Käytiinpä näytelmissä

Tänään osallistuttiin Joensuun ryhmänäyttelyyn. Onneksi arvostelu oli iltapäivällä, sillä aamulla ukkosti ja satoi vettä. Aamulla herätessäni sateen ropinaan ja ukkosen jyrinään ajattelin, että mitenköhän saan maastonakin käyttäytymään edustavasti kuraisella hiekkakentällä vesisateessa. Mutta onneksi sade loppui jo aamulla ja kenttä ennätti kuivua iltapäivään. Itse asiassa keli oli mitä parhain koiranäyttelylle, kun oli mukavan viileää, pilvistä mutta kuitenkin kuivaa.

Omaa vuoroamme odotellassa Martan aika meni vahtiessa kassia. Martalle on tullut elämän tehtäväksi vahtia meidän tavaroita aina kuin se vain on mahdollista. Yleensä se on joku kassi, jossa kuljetetaan Martan tavaroita. Makasi joko kassin vieressä tai kassin päällä. Ja jos joku koira kulki vähänkään kassin läheltä, niin sitten alkoi rähinä. Tai jos joku koira erehtyi katsomaan Marttaa vähänkään pidempään, niin rähinähän siitäkin piti nostaa. Muuten Martta makoili hyvin rauhallisesti ja tyytyväisenä kassin kanssa.

Minua hieman jännitti, miten kehäkäyttäyminen Martalta sujuu, sillä edellisen kerran käytiin näyttelyissä viime elokuussa. Mutta Martta ei pettänyt minua: käyttäytyi oikein mallikkaasti, kulki hienosti ja antoi tuomarin "ronkkia". Tämä tuomari olikin varsinainen hampaitten tutkija. Pitkään sihtasi hampaita joka suunnasta. Olin jo varma, että Martta kyllästyy moiseen touhuun, mutta koira osoittautui hyvin kärsivälliseksi. Martta saikin arvosteluun maininnan "hyvä luonne". Arvostelun lisäksi tuomari sanoin kehässä, että Martta on hieman liian lyhyt,mutta sillä on kauniit pyöreät silmät. Tästä lyhyydestä tuomari sanoi melko monelle pienikokoiselle mäykylle. Parhaat koirat olivat melko isokokoisia ja rotevia.

Minulla oli tarkoitus ilmoittaa Martta elokuun Joensuun näyttelyihin, mutta pitää vielä katsoa, kannattaako. Vai annetaanko näyttelyiden kokonaan olla ja keskitytään muihin harrastuksiin. Tänään meiltä jäikin agilitytreenit väliin näyttelyn takia. Ja illalla olisi ollut mahdollisuus osallistua vinttikoirien viehetreeneihin, mutta Martta on aivan liian väsynyt näyttelyn jälkeen, että olisi mitään järkeä lähteä treeneihin enää tänä iltana. Pitää vain toivoa, että saadaan mahdollisuus osallistua seuraaviin viehetreeneihin. Jos vain tuollainen tappijalka mahtuu mukaan vinttikoirien porukkaan.

Mäyräkoiran mentävä aukko

Nyt sitten Martta paljastui. Kyllä se tosiaan on ihan oikea mäyräkoira. Olen aina sanonut, että Martta on mäyräkoiraksi helppo yksilö. Mitään mahdottomia mäyräkoiramaisia aivoituksia sillä ei ole ollut. Mutta eilen illalla löytyi sitten se "susi lampaan vaatteista".

Pihaamme ympäröi 60 cm korkea vihreää verkkoa oleva aita. Suurimmassa osassa aita on kiinnitetty orapihlajaan kiinni, mutta talon molemmin puolin on muutaman metrin pätkä, jolloin aita on kiinni tolpissa. Martta on pysynyt pihassa kiitettävästi eikä ole millään tavalla osoittanut kiinnostusta kaivautua, kiivetä tai muutenkaan luvatta lähteä pihasta. Eilen illalla kuitenkin mäyräkoiramainen toiminta sai vallan. Martta ennätti olla yksin pihassa noin kymmenen minuuttia, kun kävin vilkaisemassa, että mitähän koiruus siellä pihassa touhuaa. Martta oli aivan aidan vieressä, mutta VÄÄRÄLLÄ puolella aitaa. Portin kohdalla nuuhki kaikessa rauhassa aidan ja kukkapenkin väliä. Minähän syöksyin heti paikalle karjumaan, että mitä ihmettä se äitin Puppis kuvittelee nyt tekevänsä, mutta Martta vaan katseli minua ihmeissään, että mitä siinä nyt karjutaan, tässähän sitä ollaan ihan nätisti. Mitään karkuteille lähtemisiä ei koiralla ollut mielessä, sillä kun aukaisin portin, niin iloisesti häntä heiluen tuli pihaan.

No, minä olin ensin ihan hämilläni, että mistä ihmeestä on koira voinut päästä aidan toiselle puolelle. Hypännytkö? Vai kiivennyt? Mutta sitten se löytyi: mäyräkoiran mentävä aukko aidassa. Nähtävästi aidan toisella puolella oli niin mahdottoman mielenkiintoinen haju, että sinne oli päästävä. Ja kun ei aitaa voinut ylittää, eikä voinut alittaa, niin täytyi mennä läpi. Martta oli keksinyt askarrella verkon alaosaan sopivan kokoisen reiän. Hampaita käyttämällä metallilanka oli napsahtanut poikki ja kaksi pientä osaa yhdistynyt yhdeksi sopivan kokoiseksi koloksi. Olisin kyllä halunnut nähdä, miten on homman tehnyt ja vielä joutunut ryömimään reiästä toiselle puolelle.

Nyt pelkään, että tuon tempun kun kerran keksi, niin kohta ei aidalla ole enää mitään virkaa. Mutta eipä ole tänään näyttänyt pienintäkään elettä siihen suuntaan, että mitä on tullut aidan luona eilen harrastettua. Ihan viattomasti kuljeskelee pihassa niin kuin ennenkin. Laitoin kolon kohtaan kukkaruukun hillitsemään houkutuksia, mutta aivan kuin tuota pakenemista ei olisi eilen ollutkaan, eikä ole palannut rikospaikalle. Ehkäpä se säästää taidon seuraavaan kertaan, kun tulee joku pakottava tarve pihalta poistumiseen. Juuri silloin, kun me sitä vähiten osaamme odottaa.

Koira, joka haisee kalalta

Tänään tehtiin parin tunnin iltalenkki joen rantaa pitkin. Joen rannassa koira sai juoksennella vapaana, ja kylläpä oli innoissaan, kun pääsi rantakaislikkoon kahlaamaan. Juoksi rantaviivaa edestakaisin ja kävipä uimassakin pienen pienen pätkän. Ja Martan mielestä oli ihan parasta, kun rannasta löytyi kalanraato. Siinä ehti hyvän aikaa piehtaroida, ennen kuin tajusin mitä oli tapahtumassa. Olin oikea ilonpilaaja, kun kielsin moisen homman. Mutta voimakas kalanhaju tarttui märkään turkkiin erittäin hyvin. Ulkona sitä ei vielä niin hyvin huomannut, mutta auta armias kun tultiin sisälle. Aivan kuin olisi kalanraato unohtunut viikoksi pöydälle. Yritin kammata koiraa, että haisevat selkäkarvat irtoaisivat. Jonkin verran haju ehkä laantui, mutta edelleen tulee nenään pistävä kalanhaju. Martan mielestä kalanhaju on parasta. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun kala haisee Martan turkissa. Mitkään likaojat eivät ole Marttaa kiinnostaneet, mutta oksennukset ja kala, siinä on parhaat parfyymit, Martan mielestä. Ensi yönä näemme sitten kala-aiheisia unia, kun vieressä makaa puoli metriä kalanhajua.

Eilen treenattiin agilityä. Treeneissä oli vain kaksi koiraa, mutta rakennettiin silti yksi möllirata. Päivä oli erittäin lämmin, joten juostiin rataa vain pari kertaa kerrallaan, ja sen jälkeen koirat sai huilata varjossa. Lämmöstä huolimatta Martta meni erittäin innokkaasti ja hyvin. Vain omat sähläykseni kentällä sekoitti koiraa, muuten ei ollut mitään ongelmia. Hyppyjen ja putkien lisäksi radalla oli muuri, pituus ja puomi, ja Martta suoritti kaikki esteet varmasti. Yksittäisinä esteinä oli keinu ja puolikkaat kepit. Keppejä emme ole Martan kanssa menneet sen jälkeen kun aloitimme kujakeppien harjoittelun. Nytkään ei ollut tarkoitus keppejä mennä, mutta uteliaisuus (tai malttamattomuus) voitti, ja halusin kokeilla puolikkailla kepeillä, mitä tapahtuu. Ja mitä tapahtuikaan: Martta meni kepit kuin vettä vaan! Kävelin itse noin metrin päässä kepeistä ja koiruus pujotteli kepit itsenäisesti! Hip hip hurraa! No tokihan minun oli kokeiltava se toisen kerran (ettei vain ensimmäinen kerta ollut sattumaa), ja hei, ne meni taas hyvin. Sen jälkeen maastonakki palkattiin ruhtinaallisesti ja minä maltoin mieleni olla tekemättä keppejä enää ollenkaan. Jatkamme siis kujakeppien harjoittelua kotipihassa. Ja yritän malttaa mieleni, ja pitää harjoittelumäärän kohtuullisena. Selvästikin useampi välipäivä harjoittelussa sekä ekstraherkut pitää koiran keppimotivaation korkealla.

Enemmän ja vähemmän tekemistä

Kujakepeistä pidettiin muutaman päivän tauko, että saatiin ladattua motivaatiot täyteen. Sitten alettiin tehdä kujakeppejä aivan alusta, eli leveällä kujalla, ja vain muutaman kerran kerrallaan ja herkkupalkalla. Kylläpä löytyi motivaatiota taas! Martalla ei ole mitään ongelmaa kujan kanssa. Hakee hienosti aloituksenkin oikealta puolelta ainakin hieman viistosta alkuasennosta kummaltakin puolelta. Mutta keppejä voidaan tehdä vain muutaman kerran, sillä innostus laskee tosi nopeasti. Niinpä tehdään nyt joka iltalenkin jälkeen muutaman kerran kujaa, ja sen jälkeen touhutaan vielä jotakin muuta pihalla hetkinen. Tänä iltana kavensin keppejä keskeltä niin, että kolme keppiä on jo lähes suorassa. Ja hienosti se Puppis pujotteli, kun palkkana oli kuivattua mahaa. Mutta tosiaan eteneminen täytyy tehdä pienissä askelmissa, sillä jos palkkaa ei tule paria kertaa peräkkäin, niin siihen loppui yrittäminen. Alkaa mäyräkoiramainen altakulmien mulkoilu ja käsijarrupäällä kulkeminen. Eli harjoitukset tehdään niin, että aina onnistutaan. Aina keppiharjoituksen päätteeksi tehdään Martan kanssa "etsimistehtävä": heitän kourallisen pienen pieniä namupaloja pitkin nurmikkoa. Martta on aina valmis innokkaasti etsimään herkut nurmikosta. Häntä heiluen ja nenä tiukasti tuhisten kulkee pitkin pihaa. Hirmuisen jännää ja hauskaa puuhaa!

Eilen ei tehty Martan kanssa mitään muuta kuin "vain" tavalliset ulkoilut, ilman sen kummempaa aktivointia tai treeniä. Kun vettäkin satoi, niin ulkoilut oli tavallista lyhyemmät eikä jääty pihalle oleilemaan. Koko illan Martta oli sisällä erittäin aktiivinen. Kantoi leluja ja luita, kerjäsi huomiota ja leikkikaveria. Yritä siinä sitten katsoa telkkaria tai istua tietokoneen ääressä, kun vieressä napotti puolen metrin pötkö, joka oli täynnä energiaa ja valmis touhuamaan. Siinä se istui vieressä sohvalla ja katsoi silmiin ja marmatti. Välillä hyppäsi nuolemaan naamaa. Ja retuutti jos minkälaista lelua ja pyysi leikkiin. Voiko sitä innostuneisuutta tyrmätä? No ei voi. Hyvästi rauhallinen sohvanpohjalla makuu -ilta. Ei auttanut kuin tarttua lelun toisesta päästä kiinni tai pidellä puruluuta, että luun jyystäminen onnistuu paremmin.

Tänään raskaan työpäivän jälkeen ajattelin, että koira on väsytettävä, ettei taas koko ilta mene sisällä koiran kanssa leikkimiseen. Niinpä lähdettiin ajoissa iltalenkille. Koulun kentällä tehtiin tokoa. Oikeastaan se ei ollut alunperin suunnitelmissa, mutta kun tultiin koulun kohdalle, niin Martta kurvasin koulun pihaan ja jäi katsomaan häntä heiluen, että mitä nyt tehtäisiin. Niinpä tokoiltiin: seuraamisia, paikallaan makuuta, merkkiä. Ja kyllä oli koira täynnä energiaa. Innolla odotti, että mitä sitten. Maahanmeno oli tänään vaikeaa, mutta arvelin sen johtuvan märästä maasta. Mutta sitten kun maahan meni, niin siinä pysyi hyvin. Merkiksi otin erilaisia asioita, mitä pihalta löysin: paksu keppi, tiilen pala, kivi. Yllättävän hyvin ymmärsi lähietäisyydeltä merkin, mutta kun lähetin kauempaa, niin merkin hahmottaminen oli hankalaa. Tokoilun jälkeen jatkettiin vielä lenkkiä reilun puolen tunnin ajan, ja Martta sai juosta metsäpolkuja ja pururataa. Kotipihassa tehtiin vielä kujakeppejä muutaman kerran (voi millä innolla niitä mentiin!) ja tietysti "etsimistehtävää".

Vaan eipä ollut rauhallinen koti-ilta kaikesta aktivoinnista huolimatta. Virtaa riitti vielä siihen lelujen retuttamiseen, ja vielä illalla yhdentoista aikaan talomme karvainen asukki oli vailla leikkikaveria ja luun pitelijää. Tämä kirjoittaminen on hieman hidasta, kun sen joutuu tekemään yhdellä kädellä, kun toinen käsi toimii puruluun pidikkeenä. Mikäli luunpidikekäsi eksyy tilapäisesti tietokoneen näppäimistölle, loppuu puruluun syönti välittömästi. Syyttävä katse tuijottaa parinkymmenen senttimetrin etäisyydeltä ja samalla alkaa kotieläimestä lähteä hassu marmattava ääni. Sen jälkeen luuta aletaan tökkiä nenällä, kunnes se tipahtaa sohvalta lattialle. Sen jälkeen marmattava ääni kovenee ja muuttuu erittäin vaativaksi: luu on nostettava välittömästi takaisin koiran nenän eteen ja pidettävä sitä niin, että luun pureminen on helpompaa. On se vaan vaativa pieni otus, mutta niin mahdottoman suloinen, ettei sitä voi vastustaa.

Kesän ensimmäinen mejä-harjoitus

Eilen vietiin Martta metsään noin 23 tuntia vanhalle ja noin 200 metriä pitkälle jäljelle. Ensin koira sai juosta enimmät höyryt pois, eli käveltiin metsässä vartin verran ja Martta juoksi vapaana. Kyllä tuo koira syttyy, kun pääsee metsään! Kun Martta sitten vietiin jäljelle, niin koira ei oikein malttanut keskittyä. Pomppi hyvin innokkaasti jäljellä, mutta välillä muut metsän hajut olivat paljon mielenkiintoisempia. Pari kertaa piti palauttaa jäljelle, mutta muuten meni hyvin. Etenkin lopussa malttoi kulkea rauhallisemmin nenä maassa. Pysähtyi hyvin makaukselle, mutta siitä jatkaminen oli hankalaa. Olisi mielellään vain lähtenyt kulkemaan jonnekin päin metsää, eikä jälki enää kiinnostanut. Mutta kun ohjasin takaisin jäljelle, niin hyvin jatkoi siitä eteenpäin.

Mitä tästä harjoituksesta opittiin? Ensinnäkin Marttaa pitää lenkittää enemmän kuin vartti. Seuraavalla kerralla tehdään kunnon lenkki metsässä ja nuuhkitaan nenä täyteen metsän hajuja ennen kuin aletaan tosi toimiin. Toiseksi koira tarvitsee enemmän harjoitusta ja rutiinia tuohon hommaan. Selvästikin jäljen seuraaminen oli helppoa, mutta ei ehkä ihan täysin ymmärtänyt, mikä siinä on idea ja miksi sitä pitää tehdä. Mietinkin, että pitääkö mahdollisesti "maaliin" pääsy ja sorkan löytäminen palkata jollakin herkulla, vai miten sitä motivoisi kiiruhtamaan eteenpäin. Viime kesästä poiketen Martta kulki nyt hyvin itsenäisesti eikä vaatinut minua kulkemaan aivan kannoilla. Nyt kuuden metrin naru ei meinannut riittää, kun koira pääsi vauhtiin. Meidän pitäisi myös harjoitella makauksia erikseen.

Kesän ensimmäinen harjoitus meni sen verran hyvin, että innosti jatkamaan harjoittelua. Pitää tehdä uusi jälki viikon tai kahden päästä. Voisi ensin tehdä lyhyen makausharjoituksen ja sen jälkeen tuollaisen pari-kolme sataa metriä pitkän jäljen. Uskon, että kun Martalla loksahtaa palaset kohdalleen, niin perheemme maastonakista tulee oivallinen jälkikoira. Jäljen tekeminen on vain sen verran työlästä, että meinaa nuo muut harrastukset viedä kaiken ajan, ettei jäljen tekemiselle riitä enää aikaa ja energiaa. Mutta yritetään, kun koirastakin tuo tuntui olevan niin hauskaa.

Keppitauko, mutta muuta treeniä kyllä

Edistyttiin mukavasti kujakepeissä. Sitten tuli takapakkia. En tiedä harjoiteltiinko liikaa vai vaadinko koiralta liikaa. Martan innostus keppeihin väheni kerta heitolla. Niinpä olemme nyt pitäneet useamman päivän tauon kepeistä ja kunhan aloitamme uudelleen, niin aloitamme ihan alusta leveällä kujalla. Päästiin kujassa jo noin 10 cm:n levyiseen kujaan ja minusta se on aika hieno saavutus lyhyessä ajassa. Sitten Martta alkoi oikomaan, ja kun en kahteen kertaan palkannut, niin siihen loppui into. Eli nyt minun täytyy hillitä omaa intoani vaikeuttaa keppejä liian pian. Mieluummin tahkotaan leveää kujaa eri kulmista pitempään ja paljon palkkaa koiralle.

Keppien sijaan ollaan tehty tokotreeniä jonkin kerran. Koulun kentällä tehdään seuraamista, kun se ei kotipihassa onnistu. Sen sijaan merkkiä ja suuntia voidaan ottaa pihassakin. Ne on Martan mielestä hauskoja harjoituksia. Tosin suunnista ollaan tehty vain vasenta. Pitäisi varmaan alkaa tehdä myös oikeaan suuntaan harjoituksia.

Sunnuntain agilitytreenissä Puppis paineli taas kuin jänis. Intoa oli kuin pienessä kylässä. Treenattiin radalla hieman harvinaisempia esteitä, kuten pöytää, muuria ja pituutta. Niitä ei ole usein treenattu. Yllättävän hyvin meni. Ekalla kerralla muuri tuntui Martasta liian oudolta. Mietinkin, että pitäisi tehdä erinäköisiä esteitä, sillä tuntuu tottuvan nopeasti samanlaiseen ja rutinoituu menemään tietynnäköisiä esteitä. Sitten kun kisoissa sattuu olemaan ihan erilaista, niin voi olla vaikeuksia. Ensimmäistä kertaa hyppäsi kesken kaiken keinulta alas. Sitä ihmettelin kovasti. Onneksi se ei toistunut. Kokeiltiin pöydän kanssa myös sitä, että "tuomari" laski vieressä ja sanoi "mene". Halusin kokeilla, malttaako Martta odottaa minun käskyä vai lähteekö jo "tuomarin" käskystä. Mutta hienosti pysyi pöydällä. Lähtöä pitää kyllä vielä harjoitella, sillä meinaa varastaa. Radan lisäksi harjoiteltiin muutaman hypyn kanssa tiukkoja kääntymisiä sekä irtaantumista. Käännökset vielä onnistuu, mutta irtautuminen vaatii treeniä.

Tänään kävin tekemässä verijäljen metsään pienessä vesisateessa. Huomenna kokeillaan, vieläkö Martta muistaa, mitä sille tehdään. Pelkään, että elävän riistan haju kiinnostaa enemmän, mutta saa nähdä. Jälki on tehty helppoon maastoon ja luulisin, ettei kovinkaan riistarikasta aluetta ole se tienoo. Sain tehtyä noin parin sadan metrin jäljen, jonne on tehty pari makaustakin. Sen pitempää on turha tehdä, ennen kuin näkee, miten homma lähtee käyntiin. Edellisestä jäljestä on pitkä aika, enkä tiedä, miten jäljen seuraaminen on Martan muistissa. Jos koira kulkee jäljen helposti ja innokkaasti, niin kenties kiinnostutaan kokeilemaan ihan oikeaa koettakin joskus. Mutta jos menee tahkoamiseksi, niin saattaa virallisiin kokeisiin osallistuminen jäädä, ainakin toistaiseksi, sillä onhan meillä agility ja toko, jotka vievät treeniaikaa. Kaikkeen ei vaan revetä. Mutta kylläpä koira innokkaasti haisteli veripulloa ja sientä, kun tulin kotiin. Piti antaa pieni herkku eli pala siansaparoa palkaksi innokkuudesta. Katsotaan, miten innokas on tositoimissa huomenna.

Kujakepit, osa 1: Kyllä me nämä vielä opitaan!

Tänään meillä oli varsinaisesti kujakeppien ensimmäinen harjoituspäivä. Aluksi kepit oli melko leveällä ja harjoiteltiin eri kulmista ja matkojen päästä sisääntuloa kepeille. Kylläpä Martta osasi jo hienosti hakea kepeille, vaikka pari kertaa otin pienoisen riskin ja laitoin sen melko vinosti tulemaan kepeille. Huomasin kyllä, että minun omalla sijainnilla oli merkitystä. Tai sitten se oli jokin asento tai muu ruumiinkieli, joka pari kertaa opasti Marttaa oikaisemaan suoraan minun luokse. Vain pari kertaa tällainen oikaisu kuitenkin tapahtui. Pääasiassa Martta teki kepit oikein.

Sitten kavensin keppejä keskeltä. Ei mitään ongelmaa. Sisääntulon pidin koko ajan leveänä, mutta muuten kaventelin keppejä eri kohdista. Jouduin kaventamaan lisää muutamaan otteeseen, kun Martta onnistui joka kerta niin hienosti. Ja mikä into me molemmat löydettiin keppiharjoitteluun! Martta tekee keppejä kerta toisensa jälkeen hirmuisen innokkaasti, kun aikaisemmin voitiin harjoitella keppejä vain muutaman kerran, kun se ei maastonakin mielestä ollut ollenkaan niin kivaa. Tai sitten minä osaan motivoida Marttaa paremmin kujakepeille. Ihan sama mikä on syy, mutta pääasia, että opitaan kepit ja meillä on kivaa.

Galleriaan on nyt lisätty kolme lyhyen lyhyttä videopätkää meidän kujakeppiharjoittelusta ensimmäisenä päivänä. Ajattelin, että on hauska seurata, miten kehitys tapahtuu.

Kujakeppeily alkakoon!

Kepit ovat olleet agilityssä meidän heikkolenkki. En ole saanut Marttaa motivoitua kepeille samalla tavalla kuin muille esteille. Sainpa sitten vinkin opettaa kepit kujakepien avulla. Tänään saatiin Martan kanssa ensin pikatehokurssi kujakepeistä, jonka jälkeen kepit pakattiin autoon ja tuotiin meidän pihaan. Nyt olisi juhannukseen asti aikaa opettaa kepit koiralle. Melkoinen haaste.

Muutaman häröilyn jälkeen Martta äkkäsi kujakeppien idean. Kunhan minä en nyt sössi tuota koiran alkanutta oppimisprosessia, niin kyllä meillä on hyvät mahdollisuudet. Kokeiltiin jo Martan lähettämistä kujaan vinosti molemmista suunnista, niin yllättävän hyvin osasi suunnistaa oikeasta välistä kujaan.

Kokosin kepit saman tien omaan pihaan. Käytiin iltalenkillä, enkä tietenkään malttanut olla kokeilematta keppejä. Ja voi hitsi: koira meni kuin unelma. Ja millä innolla! Kun oli juossut kujan läpi namujen syöntiin, niin häntä heiluen tapitti minua kuin sanoen, että Lisää! Niin niitä keppejä sitten juostiin. Ja tosiaan, juostiin sitten molemmat. Minäkin innostuin niin, että laukkasin pitkin pihaa ja hoin: kepitkepitkepitkepit... Ja Puppis laukkasi keppejä, välillä vinoista kulmista sisään, välillä kepit kapella. Eipä ole ennen keppejä sellaisella innolla tehty, kumpikaan. Mahtoi sitä naapurilla olla ihmettelemistä, kun meidän laukkaamista ja hihkumista katseli. Tätä laukkaamista on sitten vuorossa joka ilta, joten ennättää kaikki naapurit "nauttia" meidän keppiharjoittelusta. Martan ilme oli välillä sellainen, että jos näin helposti namuja saa, niin mikäs tässä jolkotellessa. Huomenna otetaan hieman videopätkää harjoittelusta. Voidaan sitten seurata, miten homma etenee.

Näin maastonakki väsytetään

Miten ihana kevätpäivä! Aurinkoa ja lämpöä, eli lumet sulaa kohisten. Aamulla oltiin agilitytreeneissä. Meitä oli paikalla vain kolme koirakkoa, ja Martta kävi kuumana. Ensinnäkin se haukkuminen rataa rakennettaessa oli uskomatonta. Muut koirat eivät tällä kertaa provosoineet, kyllä se oli yksin Martta joka haukkui. Miten ihmeessä tuon tavan saa pois?!  Tämän päivän treenirata oli oikein mukava. Pitkästä aikaa oli pöytä mukana radalla ja se tuotti aluksi hankaluuksia. Parin toiston jälkeen pöytä meni kuitenkin paremmin kuin odotin. Martta kävi todella kuumana, kun odotimme omaa vuoroamme. Vinkui ja ulisi, ja veti hihnassa radalle päin. Vasta oman vuoromme jälkeen, kun olimme tehneet radan kertaalleen, Martta malttoi keskittyä paremmin odotteluun ja itsenäisesti harjoiteltaviin esteisiin. Tänään olikin viimeinen kerta jatkoryhmässä ja maneesilla. Ensi kerta on sitten ulkokentällä ja pienryhmässä uusien treenikavereiden kanssa.

Martta oli ihan poikki treenien jälkeen. Ei kuitenkaan malttanut nukkua, vaan oli minun kanssa pihahommissa eli lumien levittämisessä. Lumet alkaa sulaa pihasta niin, että aita on taas tullut esiin. Martta istua nakotti pihan perällä nenä kiinni aidassa ja vahti naapureita. Eikä naapureiden pihassa edes tapahtunut mitään eikä kulkenut ketään, mutta vahdittava vain oli.

Illalla tehtiin vielä pieni pyöräajelu ja käytiin Remun kanssa koirapuistossa. Aloitti hillittömän räkyttämisen ennen koirapuistoa ja jatkoi räkyttämistä kun päästiin aitojen sisäpuolelle. Puistossa oli ainakin kuusi koiraa, kaikki uroksia. Eli mitään rähinätilanteita ei tarvinnut pelätä. Martta oli porukan pienin, mutta taatusti kovaäänisin. Haukkuminen on lisääntynyt mahdottomasti viimeaikoina. Tähän on kyllä nyt puututtava, ei mahda mitään. Keinot on keksittävä, että tuo räkyttäminen saadaan loppumaan. Tai edes vähenemään. Kun pääsee räkyttämisen makuun, niin ei malta lopettaa.

Kun tultiin koirapuistosta kotiin, Martta kävi heti nukkumaan. Kömpi omaan sänkyynsä ja on nukkunut siitä asti. Näyttää siltä, että nukkuu aamuun asti. Ei tullut edes kerjäämään popcornia tai muutakaan iltapalaa. Merkillistä. Koirahan taitaa olla ihan oikeasti väsynyt.

Pyöräilykausi on alkanut!

Nyt se on sitten kevät! Aamulenkillä Martan kanssa kuultiin kevään ensimmäinen peipponen. Tai niitä oli oikein iso parvi tässä naapurustossa. Piti ihan pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan peipposten lentelyä ja sirkutusta. Lumien sulaessa meidän lenkit kestää tuplasti pidempään kuin tavallisesti. Ensinnäkin viihdytään ulkona enemmän, kun ilma on niin mukavan leuto. Ja toiseksi Martan on nuuhkittava erityisen tarkkaan lumen alta paljastuva maa. Ja hajuja on paljon. Samoin niitä jäniksen papanoita näyttää myös riittävän. Niitä sitten kaivetaan lumen alta ja napostellaan pitkin matkaa. Omasta pihastakin on papanat kaivettu ja syöty. Lunta on vielä piha täynnä, mutta onneksi kinokset ovat laskeneet sen verran, että aita on ainakin osittain paljastunut lumen alta. Eikä hankikaan kanna enää niin hyvin, että olisi vaarana koiran häviäminen rusakkojen perään.

Tänään aloitettiin Martan ja minun pyöräilykausi. Kun kaivoin varastosta pyöränkorin esille, niin eipä ollut Martta unohtanut korin tarkoitusta. Innokkaasti oli heti tuppautumassa mukaan, ja voi miten tärkeänä istua tönötti korissa, kun huristeltiin iltalenkille. Pyöräiltiin uimahallin kulmalle, johon jätettiin pyörä ja käveltiin sitten Linnunlahden lenkki. Eihän tuohon lenkille ole kuin 1,5 km matkaa, ja se ollaan yleensä käveltykin. Mutta nyt kun talven jäljeltä on vielä asfaltilla hiekotushiekkaa, niin se tuntuu ikävältä koiran tassuun. Ja mukavampihan se on muutenkin kävellä irti pitkin lenkkipolkuja kuin hihnassa asfalttiteitä. Käveltiin lenkki rauhalliseen tahtiin. Martta sai olla irti suurimman osan matkasta. Lenkkeilijät ja kävelijät saavat Martan mielestä olla ihan rauhassa, mutta toisten koirien lähestyessä otan Martan hihnaan. Jännä juttu on se, että hihnassa kulkiessa Martta ei juurikaan välitä toisista koirista, ja ohitukset sujuvat ilman mitään ongelmia. Mutta jos Martta irti ollessaan huomaa toisen koiran, niin syöksyy saman tien koiran luokse ja räkyttää kuin viimeistä päivää. Miten ihmeessä saisin opetettua ohitustilanteet niin, että myös irti ollessa ei toiset koirat saisi Marttaa kiihtymään. Yritetty on namut ja muut houkutukset ja herkut, mutta tuloksetta.

Miten ihanaa, kun pyöräilukauden alettua meidän maailma taas avartui. Kunhan vielä lumet sulaa metsistä ja polut kuivuu, niin meidän pyörälenkit sen kun pitenee. Tulee koluttua kaikki lähistön metsät kymmenen kilometrin säteellä. Tervetuloa kesä!

Onnistunutta tokoilua

Tänään oli kolmas kerta tokokurssia. Eilen illalla käytiin Martan kanssa harjoittelemassa kotiläksyjä Kanervalan koulun kentällä. Kenttä oli sulanut ja kuivunut sen verran, että treenaminen oli mukavaa. Ja kylläpä koiruus menikin mukavasti! Tehtiin maahanmenoa, paikallaan oloa, seuraamista sekä suuntia. Ihan harmitti, kun ei ollut ketään näkemässä, kun Martta meni niin hyvin. Erittäin innokas oli treenaamaan. Koko ajan hyvässä kontaktissa ja häntä viputtaen odotti, että mitä tehdään seuraavaksi. Seuraamiset onnistui paremmin kuin hyvin: suunnan vaihdot ja täyskäännökset, sekä myös seuraaminen juosten ja hitaassa kävelyssä meni hienosti. Kokeilin myös seisomista kesken seuraamisen, ja kas mokomaa, sehän teki sen! Merkkiä ja siitä vasemmalle menoa harjoiteltiin jo useamman metrin päästä. Ensi kerralla otan jonkun ottamaan videopätkää, eihän kukaan muuten usko, että meidän Puppis osaa niin hienosti tokoilla.

Epäilin tämän päivän harjoituksia, mahtaako niistä tulla mitään. Kun toisia koiria on lähettyvillä, niin Martan keskittyminen on aika häilyväistä. Mutta tänään treenit onnistui paremmin kuin odotin. Koira oli todella rauhallinen eikä nyt ottanut pulttia toisista koirista. Ja keskittyikin hyvin harjoituksiin. En tiedä vaikuttiko se, että treenit oli ulkona raviradan parkkipaikalla. Aikaisemmin kun treenit on ollut hallissa, niin kenties se tilan ahtaus ja muutenkin ympäristö stressaa Marttaa. Ulkokentällä on huomattavasti rennompi. Tänään sain olla ylpeä tuosta meidän metrinakista.

Epätoivoa agilitytreeneissä

En tiedä vaikuttiko eilisillan tokotreenit Martan mielentilaan vai mikä, mutta tämän aamun agitreenit olivat kyllä pahin riman alitus pitkiin aikoihin. Ensinnäkään en meinannut saada Marttaan mitään kontaktia, vaan alusta asti vaan kyttäsi toisia koiria. Jo heti alussa rataa rakennettaessa ei pysynyt hiljaa, vaan haukkui kuin vähä-älyinen. Ennen ei ole noin huonosti käytäytynyt, eikä nyt ollut edes muita haukkuvia kavereita, jotka olisivat provosoineet moiseen toimintaan.

Sitten omaa vuoroa odotellessamme koira kävi ylikierroksilla. Riuhtoi hihnassa toisia kohti ja vinkui ja marmatti. Vaikka namua heiluttelin nenän edessä, niin toisten koirien suoritukset kiinnostivat enemmän. Itsenäinen harjoittelu onnistui kuitenkin jollakin tavalla. Kun Martalla on tekemistä, niin keskittyy siihen sitten kunnolla. Piti tehdä töitä, että koiran sai jonkinlaiseen kontaktiin edes hetkellisesti , mutta namupalojen avulla se onnistui aina välillä. Tehtiin eilisiä tokoharjoituksia, että koira pysyi paremmin hallinnassa. Yllätyin itsekin, miten hyvin onnistui maahanmeno ja paikallaan olo agilityhallissa.

Pohjanoteeraus oli meidän agilityrata tänään. Minä itse sähläsin minkä ennätin: unohdin radan, oman sijoittumisen radalla, annoin koiralle vääriä käskyjä,... Ja koira ei malttanut keskittyä, syöksyi radalta toisen koiran kimppuun (tai ei ihan kimppuun, mutta sinne viereen räkyttämään ärsyttävästi). Muuten Martta kyllä suoritti radan innokkaasti, kun vauhtiin pääsi, mitä nyt minun sekavista käskyistä sai selvää. Mutta kun rata päättyi, tai piti odottaa taas liikkeelle lähtöä, sain olla varuillani, että koira pysyi hallinnassa. Kai sekin vaikutti siihen, etten pystynyt täysillä itse keskittymään, kun olin epävarma koiran käyttäytymisestä.

Ensimmäistä kertaa Martta oli noin levoton koko treenin ajan. Ei rentoutunut ollenkaan, vaan kävi ylikierroksilla loppuun asti. Kun katsottiin muiden suorituksia, niin Martta riuhtoi hihnassa ja vinkui lakkaamatta. Mitenhän tuon tavan saisi kitkettyä pois? Nyt ei auttanut hyvä eikä paha. Jotain on kyllä keksittävä, jos tuommoinen pöljä käytös jatkuu, muuten menee hermot sekä minulta että treenikavereilta.

Tokoilua

Tänään oli tokokurssin toinen kerta. Ja meni huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Aluksi Martta kyttää muita koiria eikä malta keskittyä, vaan riuhtoo hihnassa ja esittää pöljää. Mutta pikku hiljaa keskittyminen lisääntyy ja lopulta ei muut koirat enää kiinnostakaan. Mutta alku on joka kerta hankala, tänään siihen meni onneksi vähemmän aikaa kuin viimeksi.

Aluksi nähtiin, kun eräs alokasluokan koira näytti meille alokasluokan liikkeet. Samalla Susanna selosti, mitä liikkeessä vaaditaan ja miten se suoritetaan. Melkeinpä syttyi kipinä kisamaan tokossakin, joskus tulevaisuudessa. Eiköhän nuo alokasluokan liikkeet pysty mäyriäisen päähän upottamaan.

Tällä kerralla opettiin koiraa pysähtymään merkille ja jatkamaan siitä vasemmalle (tai oikealle, kuka nyt mitenkin). Martta olisi mieluummin syöksynyt suoraan sinne vasemmalle syömään namut namialustalta. Mutta yllättävän nopeasti oppi menemään ensin merkille. Tosin, koira oli koko ajan hihnassa ja merkille lähetys tapahtui metrin - kahden metrin päästä merkistä.

Seuraavaksi harjoiteltiin maahan menoa ja paikalla olo. Martalta se sujui yllättävän hienosti. Harjoiteltiin sitä jopa "häiriökoiran" kanssa, eli treenikaveri oli parin metrin päässä harjoittelemassa samaa asiaa, ja kylläpä tältä kaksikolta (tai siis nelikolta) homma sujui mallikkaasti. Olen vähentänyt Martan palkkaamista sivulle tulosta. Ja nyt huomasin, että menee paremmin maahan, kun siitä saa takuuvarmasti palkan. Eikä niin herkästi nouse istumaan, koska siitä ei palkata.

Viimeinen harjoitus oli seuraaminen. Nyt oli Martta vieraskorea: ihan innolla ja hyvässä kontaktissa seurasi, eikä merkkiäkään siitä hiimailusta, mitä kotioloissa harrastaa, eli kulkee puoli metriä jäljessä. Nyt teki seuraamisharjoitukset ja kaikki käännöksetkin hienosti ihan vieressä, ja katsekontaktissa. Vau. Kyllä se siis osaa, jos vain viitsii. Eli nyt pitää kotioloissakin motivoida ja innostaa koiraa samalla tavalla, niin jos se sitten onnistuisi.

Kotitehtäviksi saatiin vasemman ja oikean harjoittelua, paikalla oloa sekä seuraamista. Kunpa tuo piha sulaisi tai edes jostakin löytäisi kuivaa maata sen verran, että voisi ulkona treenata. Sisällä kun nuo treenit tuppaavat jäämään lyhytkestoisiksi.

Kevät = kurat

Nyt se sitten alkoi: kevät ja rapa-aika. Tästä päivästä alkaen vähintään seuraavat kolme viikkoa pestään koiran tassut ja maha joka lenkin jälkeen. Eli käytännössä noin neljä kertaa päivässä. Meillä se tarkoittaa sitä, että ulkoilun jälkeen Martta nostetaan seisomaan vessan lavuaariin, jossa jalat ja maha huuhdellaan käsisuihkulla. Sen jälkeen koira nostetaan lattialla olevan pyyhkeen päälle ja kellautetaan selälleen. Siinä sitten kuivataan ensin tassut ja sitten maha. Maha kuivataan rauhallisilla ja hierovilla liikkeillä, ja siitäkös Martta nauttii. Urvottaa silmät kiinni ja öhisee onnellisena. Nykyisin Martta jopa "vaatii", että mahaa kuivataan pitkään. Vaikka lopetan kuivaamisen, niin koira vaan jatkaa makaamista ja odottaa, että kuivaaminen jatkuu. Niinpä jatkan mahan kuivaamista, vaikka joka karva onkin jo rutikuiva. Tästä on tullut meille hauska kuivaamisrituaali, mikä ei ehkä tule jatkossa olemaan kovin hauskaa, kun tätä kuivaamista tehdään monta kertaa päivässä. Tassujen pesun ja kuivaamisen jälkeen Martta saa tietysti namun. Ja sitä namun antamista ei pysty unohtamaan, sillä häntäkärpänen kulkee perässä ja muistuttaa.

Nämä rapa-ajat ei sitten ole millään muotoa mäyriäisen mieleen. Voinkin olla varma, että meidän ulkoilut tulevat vähenemään ja/tai lyhenemään hetkellisesti. Kun on rapaista ja vettä sataa, niin ei ole mitenkään mielekästä kulkea vastahakoisen mäyriäisen kanssa, jota joutuu vetämään perässään. Mieluummin luovutan suosiolla ja tehdään vain pakolliset lenkit. Maastonakki on visusti sitä mieltä, että on suorastaan eläinrääkkäystä pakottaa koira kulkemaan kurassa ja märässä. Paitsi tietysti, jos kyseessä olisi orava- tai jänisjahti, niin kelihän ei haittaisi yhtään.

Mutta kyllä nämä ilmat kohta muuttuu ja päästään taas ulkoilemaan kunnolla.  Ja kun huhtikuulla harrastetaan agilityn lisäksi myös tokoa, niin koira saa niistä tarpeeksi aktivointia. Tänään harjoiteltiin toko-kurssin kotiläksyjä: maahanmenoa ja merkkiä. Ensin sain kyllä tehdä töitä, että koira muisti mitä tehdään käskyllä "sivu". Näki vain namut minun kädessä ja oli sitä mieltä, että "sivu" tarkoittaa istumista minun edessä poikittain. Mutta kun tuon käskyn olin sen mieliin taas muistuttanut, niin sen jälkeen kotiläksyt onnistuivat hieman paremmin. Maahanmeno onnistuu täällä kotona sisätiloissa yhdellä käskyllä ilman kumartumista ja käsimerkkejä. Voin jättää koiran maahan ja mennä toiseen huoneeseen, ja koira pysyy makuullaan. Pelkäänpä, että ei tule onnistumaan toko-kurssilla. Nyt olisi käyttöä sille t-paidalle, jossa on teksti "Kyllä tämä kotona onnistui!" Maahanmenon lisäksi harjoiteltiin merkkiä. Laitoin pakastusrasian ja sanoin "merkki", niin koira ryntää rasian luo sellaisella vauhdilla, että rasia sinkoutuu parin metrin päähän. Arvelin, että se ei varmaan ole tarkoitus. Niinpä laitoin namuja rasian taakse, että koira pysähtyy merkin luokse. Sen jälkeen pystyin lähettämään koiran merkille vaikka toisesta huoneesta. Yritetään nyt harjoitella näitä kotitehtäviä vaikka toisenkin kerran tässä viikon aikana. Todennäköisesti sitten edellisenä iltana epätoivon vimmalla.

Nyt me ollaan väsyneitä!

Perjantaina aloitimme Martan kanssa uuden harrastuksen, kun päästiin tokon alkeet -kurssille. Ensimmäinen kerta ei ehkä alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Martta ei osannut keskittyä, kun aika meni toisten koirien vahtimiseen. Etenkin yksi iso musta koira sai provosoitua Martan ihan silmittömään raivoon. Martta haukkui ja huusi sellaisella äänellä, etten ennen ollut moista kuullut. Tuntui, että jos olisin irti laskenut, niin se olisi syöksynyt suoraan sen toisen koiran kimppuun ja repinyt palasiksi (mutta olisi kyllä saattanut jäädä toiseksi, mutta Martan äänestä uhkui sellaista itsevarmuutta, että huh huh). Niin pitkään, kun Martalla oli jotakin tekemistä, niin kaikki meni hyvin. Mutta jos vain paikallaan seisoskellaan, niin alkaa tuijotuspeli ja keskittyminen kohdistuu toisille koirille rähisemiseen. Ja se korostuu enemmän silloin, jos ympärillä on muita haukkuvia ja hermostuneita koiria. Jos kaikki koirat ovat hiljaa ja rauhallisia, niin Marttakin on rauhallinen. Toiveikkaana odotellaan seuraavaa kertaa, jos koirat käyttäyisivät rauhallisemmin.

Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin maahanmenoa, jonka Martta periaatteessa osaa, mutta eipä olla koko talvena sitä juurikaan harjoiteltu, niin ei oikein suju. Sainkin hyviä neuvoja, miten hommassa edetään. Ja saatiinpa siitä kotitehtäväkin. Nyt pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja tokoilla täällä kotona joka ilta edes hetken verran. Maahanmenon lisäksi opetettiin koirille "merkki", eli se oranssi tötterö. Martta oppi nopeasti kiertämään merkin. Ensi kerralla koirille opetetaan vasen ja oikea. Pitäisiköhän se kuitenkin ensin opettaa koiran ohjaajille :) Onhan se noloa, jos Martta tietää paremmin vasemman ja oikean kuin minä. Ja kuinkahan minä sen koiralle opetan, kun itsekin sotkeudun suunnissa. Melkoinen haaste on siis tulossa.

Perjantai-iltana siis tokoiltiin ja lauantaiaamuna oli vuorossa agilitytreenit. Voi mikä mahdoton tehtävä oli saada koira hereille ja lenkille ajoissa. Martta nukkui peiton alla selällään jalat harottaen joka suuntaan, eikä sillä ollut minkäänlaista kiinnostusta lähteä aamulenkille. Jouduin nostamaan sängystä sellaisen räsynuken. Ihan raatona roikkui minun sylissä kun kannoin alakertaan. Yleensä tulee aamupalapöydästä kerjäämään, mutta nyt hyppäsi suoraan sohvalle jatkamaan unia. Yleensä ollaan kierretty koko Kanervalan lenkki ennen agilitytreenejä, mutta nyt ei ehditty kiertää kuin puolikas lenkki ja siihenkin meni enemmän aikaa kuin kokonaiseen lenkkiin normaalisti. Myöhästyttiin jonkin verran treeneistä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun myöhästyttiin, niin kai me saatiin se anteeksi.

Agilityssä treenattiin pakkovalssia. Täytyi tehdä se muutaman kerran ihan kuivaharjoitteluna, kun ei meinannut askelkuviot mennä minulle jakeluun. Koiran kanssa niitä sähläsin jonkin kerran, ennenkuin ymmärsin mistä on kyse. Martalle täytyy kyllä uudelleen opettaa "paikka"-käsky. Nyt kun jätän sen ensimmäisen esteen taakse, (että itse ennätän oikeaan paikkaan asemiin,) on Martta niin innolla tulossa, että hiipii lähemmäksi ja lähemmäksi ensimmäistä estettä ja monesti hyppääkin se ihan oma-aloitteisesti heti kun selkäni käännän. Ja jos sitä kovasti komennan hokemalla koko ajan "paikka, paikka, paikka, paikka..", niin koira alkaa uikuttaa malttamattomana, että "joko, joko, joko, mie hyppään jo..". Palkkovalssin lisäksi treenattiin itsenäisesti keinua, A-estettä, rengasta, putkea ja keinua sekä irtoamista. Niin, ja keppejä. Hävetti ihan tunnustaa, että olen treenannut keppejä vain toiselta puolelta. Siis, että ohjaan niitä vain toiselta puolelta. Kepit taitaa ollakin tällä hetkellä Martan heikoin este. Täytyy varmaan ryhdistäytyä sen(kin) suhteen. Tänään Martta älysi renkaan. Viime kerralla meni renkaan sieltä alta, mutta tänään kun sitä ensimmäiseksi yritti, niin törmäsi siihen ketjuun ja se ketju helähti. Ihan huomasin, kun koiralla syttyi lamppu: ahaa, tuosta ei pitänytkään mennä. Sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia renkaassa. Pari kertaa muisti ihan viime tipassa, että "ai niin, tästä pitikin hypätä", ja korjasi viime hetkellä.

Kun tultiin treeneistä kotiin, niin kylläpä me oltiinkin väsyneitä molemmat. Tehtiin lämmittelylenkki Kanervalan metsässä ja sen jälkeen päästiin molemmat aamupalalle. Martta hyppäsi sohvalle viltin alle nukkumaan ja nukkui koko päivän. Myös minä olen ollut poikkeuksellisen väsynyt. Tänään tehdään enää vain pieni iltalenkki. Sen sijaan huomenna tehdään pitempi päiväkävely. Sellainen parin tunnin lenkki, jos vain on mukava ulkoilusää.

Treeniä ja ulkoilua

Eilen lauantaina oli taas agilitytreenit. Aamulla mittari näytti pakkasta 12 astetta, ja se tuntui ulkona yhtä pahalta kuin arvelinkin. Niin myös Martasta. Aamulenkki eli lihasten lämmittelylenkki klo 7 ei mennyt ihan nappiin, kun Martta oli sitä mieltä, että kun kakat on punnerrettu, niin sitten voidaan kääntyä takaisin kotiin sisälle lämpimään. Jouduin vetämään koiraa hihnassa perässäni menomatkan, mutta kotiin päin mennessä pystyin jo laskemaan koiruuden irti ja kulki reippaasti. Tehtiin kuitenkin tavallista lyhyempi lenkki, kun en halunnut rueta tappelemaan heti aamusta. Vaan eipä hingunnut jäniksen ja oravien jäljille, kun oli niin kiire kotiin.

Onneksi ilma lämpeni nopeasti, kun aurinko nousi. Maneesilla ei ollut enää niin kylmä, mutta pidin koiran koko ajan liikkeessä, että pysyi lihakset lämpimänä. Meillä oli mukava rata, jossa oli pari tiukkaa käännöstä sekä ensimmäistä kertaa kepit mukana radalla. Vielä pari kuukautta sitten ajattelin, että keinu on Martalle se vaikein, mutta yllätys yllätys, kepit onkin osoittautuneet haasteellisiksi. Niihin Martta kyllästyy kaikkein nopeiten, joten niitä ei voida treenata montaa kertaa kerrallaan. Yleensä kepit onnistuu yhden kerran, sen jälkeen koira alkaa käydä ylikierroksilla ja rupeaa oikomaan. Ja minä hätiköin ohjauksessa ja homma menee sähläämiseksi. Parilla viime kerralla Martta on alkanut äristä samalla kun pujottelee. Hassun näköistä ja kuulloista se touhu. Radan suorittamisesta saatiin palautteeksi se, että Martta on liikaa minussa kiinni, katsoo koko ajan minua ja joudun sen saattamaan joka esteelle, kun ei etene itsenäisesti. Ja minä onnistun sähläämään ohjauksessa: unohdan antaa koiralle käskyt ajoissa, sotkeudun suunnissa ja pyörin kuin häkkärä. Johan siinä koirakin menee ihan sekaisin. Uskon, että kun saan enemmän rutiinia, niin saan ohjaamisen selkeämmäksi. Ensi kerralla on varmaan syytä harjoitella irtoamista ja keppejä.

Keinusta on tullut yksi Martan lempiesteistä. Eilen meillä oli keinu yksittäisenä esteenä itsenäistä harjoittelua varten. Martta meni niin innolla keinulle, että en ennättänyt edes käskyä antaa, kun maastonakki oli täyttä höyryä keinun valloituksessa. Johtunee siitä, että on saanut niin ylenpalttisesti namuja keinun suorituksesta, joten motivaatio on kohdallaan. Täytyy varmaan lisätä palkkausta kepeillä, laittaa extraherkut kehiin. Samoin renkaalle. Edellisellä kerralla mokoma luikahti aina renkaan alitse. Vasta kun tajusin antaa käskyn "rengas" kuin kirosanan kolmella r:llä ("RRRRengas"), niin johan hyppäsi.

Parin viikon päästä meillä on jatkoryhmien omat möllikisat. Mitähän siitäkin tulee. Minä sählään kahta kauheammin ja koira intoutuu siitä sitäkin enemmän ja vauhtia riittää. No, hauskaa meillä varmasti on.

Treenien jälkeen Martta nukkui koko päivän. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten iltapäivällä lähdettiin tekemään pitkä kävelylenkki. Käveltiin rauhallisesti auringosta nauttien. Käytiin rannassakin katsomassa, olisiko jäällä kävely ollut mahdollista, mutta sen verran tuntui tuuli puhaltavan aukealla, niin tultiin joen rantaa pitkin kotiin. Kaksi tuntia meillä meni lenkkiin, ja sen jälkeen Martta taas nukkui koko loppuillan. Ja väsymystä riitti seuraavallekin päivälle. Tänään on tehty vain pari pientä korttelinympärikävelyä, mutta eipä ole innokkuutta pitempään lenkkiin vielä näkynyt. Katsotaan, jaksaako Martta kohta lähteä iltalenkille.

Kuka huijaa ja ketä?

Asumme talossa, jossa on yläkerta. Yläkerrassa on makuuhuoneet, joten käytännössä siellä käydään vain nukkumassa. Yläkerran raput on puiset ja koiran tassun alla liukkaat. Siksi Martta on aina kannettu yläkertaan, eikä sen ole tarvinnut itse kulkea rappusia. Ehkä tämä tapa kantaa Martta yläkertaan jäi pentuajoilta pysyväksi tavaksi, mutta kun Martta ei ole oma-aloitteisesti ryhtynyt rappuja kiipeämään. Muutaman hassun kerran se on yläkertaan itse tullut, mutta silloinkin hitaasti ja harkiten. Yleensä Martta jää rappusten alapäähän marmattamaan, mikäli haluaa yläkertaan. Marmatus ja vinkuminen saattaa kestää joskus pitkäänkin, mutta siltikään ei koiruus ole ryhtynyt rappuja kulkemaan. Viime syksynä valeraskauden aikana Martta oli parina päivänä kiivennyt yläkertaan ja tehnyt meidän sängylle "pesän" pennuilleen, mutta valeraskauden loputtua ei Marttaa enää yläkerrasta yllätetty.

Nyt viime viikkoina on tapahtunut ihmeitä. Koira, joka ei meidän kotona ollessamme kävele ollenkaan rappusia yläkertaan, löytyy joka päivä yläkerrasta, kun tulemme töistä. Asuuko meidän talossa kenties kotitonttu, joka koiran kantaa päivän aikana yläkertaan? Vai osaako Martta sittenkin kulkea rappuset sujuvasti, mutta kun me olemme kotona, päättää käyttää kantamispalveluja hyväksi.  Yläkerta ei ole Martalle kiellettyä aluetta, joten ei senkään pitäisi vaikuttaa. Alakerrassa on koiralle oman sängyn lisäksi kolme sohvaa, joilla nukkua. Eli ei sen meidän parisängyn pitäisi nyt niin erikoisen pehmoinen tai muutenkaan luksusta olla, että sinne olisi erityinen hinku. Kerrassaan huvittava otus tuo mäyriäinen. Mitä ihmettä sen päässä oikein liikkuu? Olisipa hauska laittaa joskus kamera kuvaamaan, mitä tuo karvainen perheenjäsen touhuaa. Meneekö se yläkertaan nopeasti ja sujuvasti, vai miettiikö aikansa ennen kuin lähtee rappuja kulkemaan?

Iltaisin Martalle ei tarvitse kuin sanoa, että nyt lähdetään yläkertaan nukkumaan, niin koira laahustaa unisena rappusten luokse ja odottaa siinä kiltisti, kunnes sylihissi kuljettaa yläkertaan.

Talossamme on päivänsankari

Martta täyttää tänään 21.3.2011 kaksi vuotta! Eikös se oikeastaan tarkoita koirien elämässä aikuisuuteen siirtymistä, eli Martasta tuli täysi-ikäinen.

Synttäreitä juhlittiin lettukestien muodossa. Tein Martalle synttärikakun kolmesta pikkuletusta, joiden väliin tuli kermavaahtoa. Ja tietysti kaksi kynttilää kakkua koristamaan. Sankari sai istua keittiön pöydällä ja nautiskella (eli hotkia) letut parempiin suihin. Ennen kakun syöntiä otettiin virallinen pönötyskuva, kuten synttärisankareista kuuluu:

Synttärisankarille oli hankittu lahjaksi kaksi pehmolelua sekä yksi luu. Kun kakku oli hotkittu, sankari odotti malttamattomana lahjojen avaamista. Pakettien repiminen olikin Martan mielestä erityisen hauskaa hommaa. Ja pehmoleluja vingutettiin koko ilta.

Synttärikekkerien jälkeen tehtiin puolentoista tunnin iltalenkki. Oikeastaan puolet ajasta käveltiin ja loput meni vastaantulevien koirakaverien kanssa seurusteluun. Lenkillä nähtiin yksi uusi tuttavuus, lyhytkarvainen mäyräkoirauros, joka olisi hyvin innokkaasti halunnut Marttaan tutustua, mutta poika ei ollut Martan mieleen. Seuraavaksi tavattiin lenkillä huomenna yksivuotissynttäreitä viettävä karkeakarvainen mäyriäinen Vilma. Vilma haluaisi aina vimmoisasti leikkiä Martan kanssa, mutta Martta ei oikein innostu. Käyttäytyy kyllä ihan nätisti Vilman kanssa, mutta enemmänkin vahtii, että Vilma ei vaan tule liian lähelle Martan namuja, jotka ovat minun taskussa. Loppumatka lenkistä kuljettiin yhtä aikaa Serbiasta kotoisin olevan seropin Ilonan kanssa. Ja nähtiinpä vielä Tuiskukin kotiportilla.

Lenkin jälkeen oli vielä energiaa vinguttaa uusia leluja ja jyystää uutta luuta.

Hiihtoloma Rukalla

Hiihtoloman vietimme koko perheen voimin Rukan maisemissa. Majapaikaksi valittiin hotellihuone keskeltä Rukan kylää laskettelukeskuksen sydämestä. Alusta asti oli selvää, että Martta lähtee mukaan, joten kun vapaa huone löytyi hotellista, johon koiratkin ovat tervetulleita, niin siihen tartuttiin. Hotellihuoneen pieni keittiötila, sauna sekä langaton nettiyhteys vaikuttivat siihen, että viihdyimme siellä mainiosti.

Matkalla Rukalle pysähdyimme yhden kerran, että Martta sai jaloitella kunnolla. Martan kanssa matkustaminen on helppoa. Martalla on häkki auton takaosassa ja koiruus viihtyy siellä hyvin. Kun otin häkin lähtöä edeltävänä iltana eteiseen lämpiämään, niin Martta majoittautui häkkiin koko illaksi, enkä meinannut saada sitä houkuteltua sieltä pois millään.

Hotellissa Martta osasi käyttäytyä hienosti. Oppi nopeasti miten hississä ollaan, vaikka ensimmäinen hissireissu pelottikin hieman. Sen jälkeen oppi, että huoneesta mennään aina hissin oven eteen, kun lähdetään ulos. Huoneeseen kuului todella vähän ääniä käytävästä, ja niihin Martta reagoi murinalla. Emme jättäneet Marttaa yksin hotellihuoneeseen, vaan porrastimme aamupalalla käynnit ja hiihtolenkit niin, että joku oli aina Martan kanssa. Päivällä tietysti ulkoiltiin Martan kanssa paljon. Tehtiin parin tunnin lenkkejä mukavissa maastoissa. Rukan kylässä Martalla oli ihmettelemistä suuresta ihmismäärästä ja laskettelurinteen touhusta. Monet pysähtyivät juttelemaan meidän kanssa mäyriäisen nähtyään, mutta Martta ei ollut tutustumistuulella. Levoton ja jännittävä ympäristö oli Martalle tarpeeksi ja vieraitten ihmisten tutustumisyritykset Martta kuittasi hiljaisella murinalla ja mulkoilulla. Kahisevat laskettelupuvut ja etenkin kypäräpäiset ihmiset saivat Martan epäluuloiseksi. Loppuajasta Martta alkoi jo tottua ihmisvilinään, kun siitä kylän läpi kuljettiin lenkille mennessämme ja lenkiltä tullessamme.

Ruka ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten päivittäiset ulkoilut olivat meille seikkailua. Lopulta löydettiin mukavia reittejä, mitä sitten kuljettiin Martan kanssa. En uskaltanut pitää Marttaa irti, koska maastot olivat minulle vieraita ja ihmisiä sekä toisia koiria liikkui alueella yllättävän paljon. Huomasinkin loppuviikosta, että koiralle alkoi kertyä ylimääräistä energiaa, jonka yleensä on purkanut irtijuoksemisella. Nyt ylimääräinen energia purkaantui kaivamisena: lumipenkan kaivamista Martta olisi tehnyt maailmanloppuun asti. Tohkeissaan tonki lumikasoja ja tienvarsien penkkoja. Minä nautin auringonpaisteesta ja annoin koiran kaivaa. Ulkoilua tuli meille niin paljon, että iltaisin oli Marttakin melko väsynyt. Yöt nukkui todella rauhallisesti, tietysti meidän vieressä.

Reissu oli Martalle kuitenkin rankka, koska ei osannut rentoutua siellä samalla tavalla kuin kotona. Martta oli silminnähden iloinen kotiinpaluusta. Häntä viputtaen kulki huoneesta toiseen. Ja minun mielestä koira hymyili.

Agilitytreeneissä pitkästä aikaa

Pakkasten takia jäi monet agilitytreenit väliin, mutta tänään päästiin vihdoin treenaamaan. Meillä oli vuorossa vauhtirata, jossa oli peräti 19 estettä. Näin pitkää rataa ei Martan kanssa oltu ennen mentykään, joten aluksi epäilin, miten se mahtaisi meiltä onnistua. Radalla oli hyppyjen lisäksi kaksi putkea, pussi, muuri, pituus, puomi ja A-este. Eli esteiden kirjo oli melkoinen. Eniten jännitti pussi ja A-este, sillä niitä ei olla treenattu sitten viime syksyn jälkeen. Tai no pussia treenattiin yksittäisenä esteenä tämän vuoden puolella, mutta se ei meinannut Martalta onnistua: suostui pussiin vaan silloin, kun raotin pussin suuta. Tämän päivän radalle laitettiin Martalle palkka pussin jälkeen ihan sen takia, kun arvelin sen olevan kaikkien epävarmin este. Mutta pikkukoira yllätti minut, taas kerran. Se pinkoi radan läpi sellaisella innolla ja varmuudella, että olin ihan hämilläni. Ja vauhtia oli radalla taas sen verran, että mielessäni lupasin pyhästi aloittaa lenkkeilyn ja oman kunnon kohottamisen heti huomenna. Martta käy radalla ihan satasella. Silloin unohtuu yksittäisten esteiden ongelmat, joten pussi ja A-este eivät olleet ongelmia. Pussiin sujahti ihan innolla ja samoin A-esteelläkään ei ollut mitään epäröintiä. Jos siellä radalla joku epäröi ja sähläsi, niin se olin kyllä minä. Noottia saatiin huonoista kontakteista, mikä oli ihan aiheellista. Minä innostuin Martan suorituksesta niin paljon, että en muistanut jarrutella innokasta menijää puomilla enkä A-esteellä. Etenkin A-esteeltä Martta tulee alas sellaisella vauhdilla, että harjoittelu täytyy varmaan aloittaa alusta, jos meinaa koiraa saada tulemaan rauhallisesti kontaktille. Kolme kertaa mentiin rata läpi, ja koira meni loistavasti. Minun ohjaamisesta (lue: säheltämisestä) ei sitten sen enempää.

Vauhtiradan lisäksi tehtiin Martan kanssa pari kertaa keppejä sekä rengasta. Keppeihin Martta kyllästyy tosi nopeasti, joten niitä ei voi jankata pitkään. Meillä on ollut hieman ongelmia kepeissä sen takia, että minä jään ohjaamisessa jälkeen ja Martta alkaa oikomaan. Mutta tänään meni kepitkin juuri sen kaksi kertaa täydellisesti. Seuraavissa keppiharjoitteluissa voin yrittää jättää omaa ohjaamista vähemmälle tai siis ainakin vähäeleisemmäksi.

Kylläpä Martta onkin ollut yllättävän väsynyt tänään koko loppupäivän. Agility-päivinä meillä on herätys puoli seitsemältä. Sitten seitsemän aikaan lähdemme puolen tunnin aamulenkille ja lihasten lämmittelylenkille Kanervalan lenkkipolulle. Kahdeksaksi mennään treeneihin, jotka kestävät puoli kymmeneen asti. Heti treenien jälkeen, kun tullaan kotiin, tehdään n. 20 min. jäähdyttelylenkki Kanervalan metsäpoluilla. Sittenpä ei Marttaa yleensä tarvitse lenkittää kuin iltapäivällä seuraavan kerran. Tänään vain pienen pieni korttelin ympäri lenkki riitti mainiosti. Tehtiin vielä iltalenkki yhdeksän aikaan, mutta sielläkin kulki yllättävän rauhallisesti. Koko muun ajan koira on nukkunut. Jaksaakohan vielä yön nukkua, vai aikooko herättää minut sunnuntaiaamuna kuudelta?