipistyksen lahkeessa, niin eikös tuo raivohullu suorittaja ole sitä mieltä, että minä olen täysi tollo ja hänen suorituksen pilaaja. Ja oikeassahan se onkin. Se tekee niin täysillä, että minä en voi kuin ihmetellä. Se kulkee kuin ajatus ja me ollaan niin samalla radalla. Yhdessä tekeminen on se meidän juttu. Martta ei keljuile tai possuile. Se antaa aina kaikkensa ja tekee parhaansa. Jos meidän rata johonkin kaatuu, niin kyllä se on aina puhtaasti minun syy. Martta ei tee asioita puolivillaisesti.

Tässä meidän rata. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin esteet 1-30, vippaukseen asti. Toisella kierroksella aloitettiin alusta, ja ajatuksena mennä niin pitkälle kuin päästään. Päästiin toiseksi viimeiselle esteelle, jossa eteneminen pysähtyi viskileikkaukseen. Sitä ei osattu, koska en käytä sellaista ohjausta koskaan. Normaalisti olisin tuollaisessa paikassa kisaradalla tehnyt saksalaisen, mutta nyt päätin treeneissä tehdä aina ne minulle vieraimmat ohjaukset. Eikä tarvittu kuin pari toistoa, niin sen jälkeen Martta teki viskileikkauksenkin ihan helponnäköisesti. Täytyypä kokeilla seuraavissa treeneissä kotihallilla.

Kotimatkalla pysähdyttiin jo ACE-treenien perinteeksi muodostuneeseen jälkipuintikeskusteluun roskaruuan äärellä. Väsyneenä mutta onnellisina mutustetaan hampurilaisia ja ranskalaisia, ennen vajaan parin tunnin kotimatkaa.

Eilisen agimäykky on tämän päivän sankari

Perjantaina oli jännä päivä: korkattiin tämän vuoden kisakausi ja se on aina jännää. Erityisen jännää se on silloin, kun edellisistä kisoista on viisi kuukautta. Sain houkuteltua mukaan Annin naapurista, joka kartturoi Sylvi-russelia, ja kun mukaan lähti myös Maria ja Miux turisteiksi, niin minullahan oli kaksi "mentaalivalmentajaa" mukana lievittämässä kisajännitystä. ACE:n kisat Kuopiossa olivat iltakisat. Lähdettiin ajamaan iltapäivällä kolmen aikaan, joten jäi hyvin aikaa lämmittelylenkkiin, leiriytymiseen sekä radanrakennuksen seuraamiseen. Kolmosluokan minikoiria oli mukana 20. Aikataulu oli tehty niin, että kisat käytiin kokoluokittain. Ensimmäinen rata klo 18 ja toinen rata klo 18.40. Olipa mukava, että ei tarvinnut koko iltaa roikkua paikalla, vaan päästiin sitten ajoissa kotimatkalle. Tuomarina oli Esa Muotka, jonka radat olivat melkoista pyöritystä, mutta silti selkeitä. Kinkkisiä kohtia riitti, kuten putkiansoja ja takaakiertoja, mutta erityisen iloinen olin rimakorkeudesta, joka oli 30 cm.

Martta oli hyvässä vireessä molemmilla radoilla. Ja kyllähän se kulki kuin ajatus. Me oltiin samalla radalla ja juostiin yhdessä. Molemmat radat. Kerrassaan nautinnollista juosta yhdessä noin pätevän agi-nakin kanssa.

Ensimmäinen rata oli 0 ratavirhettä, mutta yliaikaa 8 sekuntia. Sillä sijoituttiin neljänneksi.

Toinen rata samanlaista flowta kuin ensimmäinenkin. Mutta A-esteellä tapahtui jotakin merkillistä. Martta keksi tehdä hienon pysäytyskontaktin, joita ei tee kisoissa vaan ainoastaan treeneissä. Hetken näytti siltä, että lähtee peruuttamaan takaisin kontaktille, mutta nähtävästi ei kuitenkaan peruuttanut, sillä tuomari oli kuitenkin siinä vieressä eikä hylättyä tullut. Ei vielä siinä vaiheessa. Radan loppupuolella huomasin, että Martta alkoi väsyä, sillä pari rimaa kolahti uhkaavasti, mutta ei kuitenkaan pudonnut. Hylkäys tuli sitten toiseksi viimeisellä esteellä. Puomin jälkeen oli putki. Ensimmäisellä radalla mentiin radan loppu juuri samalla tavalla, paitsi että putken pää oli eri. Marttahan oppii radat tosi nopeasti, joten ei minulla ollut mitään saumaa saada sitä enää putken toiseen päähän, kun se oli sen jo puomin puolessa välissä lukinnut. Sitä paitsi jäin hidastelemaan puomin alastulolle ja varmistelemaan kontaktia, joten putkeen ohjaaminen myöhästyi. Mutta kaikesta huolimatta, se oli hyvä rata ja meillä oli hyvä fiilis.

Lauantaina, Pentin päivänä, Martta täytti kuusi vuotta. Tokihan piti ne pakolliset pönötyskuvat ottaa:

Kulmakarvat alkavat harmaantua tällä 6-vuotiaalla.

Tervetuloa aurinko!

 Sosiaalinen media täyttyy erilaisista ulkoilupostauksista, sillä keli on ollut mitä mainioin jo viikon verran. Ettette vaan luule, että me ollaan löhnötetty sisällä näinä ihanina aurinkoisina päivinä, niin nyt on vuorossa kuvapostausta ulkoiluista.

Tällaisessa spanieliseurassa ollaan samoiltu Jaamankankaan metsiä. Binja, Pyry ja Ainu ovat ottaneet pienen Kääppäsen hyvin laumaansa.

Satuttiinpa kerran nuotiopaikallekin. Muita kiinnostaa nuotion jämä ja mahdolliset makkaranjämät, mutta Martalle mielenkiintoisempaa on jäniksenjäljet.

Martta on sujuvasti soluttautunut myös collieporukkaan. Naapurin Sera ja Nasta ovat pysyneet hyvin mäyräkoiran ojennuksessa ja väistävät erittäin luontevasti, kun Martta tulee paikalle. Pieni koira luulee nähtävästi olevansa isompi kuin colliet. Ja ainakin Sera ja Nasta antavat Kääppäsen pysyä siinä uskossa.

Tänään tehtiin nähtävästi talven ensimmäinen ja viimeinen jäälenkki. Maria, Miux ja Diva lähtivät meidän kanssa ihailemaan auringonlaskua jäälle. Martan reaktio Marian tapaamiseen oli mielenkiintoinen ja liikuttava. Maria on yksi Martan harvoista lempi-ihmisistä, jonka tapaaminen saa pötkökoiran s-kirjaimen muotoon ja hännän villiin vipatukseen. Tällä kertaa Martta ei sännännytkään suoraan Marian luo, vaan pörräsi kyllä siinä ympärillä, mutta vilkuili ympärilleen, kuin etsien jotain. Edes Marian tarjoama kinkku ei ensin kelvannut Martalle, vaan kulki siinä ympärillä kolmen metrin kehää ja kurkisteli autojen välistä ja katseli välillä metsään päin. Emme keksineet moiselle käytökselle muuta syytä kuin että Martta odotti Beijoa. Ei tullut Beijoa, sillä Beijoa ei enää ole kuin meidän muistoissa. Martta oli Beijon narttu, ja niin monien yhteisten kisa- ja treenimatkojen jälkeen niistä oli hitsautunut hyvä parivaljakko. Meillä on Beijoa kova ikävä. Jonkin aikaa ympärille tiirailtuaan hämillään olevan näköisenä Martta kykeni tervehtimään Mariaa ja kinkkukin maistui.

Tehtiin jäällä lähes parin tunnin lenkki. Istahdettiin välillä rantakiville juomaan lämmintä kaakaocappuccinoa ja tuoreita pullia. Beijon muistoksi.

Auringonlasku oli kaunis ja yritettiin ottaa joitakin kuvia.

Päivän kysymys: Mitä ihmettä mäyräkoira voi saada turkkiinsa jäällä? Jotakin väritöntä tai vaaleaa, lähes hajutonta tai ainakin suht' miedon hajuista ei erityisen pahaa, sekä erittäin tahmeaa. Näin kun se piehtaroi autuaasti yhden pilkkireiän luona, joten luulin, että oli löytänyt mehevät kalanhajut, mutta ei. Sen turkissa oli monessa kohtaa jotakin pihkaista, mikä ei kuitenkaan haissut voimakkaasti pihkalle. Kotiin tultua mietin, että pitääkö minun nyt tosiaan pestä mäyriäinen ensimmäistä kertaa vai lähteekö tahma sen niskasta, selästä ja kankusta jollain muulla tavalla. Ensin kampasin sen turkin ja lopulta vedin furminaattorilla. Pari viikoa sitten nypitystä koirasta lähti karvaa ihan mukava kasa. Myös suurin osa tahmasta taisi jäädä kampaan. Hieman nihkeän tuntuinen turkki on selästä, mutta vielä en ottanut shampoota käyttöön. Epäselväksi jäi, että mitä tuo mönjä oikein oli.

Loma tuli, loma meni

Hiihtoloma viikko on nyt vietetty ja arkeen ollaan palattu. Mukavaa on lomaviikko Martallekin, kun ei tarvitse olla yhtään yksin, kun aina on joku kotona ja aikaa puuhailla myös koiran kanssa. Hiihtoloman kolme vuorokautta vietettiin Vuokatissa. Kaksi yötä mökkimajoituksessa ja yksi yö hotellissa. Martan kanssa reissaaminen on leppoisaa. Autossa se viihtyy hyvin ja aika mukavasti asettuu mökkielämään sekä hotellimajoitukseen. Kieltämättä se on vieraassa paikassa herkempi äänille, mutta osaa silti rauhoittua. Hotellissa taisi hiihtoloman vuoksi olla paljon koiravieraita. Naapurihuoneista kuului useaan otteeseen monen eriäänistä haukkua. Niitä ääniä sekä lasten juoksentelua käytävällä piti Martan vähän pöhistä.

Vuokatissa ulkoiltiin paljon. Hiihtokelit olivat sen verran huonot, että käytettiin sekin aika sitten kävelylenkkeihin ja patikointiin. Vuokatin vaaroilla oli kerrassaan loistavat polut kunnon kierroksiin. Polut oli läpytelty lumikengillä koviksi, joten tavallisilla kengillä kulkeminen onnistui mainiosti. Martta oli innoissaan metsälenkistä. Saatiin kävellä ihan rauhassa, sillä muihin kulkijoihin ei juurikaan törmätty. Hiljainen metsä, luminen maisema ja vaihteleva maasto, mikäs sen ihanampaa.

Kokeiltiinpa Martan kanssa jäällä hiihtoakin. Ensimmäiset pari sataa metriä se vetää hiihtäjää ihan innolla, mutta sitten alkaa enemmän kiinnostaa jäällä olevat eri eläinten jäljet. Jälkien perässä se jaksaisi hupeltaa ihan loputtomiin.

Mökissä Martta löysi heti lokoisan nukkumapaikan. Parisängyssä poikittain.

Vuokatin vaaroilla oli reilusti lunta.

Vaaran laella puissa on paljon naavaa.

Hotellissakin löytyi heti sopiva lepopaikka: pää tyynylle ja kuono kohti ovea (ettei vaan kukaan tule tietämättä).

Vaikka Martta reissaakin silminnähden rauhallisesti, niin eihän se samalla tavalla osaa rentoutua kuin kotona. Sen huomaa siitä, miten väsynyt pikkuinen koira on kun päästään kotiin. Sillä meni vuorokausi aikaa toipua lomamatkasta. Onneksi toipuikin, sillä sunnuntaina, viimeisenä lomapäivänä, meillä oli Tiian treenit ACE:lla Kuopiossa. Kyytiin lähti Heli ja Pippa-whippet.


Sääliksi kävi laittaa Pippa Martan matkustuskaveriksi auton peräosaan. Vaikka Martta matkustaa omassa häkissä, niin sen mielestä muilla koirilla ei ole mitään asiaa samaan autoon, saati sitten ihan viereen. Ennen kuin auto lähtee liikkeelle, niin Martta räkyttää raivon vallassa. Mutta kun päästään liikkeelle, niin pieni suuri vahtikoirakin älyää hiljetä ja matkustaa rauhallisesti. Vaikka Pippa ei provosoi Marttaa millään tavalla, vaan enemminkin yrittää muuttua aivan näkymättömäksi, niin Martan mielestä se ei riitä. Vaan joka kerta autoon laitettaessa sama räyhääminen.

ACE:lla meitä odotti 30:n esteen rata. Oli taas monenlaista juttua, mitä piti muistaa: leijeröintiä, pakkovalssi-persjättöjä, niisto-sokkareita, irtoamista ja melkoista valssihässäkkää. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin rataa pätkissä. Ja toisella kerralla vedettiinkin sitten nollaratana läpi. Martta oli taas ihan supermäykky!

Martan ja ponin laukkakisa

Viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa tallilla ponin luona. Martalle ei tarvitse kuin sanoa, että lähdetäänkö ponin luokse, niin häntä alkaa viuhtoa puolelta toiselle ja koira ei jalkojen juuresta juurikaan erkane, ettei vaan jää kyydistä.

Lähdettiin ponin kanssa maastolenkille. Pakkasta oli yli kymmenen astetta, joten sillä mielellä lähdettiin, että tehdään vain lyhyt lenkki. Alkumatkasta tassuja paleli ja maastonakki hyppeli kolmella jalalla, mutta kun vaan pysyttiin reippaassa liikkeessä ja poissa lumihangesta, niin alkoi tassutkin lämmetä. Ihanaa, kun sai laskea mäykkysen irti pellolla ja pikkuteillä. Pieni otus sai juosta sydämensä kyllyydestä. Ja miten tärkeää, kun sillä on iso kaveri. Lopulta meidän lenkki olikin sitten reilun tunnin mittainen ja reipasvauhtinen. Ei tullut meille kellekään kylmä.

Sainpas videokuvaakin Martan ja ponin juoksukilpailusta:

 

Kaunis auringonlasku kruunasi lenkin. Tosin, eihän tuo niin kauniina kuvassa näy, mitä se todellisuudessa oli. 

 

ACE-treeni 1.2.

Viikko sitten sunnuntaina käytiin treenaamassa ACE:lla Kuopiossa Tiia Vitikaisen treenissä. Melkein jo unohdin siitä tänne laittaa todistusaineistoa, mutta vihdoin sain videon muokattua ja ratapiirroksenkin väsättyä, joten ihan itseäni varten sen treenin tänne blogiin laitan.

Vaikka edellisenä päivänä oli ollut Juha Oreniuksen treeni omalla hallilla, niin hienosti minulla ja Martalla riitti vielä virtaa toiseenkin tehotreeniin samana viikonloppuna. Harvemmin tulee itse treenattua 37 esteen rataa. Ihmeen hyvin sen kuitenkin muisti, mutta kunto meinasin loppua kesken. Siis minulta. Martta sen sijaan taisi kiristää tahtia loppua kohti.

Rata näytti jotakuinkin tältä:

Ja meidän meno oli sitten tällaista:

Tänä viikonloppuna ollaan sitten otettu rauhallisemmin. Ollaan otettu kaikki irti näistä parhaista talvikeleistä: pari astetta pakkasen puolella. Eli ollaan ulkoiltu paljon. Tänään Martta pääsi metsään juoksemaan puoleksitoista tunniksi. Lunta on niin paljon, että eipä ole pelkoa, että lähtisi jänisten jäljille. Polkuja pitkin mentiin, mutta lumessa tonkiminen ja kaivaminen on Martan mieleen.  Nyt odottelen, että pääsisin jäälle hiihtämään ja samalla saisi Martta juosta, Tänään oli sen verran tuulinen päivä, että jäälenkki pitää siirtää ensi viikolle. Huomiseksi taas on luvattu niin paljon pakkasta, että lenkki jää lyhyeksi.

Pakkaspäivinä on Martalle opetettu uusi temppu: venytys. Se alkoi siitä, että aina kun Martta venytteli, niin sitä kehuttiin, että onpa hieno venytys. Ja annettiin nami. Eihän se alkujaan tajunnut ollenkaan, että mikä oli näin hienoa, mutta sinnikkäästi vaan jatkettiin venyttelystä palkkaamista. Viime viikolla sitten palaset loksahti mäyräkoiran pienissä aivoissa ja nyt sitä venytystä tarjotaan namin toivossa monta kertaa päivässä. Täytyykin joku päivä ottaa videopätkää Martan tempuista.

Oreniusta omalla hallilla

Tänään meidän "omalla" eli PokSin (Pohjois-Karjalan Seurakoirat ry:n) hallilla oli tarjolla Juha Oreniuksen agilitykoulutusta. Oltiin Martan kanssa aamun ensimmäisessä ryhmässä, sillä huomenna on vuorossa agilitytreenit Kuopiossa ACE:lla, joten Martalle (ja minulle) jää hyvin aikaa palautua ennen seuraavaa ponnistusta.

Rata oli seuraavanlainen:

Itse asiassa rata näytti näin paperilla (tai ruudulla) haastavammalta kuin se sitten lopulta oli. Mutta ei se todellakaan mikään läpijuoksurata ollut, vaikka juosta saikin ihan enemmän kuin tarpeeksi. Ainakin tällainen huonokuntoinen tantta sai kyllä jalkansa huutamaan hoosiannaa ensimmäisen 10 minuutin sessiossa, kun hinkattiin yhä uudelleen ja uudelleen paria kohtaa. Esteet 9-12 oli ensimmäisenä tahkottavana. Persjättö pituusesteen jälkeen ja pakkovalssi hypylle 11, siinä kun sain ajoituksen kuntoon, niin Martta kääntyi todella hyvin. Eniten kuitenkin tahkottiin esteväliä 23-26. Siinä vaiheessa rataa oli jalat maitohapoilla 10 minuutin juoksemisen jälkeen, niin enää ei vaan aivojen ja jalkojen välinen tiedonkulku toiminut.  Hyppyjen 23 ja 24 väli takaperinjuoksua, siitä törkkäys takaakierrolle, saksalainen ja putkeen, ja putken jälkeen piti ehtiä persjättöön. 

Toiselle kierrokselle lähdettäessä Orenius sanoi, että että nyt sitten vaan rata nollana läpi. Tunsin jo, miten jalat olivat voimattomana ennen radalle lähtöä, mutta jostakin sitä sai puristettua sen verran tsemppiä suoritukseen, että nollana se rata sitten viuhdottiin. Minut pelasti se, että Martta ei käynyt täydellä moottorilla tänään. Se ongelma meillä on kotihallissa tapahtuvissa koulutuksissa ja treeneissäkin. Harvoin sitä saa omalla hallilla sellaiseen täyteen draiviin mitä muualla. Etenkin ensimmäinen sessio oli sellainen, että Martta ei juuri haukkunut radalla. Varmaan vaikutti se, että me oltiin aloittava koirakko, jolloin Martta ei kerännyt kierroksia muiden tekemisestä. Toiselle sessiolle sitä draivia sainkin hieman enemmän. Se näkyy huonoina 2on2off -kontakteina, joista se vapautti itsensä sadasosasekunnissa.

Tässä tämän päivän menoa:

Huomenna sitten Kuopioon Tiia Vitikaisen oppiin.

Pakkaspäivien ajanvietettä

Viime viikolla inhottavat pakkaset jäädyttivät Itä-Suomen. Minä ja Martta arvostetaan enemmän takkatulen loimua ja mukavaa luita hivelevää lämpöä, eikä pakkaspäivinä mentäisi ulos ollenkaan, jos ei olisi pakko. Kylmässä tapahtuvat ulkoilut ovat minimissä, mutta jotakin touhua mäykkyselle on keksittävä, jos pakkasia alkaa olla viikon ajan putkeen.

Meillä on kaksi älypeliä, jotka kaivetaan pakkasilla esille. Toisaalta, vaikuttaa siltä, että ovat Martalle liian helppoja joka tapauksessa, mutta herkkujen etsiminen on niin mieleistä puuhaa, että samapa tuo, mistä niitä etsii. Vaikka sitten pelin kätköistä. Martta ei vaan malttaisi lopettaa pelaamista namien loppumiseen. Sen mielestä näyttäisi olevan vaan niin hauskaa aukoa luukkuja ja tonkia namujen toivossa.

Tällaista on Martan pelaaminen:

Pakkaspäivien ajankuluksi otetaan myös laatikko esille. Martan häntä alkaa viuhtoa vimmatusti, kun näkee laatikon. Peruuttamisen opettaminen Martalle on ollut pitkä tie. Pikku hiljaa ollaan päästy tähän pisteeseen, että peruuttaa laatikon päälle. Ja niin pitkään kun laatikko on lattialla, niin Martta vaan peruuttaa uudekkeen ja uudelleen, ja odottaa nameja. Loppua ei tällekään leikille tuntuisi olevan.

Mitähän temppuja sitä seuraavaksi aletaan opettelemaan?

Jänesniemen koulutuksessa

Eilen aamupäivällä lähti Joensuusta autolasti kohti Kuopiota Elina Jänesniemen koulutukseen. Päivä oli pitkä ja rankka, mutta erittäin antoisa. Olin yllättynyt, miten hyvin Martta jaksoi ja millaisella moottorilla se kulki koko koulutuksen ajan. Martan moottorin kuulee kaikki: kun räkytys radalla loppuu, niin moottori sammuu. Siksipä olinkin iloinen, että se jaksoi räkyttää alusta loppuun asti.

Treenirata oli seuraavanlainen:

Koulutuksessa tuli paljon uutta ja moni vanha asia sai lisää vahvistusta ja muistutusta. Paljon oppi jo muiden suorituksia katsellessa.

Tässä listattuna joitakin asioita:

- ohjaa linjaa, älä esteitä

- koiran pitää tietää kahta laukkaa ennen ponnistusta, että minne mennään seuraavaksi. se säästää sekunteja ja säästää koiraa.

- putken jälkeinen persjättö ja valssi tehdään jo ennen putkea

- valssin voi tehdä suoralla viivalla kolmella askeleella edeten koko ajan. Harjoittele.

- opeta koiralle okseri

- älä jätä koiraa taakse tai yksin, pidä katse koirassa

- agilityssä ei ole helppoja esteitä

- persjättö kontaktin jälkeen pitää olla valmis ennen kuin koira on kontaktipinnalla. pidä

 katse siinä kohti, mihin haluat koiran etujalat

- päällejuoksussa pidä katse alastulon kohdassa

- liike ohjaa koiraa. ohjaaja ja koira liikkuvat aina samaan suuntaan eli ota siis huomioon vienneissä.

- luota koiraan, eli LIIKU LIIKU LIIKU

Tässä vielä videokooste treeneistä:

Ilolla huomasin, että paljon on tullut tehtyä asioita oikein ja pikkuhiljaa alkaa agilitytermit juurtua omaankin ajatteluun. Kai tässä muutaman harrasteluvuoden aikana on jotakin tosiaan oppinut. Ja paljon on vielä opittavaa. Tämä oli ensimmäinen kerta Elina Jänesniemen koulutuksessa, ja äärettömän hyvin osasi ottaa Martan vahvuudet huomioon. Pidän itse paljon sellaisesta koulutustyylistä, että yhtä oikeaa vaihtoehtoa ei välttämättä ole, vaan asioita voidaan tehdä eritavalla ja koirasta (ja ohjaajasta) riippuen. Kyllä yksi koulutus antoi taas pitkäksi aikaa treenimotivaatiota.

Joulu ja loma!

Ihana joulu ja loma vihdoinkin! Kyllä tätä on odotettukin.

Viikko sitten koetimme saada Martasta jotakin kivaa jouluvalokuvaa. Ajattelin, että kenties tallimaisemassa saisimme joulutunnelmaa tallennettua kuvan muotoon.

Tällaisia saatiin aikaiseksi:

Heinäkasassa poseeraaminen alkoi jossakin vaiheessa tylsistyttää Marttaa. Ulkoilmassa ilme oli jo huomattavasti terhakampi, etenkin jos ääneen lausuttiin sana "orava". 

Ja ponin kanssa yhteiskuvissa piti olla skarppina. Välillä ponille näytettiin hammasta, jos ei mokoma otus älynnyt pitää tarpeeksi välimatkaa. 

Yhteiskuvat olikin haastavampia. Tässäkö se Martan joulumieli sitten tuli esille.

Tällä viimeisellä kuvalla haluamme toivottaa hyvää joulua kaikille blogin lukijoille. Syökää hyvin, levätkää paljon ja ulkoilkaa riittävästi. Niin mekin yritämme joululomamme viettää.

Itsenäisyyspäivää

Hyvää itsenäisyyspäivää blogin lukijoille!

Sunnuntaina olisi ollut Joensuun Agilityurheilijoiden järjestämät kisat, mutta mukavuudenhaluisena jätin ilmoittautumatta. Tilastollisesti itsenäisyyspäivän aikoihin on kurjat kelit, joten ajattelin pitäytyä suunnitelmassa ja startata seuraavan kerran vasta keväällä. Tämä viikonloppu vain köllötellään kotosalla. Se ei kylläkään tarkoita pelkkää sisällä löhöilyä, vaan huomenna aamulla mennään taas tallihommiin ja mäykkynen pääsee pellolle ponin perässä juoksemaan.

Supermäykky koulutuksessa

Tänään osallistuttiin oman seuran järjestämään Jenna Caloanderin agilitykoulutukseen. Syksyllä alkanut treenimotivaation hiipuminen päättyi ja motivaation käyrä alkoi nousta ylöspäin. Mäykkynen kulki täydellä moottorilla, vaikka treeniaikaa oli reilusti ja tehtiin paljon toistoja. Opeteltiin uusia ohjauskuvioita kuten japanilainen ja backlap sekä sylkkäriä, jota en ole oppinut käyttämään. Yllätyksekseni Martta osasi nämä jutut.

Aivan ensin tutustuttiin rataan, mutta sitä ei käyty yhdessä läpi, vaan jokainen teki ensimmäisellä kerralla radan tai radan alkua omilla ohjauskuvioita ja -linjoilla ja sen jälkeen Jenna ehdotti siihen vaihtoehtoisia (lue: parempia) ratkaisuja. Minulla oli rataantutustuttaessa pari kohtaa, mitä tein eri tavalla kuin muut. Päätin pitää omat kuviot ja kokeilla. Loppujen lopuksi vain parissa kohdassa ohjausta muutettiin. Sen sijaan keskityttiin vauhdin lisäämiseen, joka on meille se suurin ongelma. 

Rata oli tämännäköinen:

Aluksi Jenna pyysi meitä tekemän rataa niin pitkälle kuin päästäisiin. Kaikkien yllätykseksi me Martan kanssa vedettiin sitten rata kerralla alusta loppuun nollana. Olihan se melkoista räpistelyä ja viime hetken pelastuksia, mutta niin sitä vaan lasketeltiin:

Sitten alettiin viilaamaan. Ensin opeteltiin meille uusi juttu: japanilainen. Tehtiin se esteiden 3 ja 4 välille.

Sen jälkeen treenattiin sylkkäriä esteelle 16. Jostakin syystä olen kokenut sylkkärin vaikeaksi ja ajatellut, että Martta sitä ei osaa. Olen aina keksinyt jonkun helpomman vaihtoehdon sylkkärin tilalle. Ainoastaan joissakin koulutuksissa olen sitä tehnyt, mutta itsenäinen harjoittelu ja kisatilanteet ovat olleet sylkkärivapaata aluetta. Mutta tämän päivän treenin perusteella voin ottaa sylkkärin aktiiviseen treenin ja käyttöön. Marttahan toimi siinä kuin ajatus, ainoastaan minun asenne on ollut jarruna.

Radan viimeisiin esteisiin 22-24 tehtiin välistävedot. Siihen sain hyvän neuvon. Eli jatkossa teen välistävedot peruuttamalla. Se toimi meillä tosi hyvin. Seuraavien omien treenien aiheena onkin välistäveto.

Lähdetäänkö ponin luo, Puttis?

Ei tarvitse Marttaa paljon hevostallille houkutella. Pelkkä maininta ponista saa pikku kääppäsen katseen terhakoitumaan ja väsymyksen kaikkoamaan. Martta on aina valmis lähtemään tallille. Viime keväästä lähtien nämä meidän tallireissut ovat lisääntyneet melkoisesti tyttären harrastuksen myötä. Joka viikonloppu ainakin toisena päivänä sekä usea arki-ilta joka viikko tulee vietettyä tallilla. Ja Martta tietysti mukana. Tallilla Martta osallistuu kaikkeen toimintaan: haetaan poni aitauksesta, putsataan karsinoita, pyöritään kentällä tai maneesissa, kävellään maastossa ponin perässä. Aluksi pelkäsin, että tuo pieni uhoaja syöksyy hevosten jalkoihin. Mutta Martta on tottunut niin hyvin tallielämään. että sitä voi pitää irti tallissa, kentällä, maneesissa sekä maastossa. Sillä ei ole mitään hinkua hyökkiä hevosten jalkoihin, vaan ennemminkin puuhailee omiaan, mutta kuitenkin sille on tärkeää, että poni pysyy näkösällä. 

Kunnon tallikoirat makoilevat totta kai purukasoissa.

Maastolenkeillä saa mäyriäinen juosta sydämensä kyllyydestä. Pelloilla juokseminen on ihan parasta Martan mielestä. Hyvää treeniä on myös juosta täyttä päätä laukkaavan ponin perässä.

Pieni koira tuntee itsensä niin tärkeäksi, kun sillä on iso ystävä.

Tästä aukeaa laukkasuora. Kohta pääsee mäyriäinen juoksemaan sen minkä jaloistaan pääsee.

Ponikin on tottunut maan rajassa vilistävään mäyriäiseen. Näillä kahdella on sellainen keskenäinen kunnioitus ja kiinnostus. Mutta kovasti Marttaa kiinnostaa myös kaikki muut hajut tallialueella. Suuri kiinnostus on myös tallikissa sekä tallin nurkilla pyörivä minkki, joka kerran onnistuttiin auton valokiilassa yllättämään. Hevosenlanta ei kuulu Martan ruokalistalle, mutta sen sijaan kengityspäivien jälkeen löytyvät kavionpalaset olisi suurta herkkua.

Kavereitten kanssa lenkillä

Onpas nämä blogipäivitykset olleet pelkkää agilityä. Vain kisa- ja treenipäivityksiä, vaikka loppujen lopuksi sehän on vain pieni osa meidän arkea. Nyt tehdään korjausliike ja kirjoitetaan enemmän meidän normielämästä. Normielämään kuuluu paljon ulkoilua, pitkiä lenkkejä ja koirakavereita.

Eilen oltiin yhdessä Marian, Beijon, Divan ja Miuxin kanssa lähes parin tunnin lenkillä pelloilla. Saivat koirat juosta ja tonkia. Martta osaa olla hienosti Miuxin kanssa, joka on vasta 11 viikkoa vanha. Alkumatkalla Miux ei kovin paljon Martan ympärillä häärännyt, mutta loppumatkasta kävi jo paljon rohkeammaksi. Yllättävän pitkä pinna Martalla on. Tai sitten vaan pellon hajut veivät huomion ihan muihin asioihin. Martta ei juurikaan Miuxiin kiinnittänyt huomiota, mutta muutaman kerran juoksentelivat yhdessä. Kuten kuvista näkyy, eilinen keli oli mitä parhain syyskeli: yöllä oli ollut pakkasta, joten maa oli jäässä, aurinko pilkotteli välillä ja ilma oli tyyni.

Hassu lauma: Diva, Beijo, Miux ja Martta.

Iso kieli ja pikku kieli. Ja kaksi hassua savinaamaa. On sitten vähän myyränkoloja kaiveltu.

Tänään tehtiin reilu tunnin metsälenkki Marin, Pyryn ja Binjan kanssa. Säätila olikin muuttunut yön aikana, joten tämän päivän lenkki tehtiin ihan toisenlaisissa olosuhteissa kuin eilen: lunta, tihkusadetta, tuulta. Mutta kun koirat sai kirmata vapaana, niin eipä mäyriäistäkään märkyys haitannut yhtään. Ensilumi vaan meinaa saada pienen saalistajan vaistot heräämään. Kun riistan jäljet erottuu selvästi hangelta ja hajut tarttuu nenään, niin mielellään olisi Martta lähtenyt saalismatkalle. Muutaman kerran piti karjua porukan pienikokoisin takaisin polulle, kun tahtoo kuuloaisti hävitä sitä mukaa kun riistan haju lisääntyy nenässä.

Martan kaverit: Binja ja Pyry

Cacciareja ja kisat Lappeenrannassa

Jonkin aikaa on ollut mielessä ilmoittaa Martta kisaamaan Lappeenrantaan, sillä Marttahan on syntynyt Lappeenrannassa ja samalla olisi kiva nähdä kasvattajaa. Lokakuun loppu alkaa olla ajankohdallisesti viimeisiä hetkiä kisata säiden puolesta, mutta niinpä sitä lauantaina lähdettiin pienelle lomalle ja koira-aiheiselle reissulle Etelä-Karjalaan. Loma siitä tuli sen takia, että yövyttiin hotellissa ja koiramatka tuli vierailukohteista ja kisoista.

Lauantaina iltapäivällä käväistiin Martan kasvattajan luona katsomassa Cacciare-laumaa, jossa oli Martan sisko Tiitu ja Tiitun kaksi tyttöä. Sen jälkeen käytiin tervehtimässä Martan toista siskoa, Siiriä ja Siirin tyttöä Tessaa. Nähtiin siis kaksi Martan siskoa ja kolme siskontyttöä. Ja ne ketkä Martan tuntee, niin voin kertoa, että luonteeltaan olivat aika lailla samasta puusta veistettyjä. Ääntä ja epäluuloa riitti. Rakenteeltaan Martta taitaa olla pienimmästä päästä. Ainakin lyhytselkäisempi ja niukempikarvaisempi. Mutta sama ilme oli kaikilla, joten kyllä ne sukulaisiksi tunnistaa. 

Lauantaina iltalenkki ja sunnuntain aamulenkki tehtiin Lappeenrannan linnoituksen ja sataman alueella. Hotelli oli siitä mainio, että huoneessamme oli takaovi ulos, mistä oli todella kätevä liikkua koiran kanssa suoraan pihalle. Martta on mahtava reissukaveri. Kun sille pakataan oma viltti ja pehmolelu mukaan, niin se loikoilee tyytyväisenä hotellihuoneessa, sängyllä tietenkin.

Martta syntymäkaupungin huipulla.

Pönötystä linnoituksen jollakin muistomerkillä.

Sunnuntaina ensimmäinen rata alkoi klo 10.30, joten saatiin ilman kiirettä nautiskella aamupala hotellissa ja lähteä kaikessa rauhassa kisapaikalle. Kisoja tuli katsomaan myös Martan kasvattaja sekä Siirin emäntä. Olipa kisoissa talkoissa vielä yksi Cacciare-koiran omaava henkilö, joten mikäs sen mukavampaa viettää kisapäivää, kuin höpötellä mäykkyihmisten kanssa. Niitä kuin ei normaalisti agilitykisoissa ruuhkaksi asti ole. Kiitokset Liisa, Eeva-Mari ja Sari! Oli mukava tavata. Aikamoista odotteluahan se oli, kun ensimmäinen rata on klo 10.30 ja kolmas rata puoli neljältä. 

Ensimmäinen rata oli Kari Jalosen agilityrata. Ennen ei olla Jalosen radoilla oltukaan. Olihan siinä joitakin kinkkisiä kohtia, joista yksi sitten koitui meidän kohtaloksi. Puomin jälkeen takakierto ja voin kertoa, että ei ollut ensimmäinen kontaktin jälkeinen takakierto, jossa tehtiin hylly. Pitäisiköhän tätä treenata joskus ihan oikeasti treeneissäkin? Ongelmana on tietysti se, että treeneissä Martta pysähtyy kontaktille, mutta kisoissa ei. Ja kun se vielä niin vahvasti lukitsee sen seuraavan esteen puomilla ollessaan, niin en vaan mitenkään ehdi takaakierrolle ohjaamaan.

Toinen rata oli Kari Jalosen hyppyrata. Kun ennätin katsoa maksien ja medien suoritukset, niin alkoi tuntua ihan mahdottomalta koko rata. Aika epätoivoisin fiiliksin lähdin radalle, kun näytti niin hankalalta. Liekö epätoivo tuonut jostakin lisää tarmoa, niin tämä hyppyrata oli meillä tämän päivän paras rata. Yksi rima tippu, mutta muuten rata sujui juuri niin kuin sen olin suunnitellut. Kaikilla radoilla oli tänään rimoja kolmessa eri korkeudessa, mutta Martta ei pudottanut niitä 35 cm:n rimoja, vaan taisi olla 30:n rimoja ne, jotka tänään tippui.

Kolmas rata oli Anne Viitasen agilityrata. Haastava se oli, mutta ei mahdoton. Piti olla koko ajan valppaana eikä ote saanut herpaantua missään. Aloin jo itsekin olla melko väsynyt ja niin Marttakin. Olisiko sitten itselläni ohjaus herpaantunut sadasosasekunniksi kepeillä, sillä Martta jätti kepit kesken. En mitään varsinaista syytä siihen keksinyt, sillä kuljin Martan vieressä samaa tahtia, en liikkunut sivuttainsuunnassa enkä juossut edelle tai mitään muutakaan. Yhtäkkiä vaan Martta katsoi minuun  ja päätti tulla pois kepeiltä. Arvelen, että kun koiraa jo väsytti, niin kepit on se, missä ei motivaatio vaan enää riitä. Tehtiin kepit alusta uudellen ja rata meni muuten ihan nappiin. Tulipa taas huomattua se, että meille riittää kaksi rataa päivässä, etenkin, jos odotteluaikaa ratojen välillä on pari tuntia. Ei me vaan jakseta keskittyä enää.

 

Mutta kaikenkaikkiaan meillä oli todella hyvät radat, vaikka virheitä tulikin. Martta kulki jälleen kerran hyvässä vireessä, vaikkakin yliaikaahan me kerättiin siitä huolimatta. Tähän on hyvä päättää meidän tämän vuoden kisat ja aloittaa treenikausi. Huhti-toukokuussa taas jatketaan kisaamista, kunhan kelit lämpenee.